Sydämentykytyksiä, vaihteen vuoksi

 

Olemme vaihtaneet aamurutiinia, luovuttiin pentujutuista nyt kun Hugo on "viittä vaille puoltoistavuotias" ;) Hugohan on herättänyt mut aamupissalle joskus aamukuuden paikkeilla, ja pissan ja safkaamisen jälkeen ollaan menty takaisin nukkumaan. Tämä on nyt viime aikoina johtanut siihen, että olen lopulta päässyt ylös sängystä vasta puolenpäivän nurkilla, jolloin aamupäivä menee kokonaan harakoille kun iltapäivällä pitää jo mennä töihin.

No, nyt mä en suostu heräämään, vaikka se kuin herättää. Nukun itsepintaisesti (välillä komentamiseen heräten, tosin...) yhdeksään, eikä meillä ole (yllättäen) ollut yhtään pissaa, kakkaa eikä sen puoleen nälkäänkuollutta koira-raukkaakaan sisällä.

Tämä on johtanut siihen, että me tehdään päivän pitkä lenkki aamulenkkinä. Lenkit on n. tunnin, puolentoista mittaisia, metsäilyä yleensä, 5-6 kilsaa mitaltaan eli aika hissukseen edetään.

Metsään vei siis tiemme tänäkin aamuna, oon jo lyönyt hanskat tiskiin tän epäonnisen sienestämisen kanssa joten sienikorikin vaihtui kameraan. Ruska ei ole vielä ihan ylimmillään täällä, vaikka onkin ollut mukavan syksyistä (aurinko paistaa täydellä terällä, lämpöä siinä 6-7 astetta). Ihania ilmoja!

Ja mitä niihin sydämentykytyksiin sitten tulee?

Hugoahan on nyt pistänyt ampiainen kaksi kertaa, ekalla kerralla käytiin päivystyksessä, ja tokalla kerralla vaan tungin kyytablettia naamaan jahka olin hölkännyt tästä samaisesta metiköstä kotiin koira kainalossa.

No hehheh, tällä kertaa olikin sitten astetta isompi kaveri vastassa, vaikka poikanenhan siis tämäkin.

Hugo tietysti bongasi kyyn ennen mua, vaikka eipä tossa paljoa bongaamista ollut, kun kyyvauvaraukka pällisteli ihan polun vieressä ja oli melko kohmeisen oloinen. En sitten tietenkään tiennyt ehtikö se purra, mulle tyytyi vaan sähisemään, joten eipä taas muuta ku koira kainaloon ja hölkkää kotiin...

Soitin eläinlääkärille vähän konsultaatio-ohjeita, ja tulimme siihen tulokseen, ettei ainakaan siltä istumalta tarvinnut lähteä visiitille. Kyy ei ilmeisestikään purrut, koska Hugosta ei löydy aristavaa puremajälkeä, ei turvotusta, ikenet oli koko ajan ok - samoin syke.

Nyt tätä kirjoitellessa episodista on jo hyvät 2h aikaa, ja Hugo on ihan normaali oma itsensä, eikä löydy vieläkään turvotusta tai aristusta mistään. Säikähdyksellä taidettiin selvitä.

Milloinkohan meidän hyvä tuuri loppuu? Viimeisin ampiaisepisodihan oli, kun Hugo bongasi maa-ampiaispesän ja mähän nypin sen turkista useamman ampiaisen pois - ainekset katastrofiin. Samaten tässä, kyynpoikasen purema voi olla jopa pahempi kuin aikuisen, koska ne eivät osaa vielä säännöstellä myrkyn määrää.

Ja enitenhän hämää se, että sinä 12 koirallisena vuotena aikana ennen Hugoa, meidän poikia ei pistänyt yksikään ampiainen eikä purrut yksikään kyy, ja nyt Hugo on magnetoinut näitä siihen verrattuna oikein urakalla. Toki me metsistellään ehkä enemmän kuin mitä silloin, mutta ei mulla kyllä ole silti aikomustakaan lopettaa metsälenkkeilyä ampiaisten ja kyiden takia.

