Puppe purjehtii

Viisi satamaa ja seitsemän yötä - yhdet kakkat peräkajuuttaan ekana yönä, ja ekalla siivulla parit oksennukset.

Hugo sai kuitenkin täysin merikelpoinen -luokituksen :)

Uiminen oli huisin kivaa, ja täällä kotisaaressa tapahtuva linjaaminen metsäpoluille vaihtui sujuvasti linjaamiseen rannalle. Hugo ei kuitenkaan vieläkään oikeastaan uinut, mutta kahluutteli mielellään. Myös rakkolevä maistui, sitä oli kiva sukeltaa sopivan pörinän kera niin, että koko pää oli veden alla. Googlettelin piruuttani rakkolevää ja törmäsin tietoon, että sitä voisi ihminenkin käyttää ravintona. Heh, taitaa jäädä Hugon heiniksi tämä levänsyönti.

Sinilevää oli yhdessä marinassa yhtenä aamuna, ei mitään huimia määriä. Myös tuota rakkolevää oli mielestäni enemmän kuin aikaisempina kesinä, ja vesi oli kirkkaampaa. Rakkolevähän on terveen veden merkki, eli ehkä meidän Itämerellämme on vielä toivoa. Ei parane heittää lusikkaa nurkkaan, vaikka Itämeren suojelu onkin vähän niin ja näin. Mur.

Merituuli toi mukanaan paljon nuuskuteltavaa, vaikka suurin osa matkoista taittuikin nukkuessa. Hugo viihtyi paremmin kannella kuin kannen alla, taisi ottaa Anterosta mallia.

Antero ja Hugo mahtuivat hyvin samaan paattiin, osaksi kyllä Anteron ihan äärettömän kiltteyden takia.

Antero osoitti vähäsen mieltään Hugon tulosta, viettämällä aikaa peräkajuutassa ja keulakannella, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt. Samalle sohvallekin mahtuivat kuitenkin tarpeen vaatiessa, eli ruokailemaan. Antero ei Hugolle sanonut halaistua sanaa huonosta mielestään, vaan väisti mieluummin itse.

Kesän komein ukkosmyrskykin piti mennä Hankoon asti kokemaan, eikä tuo Hugge-poika tunnu vieläkään ukkosta pelkäävään. Melkein ainut juttu, mikä Hugoa häiritsi matkan aikana, oli naapuriveneiden asukit ja liian läheltä ohittavat potskit. Mutta täytyyhän pienellä koiralla olla tarpeeksi suuri reviiri ;)

Lenkkeilyä tuli kymmeniä kilsoja, äitikin ihmetteli että "kylläpä se jaksaa hyvin noin pieneksi koiraksi". Tuli niin Hangon kuin Tammisaarenkin kadut ja kujat tutuiksi.

Ihan perinteiseksi kunnon merimieheksi Hugo ei kuitenkaan ryhtynyt, eli ei ole nyt tyttöä joka satamassa ;)

Paaljon enemmän oli kuitenkin veneileviä koiria kuin ennen, tai siltä ainakin tuntui. Hugo oli pienimmästä päästä, Antero sieltä suuremmasta muttei muuten suurin. Pellareihin puettuna oli chihuja, shelttejä, villiksiä, montterilaisia, kettuterrierejä, tiibetinspanieleja, westejä - ja se yksi belgi malinois mikä oli vielä Anteroakin isompi!

Välillä jos alkoi väskättää, löytyi kyllä syli mihin pääsi kiipeämään. Jussarössä oli näääiiiin tylsää, mutta onneksi isi oli aulis kanniskelemaan pikkukoiraa.

Potskin paras paikka oli paarpuurin puolella kajuutan oviaukon vieressä, joko korokkeella hoodin suojissa tai sitten vähän alempana genuan köysien päällä. Hoodin suojissa oli korkeammalla, mutta genuan köysien päällä pysyi tassut paremmin ja siitä näki keulakannelle.

Hugo söi vähän huonosti, ja kärsi ujosta kakasta melkein koko reissun ajan. Leikki kuitenkin maistui, eikä Hugo muuten ollut moksiskaan vene-elämästä. Jenni ja isi ja äiti ja kaikkihan siis ovat ihan hulluna Hugoon, joka on niin pieni ja suloinen ja hyväntuulinen piskiläinen :)

Borta bra men hemma bäst, sanoi Hugo ja päätti ottaa torkut junassa matkalla kotiin.

Huomisaamuna allekirjoittanut ostostenkantajansa kanssa (sori, rakas <3) lähteekin paria jalkaa suuremmalla potskilla kohti Tukholmaa, ja jättää Hugon siskonsa hoiviin.

Rankkaa, tämä lomailu.