Bohohohoring

Ajatukset ei nyt yhtään pysy töidenteossa, vaikka nyt vielä pitäis jaksaa juurikin tehdä töitä. Muuttopäivä on ylihuomenna, ja se on seuraava vapaa ja viimeinen vapaa tulevaan reiluun kahteen viikkoon ennen kesälomaa ja Hugon kotiintuloa :) Sitten on neljä viikkoa pelkkää pennunelämää ja tutustumista uuteen kotipaikkaan.

Aika vaan menee niin hitaasti
Tämäkin viikko on kestänyt jo ikuisuuden.

Ja nyt ei aika kulu nopeasti edes töissä, kiireisin aika on selkeästi ohi joten ehtii jopa syödä lounastakin nykyään. Ehtii myös ajatella ja haaveilla, kärvistellä suorastaan! Ja sitten tässä käy taas niin klassisesti, että odotan kesälomaa ja Hugon tuloa kuin kuuta nousevaa, ja sitten kun se aika tulee, en osaakaan sitten olla ja nauttia.

No, aina löytyy jotain uutta odotettavaa.

Syksykin tulee taas pian.

"Marsuja" katsastamassa

Juna lähti lauantaiaamuna Kupittaalta kohti Kiteetä klo 7.41, minä lähdin junan mukana. Perillä Kiteellä olinkin sitten 14.30... Matka meni leppoisasti lueskellessa ja torkahdellessa.
Matka kasvattajan itsensä luo sujui hyvin ja voi että mikä siellä minua sitten odottikaan :)

Meidän Hugo!

Ja Hugon lisäksi toki kolme muuta pientä marsvinia ja yksi vähän isompi tyttö, joka lähtikin sitten omaan kotiinsa sunnuntaina.
Viikonloppu meni pentuja ihmetellessä ja ihastellessa, reippaita olivat kaikki ja jokainen oma suuri persoonansa :D Hugo on pennuista suurin ja komein, tietysti, reippaan ja rohkeammankinoloinen, joten se oli sillä sitten selvä.

"Millos tän saa sit tulla hakemaan kotiin??"

Äitikoira Mimar oli kaunis ja suloinen, piti pennuistaan hyvää huolta ja jaksoi myös leikittää pikkuisia. Ja tuo karva ja nuo korvat... Ihanaa!!! Ja niin kaunis katse! Ja on Hugokin kyllä nassultaan sellainen söpöliini ettei vertaista löydy :)



Ylläolevassa kuvassa poseeraava Myy-tyttönen lähti sitten tosiaan kohti Vantaata sunnuntaina. On muuten iloinen ja ystävällinen pentu!


Nyt sitten vaan odotellaan taas ja jännitellään että miten saan nää viimeiset viikot kulumaan, onneksi työt ja muutto pitää kiireisenä. Näillä näkymin pentu tulee kotiin elokuun kolmantena viikonloppuna, eli kolmen viikon päästä.

Hui :D

Iso luu purtavaksi

Hugo oikealla :) Kuva jälleen (c) Tiia Peura.

Kasvattajalta tuli myös paperipostia eilen, kirjallista tietoa ruokintaan ja terveyteen liittyen sekä vähäsen kaikkeen muuhunkin. Lisäksi lueskelin tuossa viikolla ilmestynyttä Koirat-lehteä (tai ainakin luulisin että juttu oli siinä), siinä oli juttu hajuaistin aktivoinnista tmv. Ehkäpä Hugosta kehkeytyisi isona sitten vaikka kanttarellikoira... :)

Aika kuluu, lapset kasvaa!

Tämmönen meille nyt sitten on tulossa. Huhhuh :) Kovin hän on suloinen, Hugo-pieni ;)

Tässä kaikki pennut äiteen kanssa. Ikää sellaiset reippaat 5-6 viikkoa. Saanko kaikki? :D
(Luulisin, että tuo takana näkyvä porsas on samanlainen kuin mikä meillekin on jo hankittu..)

Videossa Hugo on tuo mikä on alussa oikealla puolella.

Kumpikin kuva ja video (c) Tiia Peura.

Suunnitelmissa olisi lähteä katsomaan pentuja parin viikon päästä viikonloppuna, jos vaan saan työvuoroja niin siirrettyä.