No, onneks kohta on talvi... :)

3h melkein eksyksissä

Ei me varsinaisesti kartalta missään vaiheessa pudottu, mutta... :D
Ronja emäntineen on näköjään vakiintunut meidän metsäilyseuraksi. Käytiin vähän "seuraavalla saarella" katselemassa paikkoja, ja ihan mukavia paikkoja löydettiinkin.

Käytiin rannalla - tietysti kun saaressa ollaan - ja vesipeto pääsi uimaan. Hugokin kävi vähän kastautumassa mutta totesi, että antaa olla, levänsyöminen on mukavampaa touhua...

Ronja kuitenkin ui, haki keppiä, haukkui, juoksenteli vähän ja ui taas. Tultiin siihen päätelmään, että Ronja on takuuvarmasti hiljaa vain silloin, kun se ui keppi suussa :)

Sussiunakkoon!

"Lapset" (ei voi sanoa tytöt eikä pojat ja koiratkin kuulostaa hassulta) pääsi niittyaukealle spurttailemaan, tehtiin vähän kotitokoa melko hyvällä menestyksellä. Nakki on taikasana.

Hugo tulee luo :)

Tassut sikkaralla...

Ja korvat pystyssä :)

Hugo handlaa paikka- ja tänne-käskyt melko hyvin, ei olla erityisen paineen alla treenailtu koska en (vielä) koe sitä välttämättömäksi. Sivulletuloakin opetellaan vanhanaikaisesti takaa kiertäen.

On se Ronja vaan kaunis...! Tiekkö jos Kitakin (lpku Pihlajamäen Duulivoima) jää kakkoseksi ennen pitkää.

Hugohan on yhäti ykkönen, mutta painii toisaalta myös ihan eri sarjassa. Siinä missä Hugo on söpö ja hyväntuulisennäköinen höpsänduudeli, Ronja ja Kita ovat alkukantaisia, susimaisia ja kunnioitusta herättäviä.

Ronja on saanut hyvin lihaa luiden päälle, rauhoittunutkin, vaikka kyllä kuulo on välillä silti koetuksella kun neiti pystykorva-metsästyskoira availee äänijänteitään. Ohituskurssille osallistuminen on kuitenkin kuulemma osoittautunut vaivan arvoiseksi, sillä vieraiden koirien ohitus onnistuu jo huomattavasti hiljaisemmin :D

Ronja pysyy vapaana hyvin maisemissa, on kateissa max minuutteja kerrallaan ja tulee takaisin sen näköisenä, että häh, en mä nyt vaan päässyt nopeammin ku kutsuit, älä stressaa!

Sunnuntaina olis tarkoitus lähteä ihan Isoon Metsään, Kuhankuonolle harjoittelemaan vaeltamista. Mulla oli tänään oikeen vaelluskengät jalassakin, ja hyvin ne tämän ~3h / 10km eksymisen pelitti ilman hiertymiä.

Hugo jaksaa mettässä myös hyvin, ei samalla lailla (varmasti matalasta maavarastaan johtuen) painele omia polkujaan kuin Ronja, muttei osoita mitään väsymisen merkkejä. Kotona kyllä uni maistuu, ja ihan ansaitusti.

ps.

Bloggerissa on näköjään mahdollista valita kuvien kooksi nyt myös "alkuperäinen", eli meidän tapauksessa 533x800. Kertokaapa, jos aiheuttaa ongelmia, niin palaan takaisin tuohon "erittäin suureen".

Metsistelyä

Hugolla on uusi "kaveri", Ronja. Ronja joutui kodinvaihdon eteen ja tuli Adalle, ja Ada ja Ronja sitten tietysti käyvät meillä metsistelemässä :)

Me löydettiin "uusi" kiva polkukin, jossa ei näytä muita käyvän, joten kummatkin piskiläiset saavat juoksennella vapaana.

Välillä tehdään vähän temppuja...

..tai hengaillaan muuten vaan Adan kanssa, koska se on kiva, koska sillä on nakkeja. Tietysti :)

Hugo ja Ronja tulevat hyvin toimeen.. ..niin kauan, kunhan Ronja ei käy Hugon iholle. Hugosta on tullut kovin kranttu leikkikaverikoiriensa kanssa, ja esim. Ronja leikkii Hugon mielestä ihan liian rankasti. Hugo kyllä sanoo Ronjalle, että suksis kuule ämmä kuuseen, ja Ronja uskoo kiltisti.

Ronja on mukava koira muutenkin, n. 2,5-vuotias Savonlinnan tyttö ja ilmeisesti suomenpystykorvan ja länsisiperianlaikan rakkauen hetelmä. Ääntä siitä lähtee enemmän kuin pienestä kylästä, ja miehet on aavistuksen pelottavia, mutta kilttihän tuo tuntuu olevan kuin mikä.

Ja niiin kaunis.

Syksykin tekee jo tulojaan, viime viikolla polut oli ihan puhtaina lehdistä, mutta nyt oli jo ihan matto maassa. Aamuisin on usein sumuista.

"Korjauksia"

Sainpa tuossa sähköpostia Anteron edesmenneen isän Hiidenparran Ikikivan omistajalta.

"Otolla" ei kuulemma ollut PRA, vaan joku muu sairaus, mitä jenkkiläinen firmakaan ei ollut osannut verinäytteestä päätellä. Olisivat halunneet testata lisää lähisukulaisia, harmi vaan, ettei tieto esim. meidän korviimme koskaan kantautunut. Noh, Koiranetissähän Hiidenparran Ikikiva on yhä PRA-positiivisena, toivottavasti asia korjautuu joskus jos tulos kerta on virheellinen.

Antero itse on silmistään yhä terve. Näkee kyllä senkin edestä (ja haistaa!), mitä ei enää kuule :)

Antero oli tietysti, itseoikeutetusti, muun perheen mukana Koroisilla tanssimassa meidän kihlajaisia tuossa viikko takaperin :) Tapansa mukaan seurusteli enemmän ihmis- kuin koiraväen kanssa, mutta taisi hetkittäin jopa erehtyä leikkiinkin tyttöjen (ja Hugon) kanssa.

Mimmi-arkajalka hengaili pääasiassa pellonreunassa, vain etäisesti tapahtumia tutkiskellen. Uskalsi pihallekin sitten, kun vieras ihmisväki oli sisällä.

Hugo saalisteli, milloin mitäkin. Ötököitä ja lintuja.

Ja mitäs Rontti sitten metsästää? No oravia tietenkin :D Rontille täytyy antaa tunnustus erittäin sitkeästä oravanväsytyksestä pelkällä katseella.

Syystuulia haistelemassa

Niin se taas kävi, kesä loppui kahdessa päivässä.
Ei se silti haittaa, sillä syksy on yhä ehdottomasti lempivuodenaikani... Illat pimenee, saa polttaa kynttilöitä ja pukeutua hyvällä omallatunnolla villasukkiin, paksuihin neuletakkeihin ja kohta jo pipoonkin. Ilma on raikas, aamulenkki osuu auringonnousuun ja nukkuminenkin tapahtuu siihen sopivassa valoisuudessa eli pilkkopimeässä.

Käytiin tänään taas pitkästä aikaa pitkospuistelemassa, ja nyt oli kamerakin mukana. Hugo pysyi jo melkein kokonaan pitkospuiden päällä, ja hulahti ohi vain kerran (ja senkin onneksi melko kuivaan kohtaan). Viimeksihän Hugo poistui merkityltä reitiltä useamman kerran, ja pari kertaa osui "vähän kosteampaan" kohtaan. Alueella vesi on jostain syystä hyvin rautapitoista, ja olikin kiva pestä punaruskeaa raudalta tuoksahtavaa koiraa.