Raskain takana, pahin edessä..?

Eilen muutettiin, ystävien ja sukulaisten voimin, kymmenisen kilometriä etelämpään sillan taakse. Perintölipasto ja -peili tulivat perille ehjänä, mutta taistelun lokki vs kukkaruukku voitti lokki... No, onneksi tässä perheessä noita kukkaruukkuja riittää.

Koko roudaus oli päivässä ohi, pahvilaatikkoja oli epäilemättä kymmeniä (mm. kaksi pahvilaatikollista KATTILOITA), monta jätesäkillistä vaatteita ja petivaatteita, varsinaisista huonekaluista nyt puhumattakaan. No ne sentään mahtuivat kämppiin sisälle.

Ja on se luksusta!! Mulla on liesituuletin, maustekaappi, siivouskaappi, vessa eri tilassa kuin sauna ja kylppäri (lattialämmityksellä!), liukuovin suljettava eteisen kaappi (mihin saa hienosti kengät piiloon pieniltä naskalinteräviltä koiranhampailta :)), tilava parveke ja vaikka mitä. Keittiössäkin hana missä on sekoittaja, ei tarvitse itse sekoitella hanoista vääntämällä sopivaa välimaastoa jääkylmän ja tulikuuman päistä.

Naapuritkin (osaksi) vaikuttaa ihan mukavilta, mitä nyt illalla viereseltä parvekkeelta huudeltiin että ei täällä tiukkapipot kestä, sen verran on monenlaista porukkaa yhtiössä. Tiedä sitten mitä tuolla "monenlaisella" tarkoitti, erinäisiä vähemmistönedustajia on jo omin silminkin todistettu, vaan eipä tuo haittaa ennen kun (jos?) jotain tapahtuu. Tiekkö jos huutelija itse olisi ollut se tiukkapipojen pinnankiristäjä ;)

Kauppaakin voisin vielä kehaista - lähikaupassa on LIHATISKI. Taivaallista!!

--

Ja mitä pieneen koiraherraan tulee, "hän" on kuulemma toteuttanut kulinaristisia mieltymyksiää kuivahtanutta sammakonpoikaa syödessä. Tulee siis hyvin sopeutumaan tähän ravintola-alan sekatyöntekijöiden porukkaan :)
Kaksi viikkoa!! Sitten se on täällä :) Isäntäkin jo analysoi että kyllä hän sitten varmasti "innostuu" enemmän, kun pentu on konkreettisesti täällä. Nyt se on vaan pelkkä ajatus hänen päässään.

"Marsuja" katsastamassa

Juna lähti lauantaiaamuna Kupittaalta kohti Kiteetä klo 7.41, minä lähdin junan mukana. Perillä Kiteellä olinkin sitten 14.30... Matka meni leppoisasti lueskellessa ja torkahdellessa.
Matka kasvattajan itsensä luo sujui hyvin ja voi että mikä siellä minua sitten odottikaan :)

Meidän Hugo!

Ja Hugon lisäksi toki kolme muuta pientä marsvinia ja yksi vähän isompi tyttö, joka lähtikin sitten omaan kotiinsa sunnuntaina.
Viikonloppu meni pentuja ihmetellessä ja ihastellessa, reippaita olivat kaikki ja jokainen oma suuri persoonansa :D Hugo on pennuista suurin ja komein, tietysti, reippaan ja rohkeammankinoloinen, joten se oli sillä sitten selvä.

"Millos tän saa sit tulla hakemaan kotiin??"

Äitikoira Mimar oli kaunis ja suloinen, piti pennuistaan hyvää huolta ja jaksoi myös leikittää pikkuisia. Ja tuo karva ja nuo korvat... Ihanaa!!! Ja niin kaunis katse! Ja on Hugokin kyllä nassultaan sellainen söpöliini ettei vertaista löydy :)



Ylläolevassa kuvassa poseeraava Myy-tyttönen lähti sitten tosiaan kohti Vantaata sunnuntaina. On muuten iloinen ja ystävällinen pentu!


Nyt sitten vaan odotellaan taas ja jännitellään että miten saan nää viimeiset viikot kulumaan, onneksi työt ja muutto pitää kiireisenä. Näillä näkymin pentu tulee kotiin elokuun kolmantena viikonloppuna, eli kolmen viikon päästä.

Hui :D

Iso luu purtavaksi

Hugo oikealla :) Kuva jälleen (c) Tiia Peura.

Kasvattajalta tuli myös paperipostia eilen, kirjallista tietoa ruokintaan ja terveyteen liittyen sekä vähäsen kaikkeen muuhunkin. Lisäksi lueskelin tuossa viikolla ilmestynyttä Koirat-lehteä (tai ainakin luulisin että juttu oli siinä), siinä oli juttu hajuaistin aktivoinnista tmv. Ehkäpä Hugosta kehkeytyisi isona sitten vaikka kanttarellikoira... :)

Aika kuluu, lapset kasvaa!

Tämmönen meille nyt sitten on tulossa. Huhhuh :) Kovin hän on suloinen, Hugo-pieni ;)

Tässä kaikki pennut äiteen kanssa. Ikää sellaiset reippaat 5-6 viikkoa. Saanko kaikki? :D
(Luulisin, että tuo takana näkyvä porsas on samanlainen kuin mikä meillekin on jo hankittu..)

Videossa Hugo on tuo mikä on alussa oikealla puolella.

Kumpikin kuva ja video (c) Tiia Peura.

Suunnitelmissa olisi lähteä katsomaan pentuja parin viikon päästä viikonloppuna, jos vaan saan työvuoroja niin siirrettyä.

Toivottavasti onnistuu...!

Kohtalon ivaa, vai voiko tässä niin sanoa?

Niinkuin jo aikaisemmin mainitsin, yleinen terveys ja rodulle ominaisten sairauksien vähyys oli yksi tärkeimmistä kriteereistä rotua valittaessa.

Perhoskoirilla oikeastaan ainoat mainitsemisen arvoiset sairaudet ovat polvilumpion sijoiltaanmeno (joka on suhteellisen yleinen vaiva varsinkin kääpiökoirilla, ja sitä tavataan mm. myös hevosilla!) sekä PRA, eli lopulta sokeutumiseen johtava silmäsairaus. PRA:sta varsinkin tuntuu olevan paljon puhetta, vaikka rotuyhdistyksen sivujen mukaan se ei ole Suomessa kovin yleinen.

"Meidän" pennun äitikoira Sincere's Hermione on testattu sekä silmistään, polvistaan että sydämestään terveeksi, samoin isäkoira Pia's Nicke Lilltroll polvistaan ja silmistään. Isän eli Norriksen puolelta kaikki testatut velipuolet ja -siskot ovat olleet silmistään "puhtaita", ja äidin puoleltahan noita sisaruksia ei vielä ole :)

Eli siis niin mikä kohtalon iva??

Meidän Anteron isipaappa, komea musta Hiidenparran Ikikiva on näköjään testattu 2004, ja sillähän on sitten todettu PRA. Antero itse onneksi näkee vielä kuitenkin ihan hyvin. Sattuuhan tuota. Antero on muuten ihan samannäköinen kuin isänsä!! Linkki väittää ettei se toimi, mutta kuvat saat näkymään kun klikkaat hiiren osoittimen osoitekenttään ja painat enteriä.

Antero on muuten ihan hulluna krokotiileihin. Hyvältä näyttää maistuvan... :)

Pienet pullerot 28. kesäkuuta

(c) Tiia Peura

Kovasti he ovat jo kasvaneet taas, maistelevat jauhelihaakin :) Kuvassa pennuilla ikää 25 päivää. Melkein yksi kuukausi!

"Hugo" on jo ansainnut ensimmäisen oman lelunsa, äitini ystävällisesti oli hankkinut vaaleanpunaisen pehmopossun (mikä on varmasti yhtä iso kuin pentu tullessaan meille...) joka röhkii. On pitänyt toppuutella äiteetä, että malttaa siinä lelujen ostossa :)

Ei sillä, olen minäkin käynyt hiplailemassa pantoja ja taluttimia ja vesi- ja ruokakippoja ja vaikka mitä. Aika paljon tavaraa taitaa silti siirtyä edesmenneen pikkukoiran jäämistöstä, ainakin sade- ja talvitakit tulee sieltä sovitukseen vaikka ovatkin melko varmaan liian isoja.

Pennut 14. kesäkuuta 2009

Pennuilla ikää 11 vuorokautta! Ovat jo paljon isompia kuin viime kuvissa.

Kaikki kuvat (c) Tiia Peura.

Pennut 6. kesäkuuta 2009

Pennut ovat näissä kuvissa n. kolmipäiväisiä.

Kaikki kuvat (c) Tiia Peura.

Saaaaaaks mä ottaa koiran?

Varmaan siitä asti, kun muutin yhteen isännän kanssa, olen kinunut hyväksyntää koiran hankkimiselle. Isäntä on ollut vähän vastahankainen, sanoi että "sitten joskus", ja tulihan se "sitten joskus" kuitenkin vaikka epäilinkin sitä moneen otteeseen!

Alkuvuodesta 2009 tuli sellainen olo, että koirus olisi tervetullut, kesän jälkeen. Minulla olisi koulu ohi ja kunnon työpaikka, isäntä taasen aloittaisi koulun, ja voisimme muuttaa pois keskustasta. Voi älytön kuinka pitkältä tuntui ajatella, että elokuussa! Nyt mennään kesäkuun puoltaväliä, pennut on syntyneet ja kasvaneetkin jo, äkkiä se aika rientää...

Rodun sain päättää aika pitkälti minä yksin, tiettyjä ohjelinjoja noudatellen. "Ei liian iso" "Ei liian pieni" "Ei mikään villakoira, sellainen että sitä kehtaa lenkittää" oli miehiset kriteerit. Itse halusin vain pienen, iloisen ja ennenkaikkea terveen koiran.

Perhoskoiran!

Isäntäkin hyväksyi mukisematta.

Nuo kaikki kolme kriteeriä (koko, luonne, terveys) olivat kaikki aika tasoissa, mutta lopulta terveys kaatoi asian perhoskoirien hyväksi. Edesmennyt bichoni kun oli sieltä sairaammasta päästä (epilepsia sekä erinäisiä tulehduskierteitä kuten silmä- korva- ien- ja eturauhas-) niin halusin pedata varman päälle; valita koirarodun jossa olisi suhteellisen vähän perinnöllisiä sairauksia tai taipumusta tiettyihin sairauksiin.

Joten, mikäs siinä sitten, kasvattajia tutkailemaan ja parhaille sähköpostia!


Aika monelle taisin lähettää mailia, lopulta vain kaksi vastasi. Sorry pals, kannattaisi vastailla sähköposteihin, ei tosiaan antanut kamalan hyvää kuvaa kun pentuja "mainostetaan" ja sitten ei vastata edes yhteydenottoihin. Näistäkin kahdesta toinen vastasi kieltävästi, mutta toinen myönteisesti...!

Tempramentiasta kerrottiin, että kyllä, pentue on suunnitteilla ajankohtaan.

Alunperin meillä oli pentu varattuna papillonpentueesta, kun pidin niin kovasti tuosta pystykorvaisesta versiosta pirtsakan ilmeen takia. Valitettavasti äitikoira synnytti vain kaksi narttua joista näistäkin toisen kuolleena, jolloin kasvattaja sitten tarjosi mahdollisuutta varata pentu phalene-pentueesta.

Olin juuri katsellut, kuinka Mimar oli mielestäni ihan Muumien Surku-koiran näköinen, sillä oli mielestäni kamalan nätti naama ja kauniit silmät. Ja kuinkas sitten kävikään... :)

Mimar pyöräytti kolme poikapentua ja yhden tyttöpennun 3.6.2009.

Yksi näistä on tulossa meille.

Meille tulee koira!

kuva (c) Tiia Peura


Nimiä olimme pähkäilleet jo hyvän aikaa, papillonista olisi tullut Elvis.
Mutta eihän luppakorvainen voi olla Elvis.

Olkoon siis työnimenä Hugo, lopullinen nimi selviää vasta sitten kun näkee mikä pentu on miehiään :)