Saaaaaaks mä ottaa koiran?

Varmaan siitä asti, kun muutin yhteen isännän kanssa, olen kinunut hyväksyntää koiran hankkimiselle. Isäntä on ollut vähän vastahankainen, sanoi että "sitten joskus", ja tulihan se "sitten joskus" kuitenkin vaikka epäilinkin sitä moneen otteeseen!

Alkuvuodesta 2009 tuli sellainen olo, että koirus olisi tervetullut, kesän jälkeen. Minulla olisi koulu ohi ja kunnon työpaikka, isäntä taasen aloittaisi koulun, ja voisimme muuttaa pois keskustasta. Voi älytön kuinka pitkältä tuntui ajatella, että elokuussa! Nyt mennään kesäkuun puoltaväliä, pennut on syntyneet ja kasvaneetkin jo, äkkiä se aika rientää...

Rodun sain päättää aika pitkälti minä yksin, tiettyjä ohjelinjoja noudatellen. "Ei liian iso" "Ei liian pieni" "Ei mikään villakoira, sellainen että sitä kehtaa lenkittää" oli miehiset kriteerit. Itse halusin vain pienen, iloisen ja ennenkaikkea terveen koiran.

Perhoskoiran!

Isäntäkin hyväksyi mukisematta.

Nuo kaikki kolme kriteeriä (koko, luonne, terveys) olivat kaikki aika tasoissa, mutta lopulta terveys kaatoi asian perhoskoirien hyväksi. Edesmennyt bichoni kun oli sieltä sairaammasta päästä (epilepsia sekä erinäisiä tulehduskierteitä kuten silmä- korva- ien- ja eturauhas-) niin halusin pedata varman päälle; valita koirarodun jossa olisi suhteellisen vähän perinnöllisiä sairauksia tai taipumusta tiettyihin sairauksiin.

Joten, mikäs siinä sitten, kasvattajia tutkailemaan ja parhaille sähköpostia!


Aika monelle taisin lähettää mailia, lopulta vain kaksi vastasi. Sorry pals, kannattaisi vastailla sähköposteihin, ei tosiaan antanut kamalan hyvää kuvaa kun pentuja "mainostetaan" ja sitten ei vastata edes yhteydenottoihin. Näistäkin kahdesta toinen vastasi kieltävästi, mutta toinen myönteisesti...!

Tempramentiasta kerrottiin, että kyllä, pentue on suunnitteilla ajankohtaan.

Alunperin meillä oli pentu varattuna papillonpentueesta, kun pidin niin kovasti tuosta pystykorvaisesta versiosta pirtsakan ilmeen takia. Valitettavasti äitikoira synnytti vain kaksi narttua joista näistäkin toisen kuolleena, jolloin kasvattaja sitten tarjosi mahdollisuutta varata pentu phalene-pentueesta.

Olin juuri katsellut, kuinka Mimar oli mielestäni ihan Muumien Surku-koiran näköinen, sillä oli mielestäni kamalan nätti naama ja kauniit silmät. Ja kuinkas sitten kävikään... :)

Mimar pyöräytti kolme poikapentua ja yhden tyttöpennun 3.6.2009.

Yksi näistä on tulossa meille.

Meille tulee koira!

kuva (c) Tiia Peura


Nimiä olimme pähkäilleet jo hyvän aikaa, papillonista olisi tullut Elvis.
Mutta eihän luppakorvainen voi olla Elvis.

Olkoon siis työnimenä Hugo, lopullinen nimi selviää vasta sitten kun näkee mikä pentu on miehiään :)