sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannuksenviettoa

Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä "Koroisten kartanossa", grillaillen ja krokettia pelaillen. Hugo osallistui pääasiassa jälkimmäiseen, suurin osa ajasta hänen tuli kuitenkin tuhnattua tyttöjen kanssa. Rontti on Hugon mielestä jotain niiiiin ihanaa ettei ole tosikaan :)



Mimmiä kuitenkin piti vähän leikittää välillä.


Ja Mimmi leikkikin kiitollisesti :)


Rontti oli kuitenkin Hugon sydämen valittu koko juhannuksen ajan.


Tunteet olivat valitettavasti melko yksipuoleisia.


Rontti on onneksi aikamoinen lehmähermo tarpeen vaatiessa..


Välillä Hugo esitteli jälleen niitä parhaita puoliaan.





Ja tarkkaili erotuomarin roolissa lähietäisyydeltä ratamestaria työssään.


Suurimman osan ajasta Hugo tosiaan liehitteli tyttöjä.


"Rakkaani, olethan juhannusheilani...?" "Phyh, minä tuollaisista sinteistä!"


Mimmi pysyi ylpeänä koko viikonlopun.


Tytöt taisivat huokaista helpotuksesta, kun Hugo lähti kotiin.


Ja on Hugokin aika väskää poikaa.

Kohta jo viisi tuntia unta... :)

4 kommenttia:

  1. Ihan sattumalta löysin sivusi ja tietysti ihastui phalene Hugoon. Meillä kun on myös phalene Tatu, joka kylläkään ei oikein sovi rotumääritykseen, kun on tosi iso kokoinen. Mutta oli hienoa huomata, että aivan samanlaisia ilmeitä lötyy, kuin teidän koirallanne. Olemme käyneet Tatun kanssa tosi paljon match show:ssa, kun sitä ei viitsi viedä kv-näyttelyihin. Meillä on myös toinen koira, cockerspanieli Riku. Luin kommentejasi näyttelyssä jännittämisestä, jaksa vain sinnikkäästä viedä koiraasi moniin paikkoihin, niin kyllä se siitä tottuu ja onhan se vielä tosi nuori koira.Meillä on oma kotisivu osoite on www.netikka.net/tatujariku käy joskus katsomassa. Oikein mukavaa kesää teille kaikille. Oikein mukavaa kesää tv. Maritta ja koirat

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kehuista ja näyttelytsempistä! Pitää käydä kattomassa teidän sivut :)

    VastaaPoista
  3. Hihhih, aivan mahtava kuvasarja! Ehkä ensi kerralla Hugolla käy parempi flaksi ;)

    VastaaPoista
  4. Aivan mainio kuvasarja! :D Muutenkin tosi kiva blogi, tykkään sun tyylistä kirjottaa. :) Koirat.comista tulin kurkkimaan. :)

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails