Koira.
Meille tulee koira!
Nuo sanat saavat yhä aikaan sellaisen riemuntunteen, ettei toista olekaan!
Ilmoitus löytyi Turun Sanomista, elettiin alkuvuotta 1997. Hiihtolomalla ajettiin äitin kanssa Poriin hakemaan pentu kotiin, ja kyllä sitä sitten sen jälkeen pällisteltiinkin koko suvun voimin, voi kun se oli suloinen! Niin suloinen kuin bichonin pentu olla ja voi :) Allaolevassa kuvassa ollaan kyllä jo elämän ehtoopuolella, mutta se pentumaisuus ei koskaan hävinnyt.
Elokuussa 1999 pitikin sitten käydä hakemassa pienelle valkoiselle isoveljelle suuri musta pikkuveli, lapinlapsi Kanervakeijun Antero jota ystävällisesti Anteroksi kutsutaan.
Anterosta ja Benjasta tuli omalla huvittavalla tavallaan erottamattomat.
Piti ottaa kuva Benjan hienosta kaulapannasta, eipä sitä juuri muuten sitten taidettu käyttääkään.Piiperoinen paaperoinen siirtyi taivasmaille loppuvuodesta 2007, epilepsiaakin pahemmaksi osoittautui luusyöpä. Voi miten vieläkin kaipaan... Tämä pieni suuri koira jätti lähtemättömän jäljen, sellaisen tassunkuvan ja nenänpainalluksen, minun sydämeeni. Vaikka suru ei pystykään kilpailemaan hyvien muistojen kanssa, no, jokainen jotain tärkeää joskus menettänyt ymmärtää kyllä.
Mutta jäihän meille Antero, maailman suurin ja karvaisin Antero :) Siinä koirassa on ylitsevuotava rakkausvarasto, josta riittää hellyyttä ja ymmärrystä kaikille.
Antero täytti ruhtinaalliset 10 vuotta 22.5.2009, ja toivomme, että saamme pitää tämän sankarin keskuudessamme vielä kauan.
Kuinka pitkään tahansa ei kuitenkaan olisi tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti