Ajatuksia koiranomistamisesta

Hugo on ollut meillä nyt reilun vuoden verran, ja kaikki on mennyt lähes niin hyvin kun on vain toivoa voinut. "Niin makaa kuin petaa" pitää paikkansa hyvin, ja täytyy sanoa, että jo mä petasinkin tätä koiranottamista!

Pelkäsin Hugoa hankkiessani kovasti sitä, miten osaisin kasvattaa yhteiskuntakelpoisen koiran - ei mitään tokovaliota, mutta koiran, jonka kanssa pystyisi tekemään niinsanotusti kaikkea. Olinhan toisaalta kasvattanut "jo" kaksi koiraa ennestäänkin, ylihelpon Anteron ja Benjan, joka antoi kaiken anteeksi, eikä ongelmia ollut ollut.

No, eipä ongelmia ole vieläkään :)

Piti oikein miettiä sitä, olenko sitten jotenkin erityisen hyvä koiranomistaja. No, en, vaikka satavarmasti teenkin meidän pihan pisimmät koirankusetuslenkit. Olen vain hyvin suoraviivaistava ihminen, en tee kärpäsestä härkästä ja pidän pientäkin koiraa eläimenä, ne jutut on ihan perusluonteessa eikä mistään kirjoista luettu.

Tämä hyvän perusluonteeni määrittävä tekijä, stressin välttäminen ja varman päälle pelaaminen, on varmasti jonkun mielestä myös tylsää ja riskitöntä; etten testaa itseäni tarpeeksi ja pistä itseäni likoon. Menen siitä mistä aita on matalimmalla sillä en ole kilpailuhenkinen, en halua mainetta enkä kunniaa (mammona kyllä käy, kiitos!) eikä minulla ole mitään suuria haaveita tulevaisuutta kohtaan. Olen monessa mielessä melko low maintenance -tyyppi.

Ehkäpä, jos rotuvalintani olisi toinen, olisi niitä ongelmiakin ;)
Ehkä jos olisin hankkinut koirani muita teitä, tekemättä taustatutkimusta, kuuntelemalla pelkästään itseäni ja omia halujani (jolloin minulla olisi borzoi, englanninbuldoggi, amstaffi tai muu silmää miellyttävä mutta muuten käytännössä mahdoton rotu... :D), jos taas en olisi kuunnellut itseäni vaan vain pelkästään muita...

Tekeekö se minusta sitten huonomman ihmisen tai koiranomistajan, että pelaan varman päälle niin, että kaikilla, paitsi minulla myös koiralla, on mukavaa? Että en halua elämääni mitään ylimääräistä lisähaastetta ja jännitystä.

Olisinhan voinut toteuttaa itseäni hankkimalla borzoin. No, mitäs siitä, etten ole erityisen urheilullinen enkä omista niin paljoa maata, että koira saisi rauhassa päästellä kaikki puput pois päiviltä. Olisin voinut hankkia myös vaikka sen amstaffin. Eipä siinäkään mitään, en vain todellakaan ollut kovin varma siitä, pystyisinkö hoitamaan kunnialla niin aktiivisen ja omalla tavallaan vaativan rodun pitämisen yhteiskuntakelpoisena.

En lähtenyt yrittämään. Otin helpon tien.

Ja meillä on hyvä näin.

Olen onnellinen enkä kadu :)