Toivottavasti onnistuu...!

Kohtalon ivaa, vai voiko tässä niin sanoa?

Niinkuin jo aikaisemmin mainitsin, yleinen terveys ja rodulle ominaisten sairauksien vähyys oli yksi tärkeimmistä kriteereistä rotua valittaessa.

Perhoskoirilla oikeastaan ainoat mainitsemisen arvoiset sairaudet ovat polvilumpion sijoiltaanmeno (joka on suhteellisen yleinen vaiva varsinkin kääpiökoirilla, ja sitä tavataan mm. myös hevosilla!) sekä PRA, eli lopulta sokeutumiseen johtava silmäsairaus. PRA:sta varsinkin tuntuu olevan paljon puhetta, vaikka rotuyhdistyksen sivujen mukaan se ei ole Suomessa kovin yleinen.

"Meidän" pennun äitikoira Sincere's Hermione on testattu sekä silmistään, polvistaan että sydämestään terveeksi, samoin isäkoira Pia's Nicke Lilltroll polvistaan ja silmistään. Isän eli Norriksen puolelta kaikki testatut velipuolet ja -siskot ovat olleet silmistään "puhtaita", ja äidin puoleltahan noita sisaruksia ei vielä ole :)

Eli siis niin mikä kohtalon iva??

Meidän Anteron isipaappa, komea musta Hiidenparran Ikikiva on näköjään testattu 2004, ja sillähän on sitten todettu PRA. Antero itse onneksi näkee vielä kuitenkin ihan hyvin. Sattuuhan tuota. Antero on muuten ihan samannäköinen kuin isänsä!! Linkki väittää ettei se toimi, mutta kuvat saat näkymään kun klikkaat hiiren osoittimen osoitekenttään ja painat enteriä.

Antero on muuten ihan hulluna krokotiileihin. Hyvältä näyttää maistuvan... :)

Lapinkoiran muodonmuutos

Antero kävi parturissa elämänsä ensimmäistä kertaa.

Tässä lopputulos :)

Kaverini suositteli Kaarinan Happy Petiä, ja nyt voin suositella minäkin. Hintaa karvanajelulle tuli 40€, ja aikaa meni 1h 15min.

Anterolla on hännässä ns. häntämutka, mitä ei ole juurikaan näkynyt paksun karvan alta. Nyt kun häntäkin on ajettu paljaaksi, se muistuttaa epäilyttävästi siansaparoa...

Kotimatkalla vastaantulijat olivat ihmeissään, että mikä se tällainen koira on. Suosituin veikkaus tuntui olevan newfoundlandin tai muun suuren koiran pentu.

Oikea vastaus:
Lapinkoira, 10v.

Ensi keväänä sitten uudestaan, trimmaaja suositteli tulemaan jo heti huhtikuussa. Suosittelen kaikille pitkä- ja paksukarvaisten koirien omistajille!

Pienet pullerot 28. kesäkuuta

(c) Tiia Peura

Kovasti he ovat jo kasvaneet taas, maistelevat jauhelihaakin :) Kuvassa pennuilla ikää 25 päivää. Melkein yksi kuukausi!

"Hugo" on jo ansainnut ensimmäisen oman lelunsa, äitini ystävällisesti oli hankkinut vaaleanpunaisen pehmopossun (mikä on varmasti yhtä iso kuin pentu tullessaan meille...) joka röhkii. On pitänyt toppuutella äiteetä, että malttaa siinä lelujen ostossa :)

Ei sillä, olen minäkin käynyt hiplailemassa pantoja ja taluttimia ja vesi- ja ruokakippoja ja vaikka mitä. Aika paljon tavaraa taitaa silti siirtyä edesmenneen pikkukoiran jäämistöstä, ainakin sade- ja talvitakit tulee sieltä sovitukseen vaikka ovatkin melko varmaan liian isoja.

"Asuntoja kotikäyttöön"

Nykyinen, kohta entinen, asuntomme sijaitsee monen mielestä loistavalla paikalla: keskustassa.

Ei minun mielestäni.

Asunnossa itsessään ei ole mitään mainittavaa vikaa, ja olen jopa alkanut pitämään meidän taivaansinisistä keittiönovistamme. Kuitenkin.. tuo sijainti suuren kadun varrella (yksi pääkulkuväylistä kaupunkiin tullessa) tekee hallaa tällaisen wannabe-maalaisen mielenterveydelle. Se meteli (varsinkin kun ottaa huomioon TYKSin läheisen sijainnin eli hälytysajoneuvot) ja parvekkeelle tunkeutava kamala nokipöly mitkä estävät edes parvekkeen oven auki pitämisen, eivät mielestäni mene yhteen sen kanssa, että tuosta kämpästä saa vielä maksaa "sijaintilisää".

Ymmärrän kyllä miksi joku muu siitä maksaisi sen. En ymmärrä sitä, miksi me ajattelimme että voisimme maksaa. Tulipa kuitenkin kokeiltua keskustassa asumista - ei se nyt NIIN kivaa ole, vaikka voikin kävellä joka paikkaan.

Joten me päätimme muuttaa, ennen kuin pentu tulee kotiin.

Välillä meinasi iskeä epätoivo, kun ei sellaista kämppää olisi kuulemma löytänyt sellaiseen hintaan, kuin mitä olimme ajatelleet. Monta asuntoa kävimme katsastamassa, suurin osa oli kamalassa kunnossa tai pohjaratkaisultaan kammottavan epäloogisia, lopuissa ei vaan ollut sitä kodin tuntua.

Sitten löytyi Koti. Pienkerrostalossa, ensimmäisessä kerroksessa, 58 neliötä ja oma sauna. Hirvensalossa, 10 km keskustasta :) Ja me olimme jopa molemmat valmiita muuttamaan heti sinne, vaikka asunto itsessään ei olekaan kuin parisen kymppiä halvempi kuin nykyisemme sähköineen ja vesineen, ja päälle pitää vielä laskea bussikorttien hinnat. Saimme jopa sovittua että vuokrasopimus alkaa vasta 1.8, vaikka asunto onkin jo nyt tyhjillään. No financial problems.

Asioilla on tapana järjestyä.

Onneksi. :)

Pennut 14. kesäkuuta 2009

Pennuilla ikää 11 vuorokautta! Ovat jo paljon isompia kuin viime kuvissa.

Kaikki kuvat (c) Tiia Peura.

Pennut 6. kesäkuuta 2009

Pennut ovat näissä kuvissa n. kolmipäiväisiä.

Kaikki kuvat (c) Tiia Peura.

Saaaaaaks mä ottaa koiran?

Varmaan siitä asti, kun muutin yhteen isännän kanssa, olen kinunut hyväksyntää koiran hankkimiselle. Isäntä on ollut vähän vastahankainen, sanoi että "sitten joskus", ja tulihan se "sitten joskus" kuitenkin vaikka epäilinkin sitä moneen otteeseen!

Alkuvuodesta 2009 tuli sellainen olo, että koirus olisi tervetullut, kesän jälkeen. Minulla olisi koulu ohi ja kunnon työpaikka, isäntä taasen aloittaisi koulun, ja voisimme muuttaa pois keskustasta. Voi älytön kuinka pitkältä tuntui ajatella, että elokuussa! Nyt mennään kesäkuun puoltaväliä, pennut on syntyneet ja kasvaneetkin jo, äkkiä se aika rientää...

Rodun sain päättää aika pitkälti minä yksin, tiettyjä ohjelinjoja noudatellen. "Ei liian iso" "Ei liian pieni" "Ei mikään villakoira, sellainen että sitä kehtaa lenkittää" oli miehiset kriteerit. Itse halusin vain pienen, iloisen ja ennenkaikkea terveen koiran.

Perhoskoiran!

Isäntäkin hyväksyi mukisematta.

Nuo kaikki kolme kriteeriä (koko, luonne, terveys) olivat kaikki aika tasoissa, mutta lopulta terveys kaatoi asian perhoskoirien hyväksi. Edesmennyt bichoni kun oli sieltä sairaammasta päästä (epilepsia sekä erinäisiä tulehduskierteitä kuten silmä- korva- ien- ja eturauhas-) niin halusin pedata varman päälle; valita koirarodun jossa olisi suhteellisen vähän perinnöllisiä sairauksia tai taipumusta tiettyihin sairauksiin.

Joten, mikäs siinä sitten, kasvattajia tutkailemaan ja parhaille sähköpostia!


Aika monelle taisin lähettää mailia, lopulta vain kaksi vastasi. Sorry pals, kannattaisi vastailla sähköposteihin, ei tosiaan antanut kamalan hyvää kuvaa kun pentuja "mainostetaan" ja sitten ei vastata edes yhteydenottoihin. Näistäkin kahdesta toinen vastasi kieltävästi, mutta toinen myönteisesti...!

Tempramentiasta kerrottiin, että kyllä, pentue on suunnitteilla ajankohtaan.

Alunperin meillä oli pentu varattuna papillonpentueesta, kun pidin niin kovasti tuosta pystykorvaisesta versiosta pirtsakan ilmeen takia. Valitettavasti äitikoira synnytti vain kaksi narttua joista näistäkin toisen kuolleena, jolloin kasvattaja sitten tarjosi mahdollisuutta varata pentu phalene-pentueesta.

Olin juuri katsellut, kuinka Mimar oli mielestäni ihan Muumien Surku-koiran näköinen, sillä oli mielestäni kamalan nätti naama ja kauniit silmät. Ja kuinkas sitten kävikään... :)

Mimar pyöräytti kolme poikapentua ja yhden tyttöpennun 3.6.2009.

Yksi näistä on tulossa meille.

Meille tulee koira!

kuva (c) Tiia Peura


Nimiä olimme pähkäilleet jo hyvän aikaa, papillonista olisi tullut Elvis.
Mutta eihän luppakorvainen voi olla Elvis.

Olkoon siis työnimenä Hugo, lopullinen nimi selviää vasta sitten kun näkee mikä pentu on miehiään :)

Näitä kahta on syyttäminen

Luulisin, että saimme kinua siskon kanssa aika kauan, ennen kuin meille tuli koira.

Koira.

Meille tulee koira!

Nuo sanat saavat yhä aikaan sellaisen riemuntunteen, ettei toista olekaan!

Ilmoitus löytyi Turun Sanomista, elettiin alkuvuotta 1997. Hiihtolomalla ajettiin äitin kanssa Poriin hakemaan pentu kotiin, ja kyllä sitä sitten sen jälkeen pällisteltiinkin koko suvun voimin, voi kun se oli suloinen! Niin suloinen kuin bichonin pentu olla ja voi :) Allaolevassa kuvassa ollaan kyllä jo elämän ehtoopuolella, mutta se pentumaisuus ei koskaan hävinnyt.


Elokuussa 1999 pitikin sitten käydä hakemassa pienelle valkoiselle isoveljelle suuri musta pikkuveli, lapinlapsi Kanervakeijun Antero jota ystävällisesti Anteroksi kutsutaan.
Anterosta ja Benjasta tuli omalla huvittavalla tavallaan erottamattomat.


Piti ottaa kuva Benjan hienosta kaulapannasta, eipä sitä juuri muuten sitten taidettu käyttääkään.

Piiperoinen paaperoinen siirtyi taivasmaille loppuvuodesta 2007, epilepsiaakin pahemmaksi osoittautui luusyöpä. Voi miten vieläkin kaipaan... Tämä pieni suuri koira jätti lähtemättömän jäljen, sellaisen tassunkuvan ja nenänpainalluksen, minun sydämeeni. Vaikka suru ei pystykään kilpailemaan hyvien muistojen kanssa, no, jokainen jotain tärkeää joskus menettänyt ymmärtää kyllä.




Mutta jäihän meille Antero, maailman suurin ja karvaisin Antero :) Siinä koirassa on ylitsevuotava rakkausvarasto, josta riittää hellyyttä ja ymmärrystä kaikille.

Antero täytti ruhtinaalliset 10 vuotta 22.5.2009, ja toivomme, että saamme pitää tämän sankarin keskuudessamme vielä kauan.

Kuinka pitkään tahansa ei kuitenkaan olisi tarpeeksi.

Mistä kaikki alkoi ja miten tähän päädyttiin?

Halusin koiran (taas?).

Koiran olen saamassa!

Tervetuloa tutustumaan elämäämme takautuvasti ennen pennun syntymää eli rotuharkintoihin, kasvattajan valintaan ja mutkiin matkalla, sekä aikaan pennun syntymästä eteenpäin!