keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Luonnonlahjakkuus, kuulemma!

Kolmas käytännön ohjattu hallitoko takana!

Aloitettiin taas luoksepäästävyydellä, ahistaa yhä. Ahistaa, ahistaa, ahistaa... Kaupungissakin ahisti taas, ja teinkin itteni naurunalaiseksi tekemällä kontaktiharjoituksia Kauppatorin laidalla ääniefektein maustettuna, mutta kyllähän se Juupelikin siitä sitten piristyi.

Luoksepäästävyyden jälkeen otettiin seuraamista ja käännöksiä, "askel askel käännös palkka askel askel käännös palkka" ja lopulta mulla oli n. 3 jalkaa ja vain 1 toimiva käsi. Hugo kyllä seuraa, ei ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mutta seuraapa kuitenkin. Pitää ottaa suurennuslasin alle Hugon seuraamisasento, ja se miten (ja milloin) tulee palkka, nyt Hugo jätättää, seuraa kaukana ja mä palkanannolla vielä ohjeistan sitä entistä kauemmas.

Kokonaan uusia liikkeitä tulikin sitten tällä kertaa kaksin kappalein; hyppy ja liikkeestä seisominen.

Hyppy sujui, jahka esteessä oli enää yksi lauta jäljellä - toinen lauta laitettiin kyllä takaisin parin viimeisen hypyn ajaksi. Hugo hiffas jutun nopeasti ja merkin kanssa tehdystä virheestä viisastuneena en käyttänyt käsimerkkiä edes alussa. Etukäteen opeteltu ja opittu odota-käsky tuli hyödyksi tässäkin, pääsin esteen taakse vierelle seisomaan kun Hugo vaan seisoi ja seisoi ja seisoi... :)

Liikkeestä seisominen olikin sitten vähäsen haastavampaa, kun mä en itse meinannut pysyä järjestyksessä. Sanallinen käsky, oma liike pysähtyy, kehu ja palkka. Yeah, right... ;) Mutta seisoi se sitten, viiden minuutin harjoittelun jälkeen. Käsimerkin avulla tosin ja mun oma ruumiinkieli epäilemättä sanoi "jossas tulet tänne päin niin...!", mutta ihan todella hyvin siis ottaen huomioon sen, etten ole tota seisomista saanut Hugolle ennen opetettua.

Tehtäviä oli siis tällä kertaa vähemmän kuin aikaisemmin, mutta harjoittelu oli itsenäisempää ja taukoja pystyi pitämään paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla. Sain Hugon jopa innostumaan leikkipalkasta, ja tais se vähän muristakin leikkiessä ;)

Kysyin myös siitä merkin opettamisesta, periaatteessa käskyn opettamiseen käy mikä tahansa mutta toivottavaa tietysti on, että sitten kokeessa koira hakeutuu sen oranssin tötsän luo eikä esim. kehän laidalla postaavan yleisön kylmälaukun taakse - ymmärsit varmaan pointin... Ajattelin siis investoida tötsään. Yeah!

On kyllä muuten ihan tooodella mukavaa harjoitella niin, että joku seuraa sivusta ja kertoo mitä teen hyvin ja mitä voisin tehdä paremmin. Ei tarvi pohtia mitään juttuja omassa päässään, vaan vain kysyä ja vastauksen saa kuin apteekin hyllystä. Aika helppoa jopa suorastaan ;)

--

Ja jottei liian helpoksi käy... Kotona ollaan treenattu seuraamista, sivulletuloa ja tehty ihan perustavia uusintaharjoituksia istu- ja maahan-käskyjen välillä. Sivulletulokin onnistuu nykyään, eihän siihenkään mennyt kuin 2 viikkoa... :)  Tässä pieni mallinäyte, pahoittelen ääniefektejä kuvaajana toimineen allekirjoittaneen taholta... :D Nyt tällä hetkellä on jo suurimmat pyörähdyksetkin jääneet pois, ja Hugo myös korjaa asentoaan uudella käskyllä. Videossa Hugo käy ..aika.. kovilla kierroksilla, ja tarjoaa sivulletulon lomaan uutta hienoa pyöri-temppuaan. Ihanaa :)




Hugo sai tänään muuten kaupungilta tuliaisiksi aktivointipallon, sillä me todettiin eilen "köyhän miehen aktivointipallon" (tennispalloon viilto ja nanna sisälle - kiitokset Ronjalle viillon tekemisestä) kanssa Hugon olevan uskomattoman kärsivällinen. Nyt ihkaoikean aktivointipallon kanssa sillä on vähän helpompaa, sillä karkkia tulee säännöllisin väliajoin kuhan jaksaa vaan tökkiä. Mun mielestä toi antaa ehkä jopa vähän liiankin helposti "periksi", kyseessä on siis Best Friendin S-kokoinen aktivointipallo.

Luulen, että Hugo toivoo joululahjaksi sellaista vähän haastavampaa "aktivointilautaa", mitä niitä nyt myydään lemmikkieläinliikkeessä. Sellaista puista hienoa joita on monia erilaisia.

4 kommenttia:

  1. Niitä aktivointipelejä voi saada joistain koirakouluista myös vuokralle. Taisi olla vitosen viikkovuokra ja sinänsä kätevää että viikon jälkeen pystyi vuokraamaan uuden :D Kannattaa kysyä.

    VastaaPoista
  2. Aah hei kiitos vinkistä, pitää tosiaan kysellä!

    VastaaPoista
  3. Hugo on ihana! :D
    Hauska, kun Hugo tekee ton pyörähdyksen takapää edellä! Ainakin tuossa yhdessä kohtaa.

    VastaaPoista
  4. Johan se pyörii vaikka miten päin jos tarve vaatii :) Aika paljon siistimmäksi se sen sivulletulo on tässä reilussa kahdessa viikossa muuttunut, ei oo yhtään noin .. lennokas enää :D

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails