Hugo nostaa jalkaa. Believe it or not... Ensin luulin että se oli vahinko, että voikukat kutitti vatsan alta. Sitten voikukat kutittivat aika monta kertaa vatsan alta.
Ei, kyllä se nostaa jalkaa!! Ja ikää on 13 viikkoa + 1 päivä. Pientä mieshormoonia havaittavissa :)
torstai 3. syyskuuta 2009
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Hassujen koirien kokoontumisajot
Sunnuntai...
Hugo kävi tutustumassa Koroisten tyttöihin, eli montterilaisiin (leonbergi x kultainen noutaja) siskoksiin Mimmiin ja Ronttiin. Isosisko-Rontti suhtautui lapsukaiseen äidillisen kohteliaasti, ja pikkusisko-Mimmi jaksoi leikkiäkin Hugon kanssa :)Kinkkukiusausta, marjapiirakkaa ja hassujen koirien kokoontumisajot :)
Hugo oli vapaana koko ajan, ja pysyi hienosti maisemissa. Ennen ensitreffejä piti kyllä mennä auton alle piiloon mammuttimaisia ja kamalan kovaa haukkuvia siskoksia, mutta sieltäkin tultiin hienosti pois jahka ehdin kutsumaan. :) Pihalla oli paljon kaikkea jännää kuten suuri nurmikko, marjapuskia joiden alla mahtui seikkailemaan, sekä ... fasaani. Fasaani kyllä havaitsi Hugon ennen kuin Hugo fasaania.
Koirat tulivat keskenään kertakaikkiaan loistavasti toimeen, yhtään pahaa sanaa ei sanottu puolin eikä toisin :)
Tässä vielä vähäsen videoaineistoa :)
(Kärsivällisyyttä.. tiedoston kanssa ei ole koossa pihistelty!)
Kotiintuomisina kaneliomenoita ja valkeakuulaita, sangollinen sieniä sekä pieni ja väsynyt mutta silminnähden päiväänsä tyytyväinen Hugo.
Hugelstam on muuten viime yön aikana päättänyt nostaa sen viimeisenkin phalène-korvansa papillon-korvaksi, vaikka me huoltojoukoissa olemmekin kyllä täysin tyytyväisiä mihin tahansa kahteen toimivaan korvaan :)
Hugelstam on muuten viime yön aikana päättänyt nostaa sen viimeisenkin phalène-korvansa papillon-korvaksi, vaikka me huoltojoukoissa olemmekin kyllä täysin tyytyväisiä mihin tahansa kahteen toimivaan korvaan :)
lauantai 29. elokuuta 2009
Pentuajan pyörittelyä
Meille on "jo" kehittynyt ihan kiva rutiini ulkoilujen ja syömisten kanssa, ja laskeskelin että käymme ulkona n. 8-10 kertaa päivässä. Rupes melkeen naurattamaan kun mietin kuinka helppoa onkaan sitten tulevaisuudessa käydä lenkillä vain sen kolme, neljä kertaa päivässä :D
Hugo herättelee mut säännöllisesti aamuisin siinä kuuden paikkeilla, ja lähdemme siitä suoraan aamupissalle. Tähän asti Hugo on pissannut kerran yöllä sisälle, yleensä vissiin aika vähän just ennen mun herättämistä. Tänään oli kuitenkin eka "kuiva" yö!
Pissareissun jälkeen lykkään sille safkat naaman eteen, Hugo syö ja mä juon kahvit & luen Hesarin. Sitten seurustelemme hetken ja käymme uudestaan ulkona, jolloin tulee yleensä pissan lisäksi kakka.
Toisen ulkolenkin jälkeen kello lähentelee kahdeksaa, ja painumme kummatkin pehkuihin vielä noin pariksi tunniksi.
Sen jälkeen päivä sujuukin lenkkeillessä, peuhatessa ja nukkuessa - Hugo syö nykyään kolme kertaa päivässä (aamulla, iltapäivällä ja illalla) koska se neljäs kerta ei enää oikein uponnut.
Viimeisen kerran käymme pissalla iltahämärissä yhdeksän maissa, joskus myöhemminkin. Olen pohdiskellut että tuo yöväli taitaa jäädä aika pitkäksi, mutta ei tunnu kyllä Hugoa häiritsevän... Se nukkuu pääasiassa koko yön (paitsi että viime yönä isännän myöhäinen kotiutuminen aiheutti vähän mielenosoituksellista tohveleiden raahaamista unikoppaan...), tai on ainakin melko hiljaista poikaa jos välillä onkin hereillä.
Isäntä on myös alkanut tulla hyväksytyksi, Hugo ei ole enää niin paljoa pelkästään mun perään. Saan jopa käydä rauhassa yksin vessassa ja tupakalla, jos isäntä on maisemissa.
Hugo on saanut kanssa ensimmäisen koirakaverinsa, naapurilla hoidossa ollutta Lilli-chihua on treffattu muutamaan otteeseen :) Huomenissa olisi tarkoitus käydä treffaamassa vähäsen isompia tyttökoiria, anoppilan Ronttia ja Mimmiä. Ensi viikolla on ohjelmassa meidän Anteron tapaaminen.
Hugo herättelee mut säännöllisesti aamuisin siinä kuuden paikkeilla, ja lähdemme siitä suoraan aamupissalle. Tähän asti Hugo on pissannut kerran yöllä sisälle, yleensä vissiin aika vähän just ennen mun herättämistä. Tänään oli kuitenkin eka "kuiva" yö!
Pissareissun jälkeen lykkään sille safkat naaman eteen, Hugo syö ja mä juon kahvit & luen Hesarin. Sitten seurustelemme hetken ja käymme uudestaan ulkona, jolloin tulee yleensä pissan lisäksi kakka.
(Olo on vähäsen kuin vastasyntyneen lapsen äidillä, jutut pyörii pissan, kakkan ja ruuan ympärillä...)
Toisen ulkolenkin jälkeen kello lähentelee kahdeksaa, ja painumme kummatkin pehkuihin vielä noin pariksi tunniksi.
Sen jälkeen päivä sujuukin lenkkeillessä, peuhatessa ja nukkuessa - Hugo syö nykyään kolme kertaa päivässä (aamulla, iltapäivällä ja illalla) koska se neljäs kerta ei enää oikein uponnut.
Viimeisen kerran käymme pissalla iltahämärissä yhdeksän maissa, joskus myöhemminkin. Olen pohdiskellut että tuo yöväli taitaa jäädä aika pitkäksi, mutta ei tunnu kyllä Hugoa häiritsevän... Se nukkuu pääasiassa koko yön (paitsi että viime yönä isännän myöhäinen kotiutuminen aiheutti vähän mielenosoituksellista tohveleiden raahaamista unikoppaan...), tai on ainakin melko hiljaista poikaa jos välillä onkin hereillä.
Isäntä on myös alkanut tulla hyväksytyksi, Hugo ei ole enää niin paljoa pelkästään mun perään. Saan jopa käydä rauhassa yksin vessassa ja tupakalla, jos isäntä on maisemissa.
Hugo on saanut kanssa ensimmäisen koirakaverinsa, naapurilla hoidossa ollutta Lilli-chihua on treffattu muutamaan otteeseen :) Huomenissa olisi tarkoitus käydä treffaamassa vähäsen isompia tyttökoiria, anoppilan Ronttia ja Mimmiä. Ensi viikolla on ohjelmassa meidän Anteron tapaaminen.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Priima pentu
Hugo kävi eilen tiistaina 25. elokuuta hakemassa ensimmäiset rokotteensa, tarkalleen päivää vaille 12 viikon ikäisenä. Automatka sujui leppoisasti kaikkien ohjekirjojen sääntöjen vastaisesti - paras paikka löytyi autossakin mun niskan takaa... etupenkillä!
Kaarinan Eläinlääkäriaseman ystävällinen lääkäritäti totesi perusteellisen läpikäynnin jälkeen Hugon olevan "priima pentu", kaikki hännännipukasta hammaskalustoon saakka oli hyvässä kunnossa :) Sitten lykättiin nappulaa nassuneteen ja pienen uikahduksen saattelemana piikki niskavilloihin. That's it! Tiskin kautta (57€...) takaisin autoon ja kotiin. Huggelskuggel oli seuraavat pari tuntia melkoisen veto pois, mutta nyt rokotuskäynti on muisto vain. Virtaa riittää, vaikka ollaankin yritetty noudattaa eläinlääkärin neuvoa ottaa vähän rauhallisemmin.. Lenkilläkin veti sellaiset hepulit että oksat pois, naapureilla on varmaan hauskaa seurailla meitä ikkunoista :)
Ajattelin nyt sitten laittaa niitä kuviakin kun niitä on pariltakin taholta toivottu (terveisiä vaan :)), jos vaan kameran piuha löytyy jostain ja isännän kone suostuu yhteistyöhön Canonin kanssa.
Kaarinan Eläinlääkäriaseman ystävällinen lääkäritäti totesi perusteellisen läpikäynnin jälkeen Hugon olevan "priima pentu", kaikki hännännipukasta hammaskalustoon saakka oli hyvässä kunnossa :) Sitten lykättiin nappulaa nassuneteen ja pienen uikahduksen saattelemana piikki niskavilloihin. That's it! Tiskin kautta (57€...) takaisin autoon ja kotiin. Huggelskuggel oli seuraavat pari tuntia melkoisen veto pois, mutta nyt rokotuskäynti on muisto vain. Virtaa riittää, vaikka ollaankin yritetty noudattaa eläinlääkärin neuvoa ottaa vähän rauhallisemmin.. Lenkilläkin veti sellaiset hepulit että oksat pois, naapureilla on varmaan hauskaa seurailla meitä ikkunoista :)
Ajattelin nyt sitten laittaa niitä kuviakin kun niitä on pariltakin taholta toivottu (terveisiä vaan :)), jos vaan kameran piuha löytyy jostain ja isännän kone suostuu yhteistyöhön Canonin kanssa.
lauantai 22. elokuuta 2009
Meillä on...
- ihmetelty pää kallellaan Super Mario Brossin musiikkia
- ryöstetty tohveleita ja roikuttu ikkunaverhoissa(!!)
- lenkkeilty reippaasti
- leikitty vuorikaurista, maansiirtokonetta ja tutkimusmatkailijaa
- nukuttu sohvan selkänojalla
- nukuttu äiskän olkapäillä (ihan paras paikka)
- oltu hienosti yksin kotona ruhtinaalliset 13 minuuttia ja vinkaistu vain pari kertaa ennen pehkuihin painumista (isäntä viritteli kännykän videokameran hyllyn päälle siksi aikaa kun lähdettiin käymään kaupassa)
- hurmattu naapureita "ai ei se ollukaan kissa!"
Mitäs muuta sitä pieni pentu sitten tekisikään :)
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Kuka syö kaiken eikä pelkää mitään? :)
Se on Hugo!
Meidän suuri pieni mies, joka kotiutui eilen tuskallisen 6h junamatkustamisen (mukaanlukien Pasilan aseman läpijuoksu) jälkeen. Tuskallista se oli siis lähinnä mulle ja siskolleni joka oli matkakumppanina, Hugo lähinnä hengaili ja otti torkkuja kopassa. Ei pal hetkauttanu :)
Kotiin päästyä tehtiin melkein samoin tein house inspection, junassa Hugo oli jo toimittanut bag inspectorin virkaa. Sitten kakkat paperille ja pissat hetken päästä vähän ohi (on tämän häveliään pennun pissatusavunhuutomerkkien lukemisen kanssa vähän hiljaista...) ja kaikki hyvin - täällä ollaan siis! Käytiin sitten pihallakin vielä pissillä, vaikka syöminen(...) olisikin ollut mukavampaa. Ehkä siitä lisää joskus.
Yö meni levollisesti, ihmisväki taantui nukkumaan kymmenen jälkeen samaan aikaan pennun kanssa. Suunnitelmana oli nukuttaa Hugo kopassa makkarissa sängyn vieressä, makkarin ovi kiinni ja pissapaperi ja vesikippo mukana. Pikkasen piti piipata, mutta Hugo rauhottui ehkä noin suurinpiirtein heti, kun laskin käden koppaan. Suunnitelma onnistui :)
Aamusta oli sitten yhdet pissat (paperin ohi... hankala sitä on pimeässä tähdätä?!) mutta maittavan muikkuaterian jälkeen olikin sitten hyvä käydä ulkona tarpeilla. Nyt ollaan rampattu pihalla, otettu päikkäreitä, syöty juotu ja riekuttu. Reipas poika!
Kaiken kaikkiaan, Hugolla on aika kadehdittava elämänasenne. Kaikkeen suhtaudutaan "ok, näin se siis menee" -tyyppisesti, ei mitään turhia arkailla ja itseluottamushan on siis rajaton. Hugo ei ole kuitenkaan mikään tyhmänrohkea, ei se täälläkään suuna päänä juossut kämppää läpi vaan sievän systemaattisesti tutkiskellen. Tuli vähän testattua pelkoreagointiakin, vessan vetäminen olikin yllättävän pelottavaa, mutta Hugo hienosti "säikähti paikallaan". Hevosilla ainakin toivottu ominaisuus, lienee koirillakin?
Niin, mitä tuohon syömiseen tulee - ihan kaikki kelpaa. Housun lahkeet, hihansuut, nenät, parrat, korvanlehdet, porsliinilautaset, hiuksetkin menisi, samoin kaulakoru. Hyvällä luvalla saa sitten mutustaa villasukkaa, omaa peittoa, puruluujuttuja ja leluja. Varpaat on big no-no!
Ensimmäinen päivä on siis toistaiseksi sujunut mallikkaasti, tuossa se pieni nyt nukkuu matolla ja tuhisee. Kovasti on mun perään ja isäntää pitää vähänen mielistellä kun sillä on niin möreä ääni (mutta sikakiva parta :)).
Kuviakin voisin yrittää järjestää, ajattelin kuitenkin kerrankin nauttia jostain jollain muulla tapaa kuin linssin läpi. Ei se pentuaika niin kauaa kestä.
Meidän suuri pieni mies, joka kotiutui eilen tuskallisen 6h junamatkustamisen (mukaanlukien Pasilan aseman läpijuoksu) jälkeen. Tuskallista se oli siis lähinnä mulle ja siskolleni joka oli matkakumppanina, Hugo lähinnä hengaili ja otti torkkuja kopassa. Ei pal hetkauttanu :)
Kotiin päästyä tehtiin melkein samoin tein house inspection, junassa Hugo oli jo toimittanut bag inspectorin virkaa. Sitten kakkat paperille ja pissat hetken päästä vähän ohi (on tämän häveliään pennun pissatusavunhuutomerkkien lukemisen kanssa vähän hiljaista...) ja kaikki hyvin - täällä ollaan siis! Käytiin sitten pihallakin vielä pissillä, vaikka syöminen(...) olisikin ollut mukavampaa. Ehkä siitä lisää joskus.
Yö meni levollisesti, ihmisväki taantui nukkumaan kymmenen jälkeen samaan aikaan pennun kanssa. Suunnitelmana oli nukuttaa Hugo kopassa makkarissa sängyn vieressä, makkarin ovi kiinni ja pissapaperi ja vesikippo mukana. Pikkasen piti piipata, mutta Hugo rauhottui ehkä noin suurinpiirtein heti, kun laskin käden koppaan. Suunnitelma onnistui :)
Aamusta oli sitten yhdet pissat (paperin ohi... hankala sitä on pimeässä tähdätä?!) mutta maittavan muikkuaterian jälkeen olikin sitten hyvä käydä ulkona tarpeilla. Nyt ollaan rampattu pihalla, otettu päikkäreitä, syöty juotu ja riekuttu. Reipas poika!
Kaiken kaikkiaan, Hugolla on aika kadehdittava elämänasenne. Kaikkeen suhtaudutaan "ok, näin se siis menee" -tyyppisesti, ei mitään turhia arkailla ja itseluottamushan on siis rajaton. Hugo ei ole kuitenkaan mikään tyhmänrohkea, ei se täälläkään suuna päänä juossut kämppää läpi vaan sievän systemaattisesti tutkiskellen. Tuli vähän testattua pelkoreagointiakin, vessan vetäminen olikin yllättävän pelottavaa, mutta Hugo hienosti "säikähti paikallaan". Hevosilla ainakin toivottu ominaisuus, lienee koirillakin?
Niin, mitä tuohon syömiseen tulee - ihan kaikki kelpaa. Housun lahkeet, hihansuut, nenät, parrat, korvanlehdet, porsliinilautaset, hiuksetkin menisi, samoin kaulakoru. Hyvällä luvalla saa sitten mutustaa villasukkaa, omaa peittoa, puruluujuttuja ja leluja. Varpaat on big no-no!
Ensimmäinen päivä on siis toistaiseksi sujunut mallikkaasti, tuossa se pieni nyt nukkuu matolla ja tuhisee. Kovasti on mun perään ja isäntää pitää vähänen mielistellä kun sillä on niin möreä ääni (mutta sikakiva parta :)).
Kuviakin voisin yrittää järjestää, ajattelin kuitenkin kerrankin nauttia jostain jollain muulla tapaa kuin linssin läpi. Ei se pentuaika niin kauaa kestä.
torstai 13. elokuuta 2009
Jännitys tiivistyy..!
Kaksi päivää töitä jäljellä, sitten alkaa loma. Viikonloppuna vierailemme rotuyhdistyksen päivillä, ja sitten maanantaina minä ja siskoni hyppäämme junaan kohti Kiteetä.
Tiistaina palaamme kotiin Hugon kanssa.
Haluatteko vallitsevan tunnelman?
Tiistaina palaamme kotiin Hugon kanssa.
Haluatteko vallitsevan tunnelman?
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKKKK!!!!!!
IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKK!!!!!
IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKK!!!!!
Kyllä, termi "olla kauhuissaan" kuvaa ehkä olotilaani lähimmin tällä hetkellä. Uhhuhh.
En kauhistele sitä, miten meidän elämämme tulee muuttumaan (itse asiassa en usko että se juurikaan tulee muuttumaan, siis sillä tavoin että joutuisimme luopumaan jostain. Enemmän saamme tilalle, ehdottomasti). En kauhistele sitä, ettenkö pystyisi kasvattamaan "salikelpoista" koiraa, osaisi ruokkia ja hoitaa sitä oikein.
Kauhistelen sitä, kuinka pieni se on, ja miten osaankaan näin melkein tasan 10 vuoden tauon jälkeen olla pentukoiran kanssa. Mitä sen kanssa tehdään? Mitä jos vahingossa "hajotan" sen? Näen painajaisia että astun pennun tassun päälle, unohdan sen parvekkeelle, suljen vahingossa rappukäytävään, jätän sen pään kylpyhuoneen oven väliin. Että naapurin koira syö sen (meillä on naapurustossa paljon koiria, pieniä ja isoja, hiljaisia ja äänekkäitä), kyy puree tai mopo ajaa yli.
En kauhistele sitä, miten meidän elämämme tulee muuttumaan (itse asiassa en usko että se juurikaan tulee muuttumaan, siis sillä tavoin että joutuisimme luopumaan jostain. Enemmän saamme tilalle, ehdottomasti). En kauhistele sitä, ettenkö pystyisi kasvattamaan "salikelpoista" koiraa, osaisi ruokkia ja hoitaa sitä oikein.
Kauhistelen sitä, kuinka pieni se on, ja miten osaankaan näin melkein tasan 10 vuoden tauon jälkeen olla pentukoiran kanssa. Mitä sen kanssa tehdään? Mitä jos vahingossa "hajotan" sen? Näen painajaisia että astun pennun tassun päälle, unohdan sen parvekkeelle, suljen vahingossa rappukäytävään, jätän sen pään kylpyhuoneen oven väliin. Että naapurin koira syö sen (meillä on naapurustossa paljon koiria, pieniä ja isoja, hiljaisia ja äänekkäitä), kyy puree tai mopo ajaa yli.
Voivoivoivoi...
Kaikki kyllä lohduttavat, että hyvin se menee - kunhan on varovainen eikä ota turhia riskejä. Enkä ole muutenkaan mikään häseltäjätyyppi, tai harrasta mitään vaarallisia juttuja. Silti!
Voivoivoi...
--
Eniveis, Hugolla on nyt oma kansio, mihin olen kerännyt kaiken kasvattajan lähettämän materiaalin ja muitakin juttuja. Lisäksi Hugo on saanut ensimmäiset omat juttunsa: nylonisen kokoontaitettavan kuljetuskopan, baby-blue-fleeceviltin sekä Pissi Pois -suihkepullon :D
Lauantaina pitäisi käydä klöhjäämässä edesmenneen bichon-papan jäämistöä, sieltä löytyy mm. hieno leopardikuvioinen koiransohva (...) sekä ruoka- ja vesikippoja ja kuppeja, remmejä, pantoja, valjaita, leluja, kampoja, karstoja, kynsisaksia, sade- ja talvitakkeja ja vaikka mitä tarpeellista (ja tarpeetonta).
Kyllä tämä tästä taas.
ps. Pahoittelut kuvien puutteesta, omaa tietokonettani ei ole vieläkään kytketty kiinni ja kaikki kuvat ovat siellä jemmassa. Ehkä joskus... tänään ja huomenna vielä töitä, sitten alkaa kesäloma!
Voivoivoi...
--
Eniveis, Hugolla on nyt oma kansio, mihin olen kerännyt kaiken kasvattajan lähettämän materiaalin ja muitakin juttuja. Lisäksi Hugo on saanut ensimmäiset omat juttunsa: nylonisen kokoontaitettavan kuljetuskopan, baby-blue-fleeceviltin sekä Pissi Pois -suihkepullon :D
Lauantaina pitäisi käydä klöhjäämässä edesmenneen bichon-papan jäämistöä, sieltä löytyy mm. hieno leopardikuvioinen koiransohva (...) sekä ruoka- ja vesikippoja ja kuppeja, remmejä, pantoja, valjaita, leluja, kampoja, karstoja, kynsisaksia, sade- ja talvitakkeja ja vaikka mitä tarpeellista (ja tarpeetonta).
Kyllä tämä tästä taas.
ps. Pahoittelut kuvien puutteesta, omaa tietokonettani ei ole vieläkään kytketty kiinni ja kaikki kuvat ovat siellä jemmassa. Ehkä joskus... tänään ja huomenna vielä töitä, sitten alkaa kesäloma!
perjantai 7. elokuuta 2009
"Maailman nopein"
Ai, meillä on näköjään kuuluisa kaima :)
"Hugo-koira kisaa maailman nopeimpia vastaan Irlannissa".
Allekirjoittanut viettää tänään vapaapäivää, joten ohjelmassa on pyykinpesun lisäksi vierailu Itäharjun Mustiin & Mirriin ja sikamaisen halpojen parvekekalusteiden nouto Claes Ohlsonilta. Mustista & Mirristä on ostoslistalla kantokoppa - uhkasin jo eilen että tuon pennun kotiin kiinalaisen ruokakaupan muovikassissa, kun en ole sellasta koppaa vielä löytänyt, mistä pitäisin... Noh, makaaberi huumori sikseen, kopan nyt vaan olisi löydyttävä! Ehkä toistan myös vierailuni Kaarinan Happy Petiin, sinne vaan on hankalahkoa kulkea bussilla kun on täysin eri suunnalla. Vaikka mikäs tässä, kooko pääivä aaiikaa!
"Hugo-koira kisaa maailman nopeimpia vastaan Irlannissa".
Allekirjoittanut viettää tänään vapaapäivää, joten ohjelmassa on pyykinpesun lisäksi vierailu Itäharjun Mustiin & Mirriin ja sikamaisen halpojen parvekekalusteiden nouto Claes Ohlsonilta. Mustista & Mirristä on ostoslistalla kantokoppa - uhkasin jo eilen että tuon pennun kotiin kiinalaisen ruokakaupan muovikassissa, kun en ole sellasta koppaa vielä löytänyt, mistä pitäisin... Noh, makaaberi huumori sikseen, kopan nyt vaan olisi löydyttävä! Ehkä toistan myös vierailuni Kaarinan Happy Petiin, sinne vaan on hankalahkoa kulkea bussilla kun on täysin eri suunnalla. Vaikka mikäs tässä, kooko pääivä aaiikaa!
lauantai 1. elokuuta 2009
Raskain takana, pahin edessä..?
Eilen muutettiin, ystävien ja sukulaisten voimin, kymmenisen kilometriä etelämpään sillan taakse. Perintölipasto ja -peili tulivat perille ehjänä, mutta taistelun lokki vs kukkaruukku voitti lokki... No, onneksi tässä perheessä noita kukkaruukkuja riittää.
Koko roudaus oli päivässä ohi, pahvilaatikkoja oli epäilemättä kymmeniä (mm. kaksi pahvilaatikollista KATTILOITA), monta jätesäkillistä vaatteita ja petivaatteita, varsinaisista huonekaluista nyt puhumattakaan. No ne sentään mahtuivat kämppiin sisälle.
Ja on se luksusta!! Mulla on liesituuletin, maustekaappi, siivouskaappi, vessa eri tilassa kuin sauna ja kylppäri (lattialämmityksellä!), liukuovin suljettava eteisen kaappi (mihin saa hienosti kengät piiloon pieniltä naskalinteräviltä koiranhampailta :)), tilava parveke ja vaikka mitä. Keittiössäkin hana missä on sekoittaja, ei tarvitse itse sekoitella hanoista vääntämällä sopivaa välimaastoa jääkylmän ja tulikuuman päistä.
Naapuritkin (osaksi) vaikuttaa ihan mukavilta, mitä nyt illalla viereseltä parvekkeelta huudeltiin että ei täällä tiukkapipot kestä, sen verran on monenlaista porukkaa yhtiössä. Tiedä sitten mitä tuolla "monenlaisella" tarkoitti, erinäisiä vähemmistönedustajia on jo omin silminkin todistettu, vaan eipä tuo haittaa ennen kun (jos?) jotain tapahtuu. Tiekkö jos huutelija itse olisi ollut se tiukkapipojen pinnankiristäjä ;)
Kauppaakin voisin vielä kehaista - lähikaupassa on LIHATISKI. Taivaallista!!
--
Ja mitä pieneen koiraherraan tulee, "hän" on kuulemma toteuttanut kulinaristisia mieltymyksiää kuivahtanutta sammakonpoikaa syödessä. Tulee siis hyvin sopeutumaan tähän ravintola-alan sekatyöntekijöiden porukkaan :)
Kaksi viikkoa!! Sitten se on täällä :) Isäntäkin jo analysoi että kyllä hän sitten varmasti "innostuu" enemmän, kun pentu on konkreettisesti täällä. Nyt se on vaan pelkkä ajatus hänen päässään.
Koko roudaus oli päivässä ohi, pahvilaatikkoja oli epäilemättä kymmeniä (mm. kaksi pahvilaatikollista KATTILOITA), monta jätesäkillistä vaatteita ja petivaatteita, varsinaisista huonekaluista nyt puhumattakaan. No ne sentään mahtuivat kämppiin sisälle.
Ja on se luksusta!! Mulla on liesituuletin, maustekaappi, siivouskaappi, vessa eri tilassa kuin sauna ja kylppäri (lattialämmityksellä!), liukuovin suljettava eteisen kaappi (mihin saa hienosti kengät piiloon pieniltä naskalinteräviltä koiranhampailta :)), tilava parveke ja vaikka mitä. Keittiössäkin hana missä on sekoittaja, ei tarvitse itse sekoitella hanoista vääntämällä sopivaa välimaastoa jääkylmän ja tulikuuman päistä.
Naapuritkin (osaksi) vaikuttaa ihan mukavilta, mitä nyt illalla viereseltä parvekkeelta huudeltiin että ei täällä tiukkapipot kestä, sen verran on monenlaista porukkaa yhtiössä. Tiedä sitten mitä tuolla "monenlaisella" tarkoitti, erinäisiä vähemmistönedustajia on jo omin silminkin todistettu, vaan eipä tuo haittaa ennen kun (jos?) jotain tapahtuu. Tiekkö jos huutelija itse olisi ollut se tiukkapipojen pinnankiristäjä ;)
Kauppaakin voisin vielä kehaista - lähikaupassa on LIHATISKI. Taivaallista!!
--
Ja mitä pieneen koiraherraan tulee, "hän" on kuulemma toteuttanut kulinaristisia mieltymyksiää kuivahtanutta sammakonpoikaa syödessä. Tulee siis hyvin sopeutumaan tähän ravintola-alan sekatyöntekijöiden porukkaan :)
Kaksi viikkoa!! Sitten se on täällä :) Isäntäkin jo analysoi että kyllä hän sitten varmasti "innostuu" enemmän, kun pentu on konkreettisesti täällä. Nyt se on vaan pelkkä ajatus hänen päässään.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Bohohohoring
Ajatukset ei nyt yhtään pysy töidenteossa, vaikka nyt vielä pitäis jaksaa juurikin tehdä töitä. Muuttopäivä on ylihuomenna, ja se on seuraava vapaa ja viimeinen vapaa tulevaan reiluun kahteen viikkoon ennen kesälomaa ja Hugon kotiintuloa :) Sitten on neljä viikkoa pelkkää pennunelämää ja tutustumista uuteen kotipaikkaan.
Aika vaan menee niin hitaasti
Tämäkin viikko on kestänyt jo ikuisuuden.
Tämäkin viikko on kestänyt jo ikuisuuden.
Ja nyt ei aika kulu nopeasti edes töissä, kiireisin aika on selkeästi ohi joten ehtii jopa syödä lounastakin nykyään. Ehtii myös ajatella ja haaveilla, kärvistellä suorastaan! Ja sitten tässä käy taas niin klassisesti, että odotan kesälomaa ja Hugon tuloa kuin kuuta nousevaa, ja sitten kun se aika tulee, en osaakaan sitten olla ja nauttia.
No, aina löytyy jotain uutta odotettavaa.
Syksykin tulee taas pian.
Syksykin tulee taas pian.maanantai 27. heinäkuuta 2009
"Marsuja" katsastamassa
Juna lähti lauantaiaamuna Kupittaalta kohti Kiteetä klo 7.41, minä lähdin junan mukana. Perillä Kiteellä olinkin sitten 14.30... Matka meni leppoisasti lueskellessa ja torkahdellessa.
Matka kasvattajan itsensä luo sujui hyvin ja voi että mikä siellä minua sitten odottikaan :)
Meidän Hugo!
Äitikoira Mimar oli kaunis ja suloinen, piti pennuistaan hyvää huolta ja jaksoi myös leikittää pikkuisia. Ja tuo karva ja nuo korvat... Ihanaa!!! Ja niin kaunis katse! Ja on Hugokin kyllä nassultaan sellainen söpöliini ettei vertaista löydy :)
Ylläolevassa kuvassa poseeraava Myy-tyttönen lähti sitten tosiaan kohti Vantaata sunnuntaina. On muuten iloinen ja ystävällinen pentu!
Nyt sitten vaan odotellaan taas ja jännitellään että miten saan nää viimeiset viikot kulumaan, onneksi työt ja muutto pitää kiireisenä. Näillä näkymin pentu tulee kotiin elokuun kolmantena viikonloppuna, eli kolmen viikon päästä.
Matka kasvattajan itsensä luo sujui hyvin ja voi että mikä siellä minua sitten odottikaan :)
Meidän Hugo!Ja Hugon lisäksi toki kolme muuta pientä marsvinia ja yksi vähän isompi tyttö, joka lähtikin sitten omaan kotiinsa sunnuntaina.
Viikonloppu meni pentuja ihmetellessä ja ihastellessa, reippaita olivat kaikki ja jokainen oma suuri persoonansa :D Hugo on pennuista suurin ja komein, tietysti, reippaan ja rohkeammankinoloinen, joten se oli sillä sitten selvä.
Viikonloppu meni pentuja ihmetellessä ja ihastellessa, reippaita olivat kaikki ja jokainen oma suuri persoonansa :D Hugo on pennuista suurin ja komein, tietysti, reippaan ja rohkeammankinoloinen, joten se oli sillä sitten selvä.
"Millos tän saa sit tulla hakemaan kotiin??"
Äitikoira Mimar oli kaunis ja suloinen, piti pennuistaan hyvää huolta ja jaksoi myös leikittää pikkuisia. Ja tuo karva ja nuo korvat... Ihanaa!!! Ja niin kaunis katse! Ja on Hugokin kyllä nassultaan sellainen söpöliini ettei vertaista löydy :)
Ylläolevassa kuvassa poseeraava Myy-tyttönen lähti sitten tosiaan kohti Vantaata sunnuntaina. On muuten iloinen ja ystävällinen pentu!
Nyt sitten vaan odotellaan taas ja jännitellään että miten saan nää viimeiset viikot kulumaan, onneksi työt ja muutto pitää kiireisenä. Näillä näkymin pentu tulee kotiin elokuun kolmantena viikonloppuna, eli kolmen viikon päästä.
Hui :D
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Iso luu purtavaksi
Hugo oikealla :) Kuva jälleen (c) Tiia Peura.
Kasvattajalta tuli myös paperipostia eilen, kirjallista tietoa ruokintaan ja terveyteen liittyen sekä vähäsen kaikkeen muuhunkin. Lisäksi lueskelin tuossa viikolla ilmestynyttä Koirat-lehteä (tai ainakin luulisin että juttu oli siinä), siinä oli juttu hajuaistin aktivoinnista tmv. Ehkäpä Hugosta kehkeytyisi isona sitten vaikka kanttarellikoira... :)
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Aika kuluu, lapset kasvaa!
Tämmönen meille nyt sitten on tulossa. Huhhuh :) Kovin hän on suloinen, Hugo-pieni ;)
Tässä kaikki pennut äiteen kanssa. Ikää sellaiset reippaat 5-6 viikkoa. Saanko kaikki? :D
(Luulisin, että tuo takana näkyvä porsas on samanlainen kuin mikä meillekin on jo hankittu..)
(Luulisin, että tuo takana näkyvä porsas on samanlainen kuin mikä meillekin on jo hankittu..)
Videossa Hugo on tuo mikä on alussa oikealla puolella.
Kumpikin kuva ja video (c) Tiia Peura.
Suunnitelmissa olisi lähteä katsomaan pentuja parin viikon päästä viikonloppuna, jos vaan saan työvuoroja niin siirrettyä.
Toivottavasti onnistuu...!
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Kohtalon ivaa, vai voiko tässä niin sanoa?
Niinkuin jo aikaisemmin mainitsin, yleinen terveys ja rodulle ominaisten sairauksien vähyys oli yksi tärkeimmistä kriteereistä rotua valittaessa.
Perhoskoirilla oikeastaan ainoat mainitsemisen arvoiset sairaudet ovat polvilumpion sijoiltaanmeno (joka on suhteellisen yleinen vaiva varsinkin kääpiökoirilla, ja sitä tavataan mm. myös hevosilla!) sekä PRA, eli lopulta sokeutumiseen johtava silmäsairaus. PRA:sta varsinkin tuntuu olevan paljon puhetta, vaikka rotuyhdistyksen sivujen mukaan se ei ole Suomessa kovin yleinen.
"Meidän" pennun äitikoira Sincere's Hermione on testattu sekä silmistään, polvistaan että sydämestään terveeksi, samoin isäkoira Pia's Nicke Lilltroll polvistaan ja silmistään. Isän eli Norriksen puolelta kaikki testatut velipuolet ja -siskot ovat olleet silmistään "puhtaita", ja äidin puoleltahan noita sisaruksia ei vielä ole :)
Perhoskoirilla oikeastaan ainoat mainitsemisen arvoiset sairaudet ovat polvilumpion sijoiltaanmeno (joka on suhteellisen yleinen vaiva varsinkin kääpiökoirilla, ja sitä tavataan mm. myös hevosilla!) sekä PRA, eli lopulta sokeutumiseen johtava silmäsairaus. PRA:sta varsinkin tuntuu olevan paljon puhetta, vaikka rotuyhdistyksen sivujen mukaan se ei ole Suomessa kovin yleinen.
"Meidän" pennun äitikoira Sincere's Hermione on testattu sekä silmistään, polvistaan että sydämestään terveeksi, samoin isäkoira Pia's Nicke Lilltroll polvistaan ja silmistään. Isän eli Norriksen puolelta kaikki testatut velipuolet ja -siskot ovat olleet silmistään "puhtaita", ja äidin puoleltahan noita sisaruksia ei vielä ole :)
Eli siis niin mikä kohtalon iva??
Meidän Anteron isipaappa, komea musta Hiidenparran Ikikiva on näköjään testattu 2004, ja sillähän on sitten todettu PRA. Antero itse onneksi näkee vielä kuitenkin ihan hyvin. Sattuuhan tuota. Antero on muuten ihan samannäköinen kuin isänsä!! Linkki väittää ettei se toimi, mutta kuvat saat näkymään kun klikkaat hiiren osoittimen osoitekenttään ja painat enteriä.
Antero on muuten ihan hulluna krokotiileihin. Hyvältä näyttää maistuvan... :)
Antero on muuten ihan hulluna krokotiileihin. Hyvältä näyttää maistuvan... :)
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Lapinkoiran muodonmuutos
Antero kävi parturissa elämänsä ensimmäistä kertaa.
Tässä lopputulos :)
Anterolla on hännässä ns. häntämutka, mitä ei ole juurikaan näkynyt paksun karvan alta. Nyt kun häntäkin on ajettu paljaaksi, se muistuttaa epäilyttävästi siansaparoa...
Tässä lopputulos :)Kaverini suositteli Kaarinan Happy Petiä, ja nyt voin suositella minäkin. Hintaa karvanajelulle tuli 40€, ja aikaa meni 1h 15min.
Anterolla on hännässä ns. häntämutka, mitä ei ole juurikaan näkynyt paksun karvan alta. Nyt kun häntäkin on ajettu paljaaksi, se muistuttaa epäilyttävästi siansaparoa...
Kotimatkalla vastaantulijat olivat ihmeissään, että mikä se tällainen koira on. Suosituin veikkaus tuntui olevan newfoundlandin tai muun suuren koiran pentu.
Oikea vastaus:
Lapinkoira, 10v.
Lapinkoira, 10v.
Ensi keväänä sitten uudestaan, trimmaaja suositteli tulemaan jo heti huhtikuussa. Suosittelen kaikille pitkä- ja paksukarvaisten koirien omistajille!
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Pienet pullerot 28. kesäkuuta
(c) Tiia PeuraKovasti he ovat jo kasvaneet taas, maistelevat jauhelihaakin :) Kuvassa pennuilla ikää 25 päivää. Melkein yksi kuukausi!
"Hugo" on jo ansainnut ensimmäisen oman lelunsa, äitini ystävällisesti oli hankkinut vaaleanpunaisen pehmopossun (mikä on varmasti yhtä iso kuin pentu tullessaan meille...) joka röhkii. On pitänyt toppuutella äiteetä, että malttaa siinä lelujen ostossa :)
"Hugo" on jo ansainnut ensimmäisen oman lelunsa, äitini ystävällisesti oli hankkinut vaaleanpunaisen pehmopossun (mikä on varmasti yhtä iso kuin pentu tullessaan meille...) joka röhkii. On pitänyt toppuutella äiteetä, että malttaa siinä lelujen ostossa :)
Ei sillä, olen minäkin käynyt hiplailemassa pantoja ja taluttimia ja vesi- ja ruokakippoja ja vaikka mitä. Aika paljon tavaraa taitaa silti siirtyä edesmenneen pikkukoiran jäämistöstä, ainakin sade- ja talvitakit tulee sieltä sovitukseen vaikka ovatkin melko varmaan liian isoja.
perjantai 19. kesäkuuta 2009
"Asuntoja kotikäyttöön"
Nykyinen, kohta entinen, asuntomme sijaitsee monen mielestä loistavalla paikalla: keskustassa.
Asunnossa itsessään ei ole mitään mainittavaa vikaa, ja olen jopa alkanut pitämään meidän taivaansinisistä keittiönovistamme. Kuitenkin.. tuo sijainti suuren kadun varrella (yksi pääkulkuväylistä kaupunkiin tullessa) tekee hallaa tällaisen wannabe-maalaisen mielenterveydelle. Se meteli (varsinkin kun ottaa huomioon TYKSin läheisen sijainnin eli hälytysajoneuvot) ja parvekkeelle tunkeutava kamala nokipöly mitkä estävät edes parvekkeen oven auki pitämisen, eivät mielestäni mene yhteen sen kanssa, että tuosta kämpästä saa vielä maksaa "sijaintilisää".
Ymmärrän kyllä miksi joku muu siitä maksaisi sen. En ymmärrä sitä, miksi me ajattelimme että voisimme maksaa. Tulipa kuitenkin kokeiltua keskustassa asumista - ei se nyt NIIN kivaa ole, vaikka voikin kävellä joka paikkaan.
Ei minun mielestäni.
Asunnossa itsessään ei ole mitään mainittavaa vikaa, ja olen jopa alkanut pitämään meidän taivaansinisistä keittiönovistamme. Kuitenkin.. tuo sijainti suuren kadun varrella (yksi pääkulkuväylistä kaupunkiin tullessa) tekee hallaa tällaisen wannabe-maalaisen mielenterveydelle. Se meteli (varsinkin kun ottaa huomioon TYKSin läheisen sijainnin eli hälytysajoneuvot) ja parvekkeelle tunkeutava kamala nokipöly mitkä estävät edes parvekkeen oven auki pitämisen, eivät mielestäni mene yhteen sen kanssa, että tuosta kämpästä saa vielä maksaa "sijaintilisää".
Ymmärrän kyllä miksi joku muu siitä maksaisi sen. En ymmärrä sitä, miksi me ajattelimme että voisimme maksaa. Tulipa kuitenkin kokeiltua keskustassa asumista - ei se nyt NIIN kivaa ole, vaikka voikin kävellä joka paikkaan.
Joten me päätimme muuttaa, ennen kuin pentu tulee kotiin.
Välillä meinasi iskeä epätoivo, kun ei sellaista kämppää olisi kuulemma löytänyt sellaiseen hintaan, kuin mitä olimme ajatelleet. Monta asuntoa kävimme katsastamassa, suurin osa oli kamalassa kunnossa tai pohjaratkaisultaan kammottavan epäloogisia, lopuissa ei vaan ollut sitä kodin tuntua.
Sitten löytyi Koti. Pienkerrostalossa, ensimmäisessä kerroksessa, 58 neliötä ja oma sauna. Hirvensalossa, 10 km keskustasta :) Ja me olimme jopa molemmat valmiita muuttamaan heti sinne, vaikka asunto itsessään ei olekaan kuin parisen kymppiä halvempi kuin nykyisemme sähköineen ja vesineen, ja päälle pitää vielä laskea bussikorttien hinnat. Saimme jopa sovittua että vuokrasopimus alkaa vasta 1.8, vaikka asunto onkin jo nyt tyhjillään. No financial problems.
Sitten löytyi Koti. Pienkerrostalossa, ensimmäisessä kerroksessa, 58 neliötä ja oma sauna. Hirvensalossa, 10 km keskustasta :) Ja me olimme jopa molemmat valmiita muuttamaan heti sinne, vaikka asunto itsessään ei olekaan kuin parisen kymppiä halvempi kuin nykyisemme sähköineen ja vesineen, ja päälle pitää vielä laskea bussikorttien hinnat. Saimme jopa sovittua että vuokrasopimus alkaa vasta 1.8, vaikka asunto onkin jo nyt tyhjillään. No financial problems.
Asioilla on tapana järjestyä.
Onneksi. :)
Onneksi. :)
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Pennut 14. kesäkuuta 2009
Pennuilla ikää 11 vuorokautta! Ovat jo paljon isompia kuin viime kuvissa.
Kaikki kuvat (c) Tiia Peura.
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Saaaaaaks mä ottaa koiran?
Varmaan siitä asti, kun muutin yhteen isännän kanssa, olen kinunut hyväksyntää koiran hankkimiselle. Isäntä on ollut vähän vastahankainen, sanoi että "sitten joskus", ja tulihan se "sitten joskus" kuitenkin vaikka epäilinkin sitä moneen otteeseen!
Alkuvuodesta 2009 tuli sellainen olo, että koirus olisi tervetullut, kesän jälkeen. Minulla olisi koulu ohi ja kunnon työpaikka, isäntä taasen aloittaisi koulun, ja voisimme muuttaa pois keskustasta. Voi älytön kuinka pitkältä tuntui ajatella, että elokuussa! Nyt mennään kesäkuun puoltaväliä, pennut on syntyneet ja kasvaneetkin jo, äkkiä se aika rientää...
Rodun sain päättää aika pitkälti minä yksin, tiettyjä ohjelinjoja noudatellen. "Ei liian iso" "Ei liian pieni" "Ei mikään villakoira, sellainen että sitä kehtaa lenkittää" oli miehiset kriteerit. Itse halusin vain pienen, iloisen ja ennenkaikkea terveen koiran.
Perhoskoiran!
Isäntäkin hyväksyi mukisematta.
Nuo kaikki kolme kriteeriä (koko, luonne, terveys) olivat kaikki aika tasoissa, mutta lopulta terveys kaatoi asian perhoskoirien hyväksi. Edesmennyt bichoni kun oli sieltä sairaammasta päästä (epilepsia sekä erinäisiä tulehduskierteitä kuten silmä- korva- ien- ja eturauhas-) niin halusin pedata varman päälle; valita koirarodun jossa olisi suhteellisen vähän perinnöllisiä sairauksia tai taipumusta tiettyihin sairauksiin.
Joten, mikäs siinä sitten, kasvattajia tutkailemaan ja parhaille sähköpostia!
Aika monelle taisin lähettää mailia, lopulta vain kaksi vastasi. Sorry pals, kannattaisi vastailla sähköposteihin, ei tosiaan antanut kamalan hyvää kuvaa kun pentuja "mainostetaan" ja sitten ei vastata edes yhteydenottoihin. Näistäkin kahdesta toinen vastasi kieltävästi, mutta toinen myönteisesti...!
Tempramentiasta kerrottiin, että kyllä, pentue on suunnitteilla ajankohtaan.
Alunperin meillä oli pentu varattuna papillonpentueesta, kun pidin niin kovasti tuosta pystykorvaisesta versiosta pirtsakan ilmeen takia. Valitettavasti äitikoira synnytti vain kaksi narttua joista näistäkin toisen kuolleena, jolloin kasvattaja sitten tarjosi mahdollisuutta varata pentu phalene-pentueesta.
Olin juuri katsellut, kuinka Mimar oli mielestäni ihan Muumien Surku-koiran näköinen, sillä oli mielestäni kamalan nätti naama ja kauniit silmät. Ja kuinkas sitten kävikään... :)
Mimar pyöräytti kolme poikapentua ja yhden tyttöpennun 3.6.2009.
Yksi näistä on tulossa meille.
Alkuvuodesta 2009 tuli sellainen olo, että koirus olisi tervetullut, kesän jälkeen. Minulla olisi koulu ohi ja kunnon työpaikka, isäntä taasen aloittaisi koulun, ja voisimme muuttaa pois keskustasta. Voi älytön kuinka pitkältä tuntui ajatella, että elokuussa! Nyt mennään kesäkuun puoltaväliä, pennut on syntyneet ja kasvaneetkin jo, äkkiä se aika rientää...
Rodun sain päättää aika pitkälti minä yksin, tiettyjä ohjelinjoja noudatellen. "Ei liian iso" "Ei liian pieni" "Ei mikään villakoira, sellainen että sitä kehtaa lenkittää" oli miehiset kriteerit. Itse halusin vain pienen, iloisen ja ennenkaikkea terveen koiran.
Perhoskoiran!
Isäntäkin hyväksyi mukisematta.
Nuo kaikki kolme kriteeriä (koko, luonne, terveys) olivat kaikki aika tasoissa, mutta lopulta terveys kaatoi asian perhoskoirien hyväksi. Edesmennyt bichoni kun oli sieltä sairaammasta päästä (epilepsia sekä erinäisiä tulehduskierteitä kuten silmä- korva- ien- ja eturauhas-) niin halusin pedata varman päälle; valita koirarodun jossa olisi suhteellisen vähän perinnöllisiä sairauksia tai taipumusta tiettyihin sairauksiin.
Joten, mikäs siinä sitten, kasvattajia tutkailemaan ja parhaille sähköpostia!
Aika monelle taisin lähettää mailia, lopulta vain kaksi vastasi. Sorry pals, kannattaisi vastailla sähköposteihin, ei tosiaan antanut kamalan hyvää kuvaa kun pentuja "mainostetaan" ja sitten ei vastata edes yhteydenottoihin. Näistäkin kahdesta toinen vastasi kieltävästi, mutta toinen myönteisesti...!
Tempramentiasta kerrottiin, että kyllä, pentue on suunnitteilla ajankohtaan.
Alunperin meillä oli pentu varattuna papillonpentueesta, kun pidin niin kovasti tuosta pystykorvaisesta versiosta pirtsakan ilmeen takia. Valitettavasti äitikoira synnytti vain kaksi narttua joista näistäkin toisen kuolleena, jolloin kasvattaja sitten tarjosi mahdollisuutta varata pentu phalene-pentueesta.
Olin juuri katsellut, kuinka Mimar oli mielestäni ihan Muumien Surku-koiran näköinen, sillä oli mielestäni kamalan nätti naama ja kauniit silmät. Ja kuinkas sitten kävikään... :)
Mimar pyöräytti kolme poikapentua ja yhden tyttöpennun 3.6.2009.
Yksi näistä on tulossa meille.
Meille tulee koira!
kuva (c) Tiia Peura
Nimiä olimme pähkäilleet jo hyvän aikaa, papillonista olisi tullut Elvis.
Mutta eihän luppakorvainen voi olla Elvis.
Olkoon siis työnimenä Hugo, lopullinen nimi selviää vasta sitten kun näkee mikä pentu on miehiään :)
kuva (c) Tiia PeuraNimiä olimme pähkäilleet jo hyvän aikaa, papillonista olisi tullut Elvis.
Mutta eihän luppakorvainen voi olla Elvis.
Olkoon siis työnimenä Hugo, lopullinen nimi selviää vasta sitten kun näkee mikä pentu on miehiään :)
Näitä kahta on syyttäminen
Luulisin, että saimme kinua siskon kanssa aika kauan, ennen kuin meille tuli koira.
Koira.
Nuo sanat saavat yhä aikaan sellaisen riemuntunteen, ettei toista olekaan!
Ilmoitus löytyi Turun Sanomista, elettiin alkuvuotta 1997. Hiihtolomalla ajettiin äitin kanssa Poriin hakemaan pentu kotiin, ja kyllä sitä sitten sen jälkeen pällisteltiinkin koko suvun voimin, voi kun se oli suloinen! Niin suloinen kuin bichonin pentu olla ja voi :) Allaolevassa kuvassa ollaan kyllä jo elämän ehtoopuolella, mutta se pentumaisuus ei koskaan hävinnyt.
Elokuussa 1999 pitikin sitten käydä hakemassa pienelle valkoiselle isoveljelle suuri musta pikkuveli, lapinlapsi Kanervakeijun Antero jota ystävällisesti Anteroksi kutsutaan.
Anterosta ja Benjasta tuli omalla huvittavalla tavallaan erottamattomat.
Piti ottaa kuva Benjan hienosta kaulapannasta, eipä sitä juuri muuten sitten taidettu käyttääkään.
Piiperoinen paaperoinen siirtyi taivasmaille loppuvuodesta 2007, epilepsiaakin pahemmaksi osoittautui luusyöpä. Voi miten vieläkin kaipaan... Tämä pieni suuri koira jätti lähtemättömän jäljen, sellaisen tassunkuvan ja nenänpainalluksen, minun sydämeeni. Vaikka suru ei pystykään kilpailemaan hyvien muistojen kanssa, no, jokainen jotain tärkeää joskus menettänyt ymmärtää kyllä.
Mutta jäihän meille Antero, maailman suurin ja karvaisin Antero :) Siinä koirassa on ylitsevuotava rakkausvarasto, josta riittää hellyyttä ja ymmärrystä kaikille.
Antero täytti ruhtinaalliset 10 vuotta 22.5.2009, ja toivomme, että saamme pitää tämän sankarin keskuudessamme vielä kauan.
Koira.
Meille tulee koira!
Nuo sanat saavat yhä aikaan sellaisen riemuntunteen, ettei toista olekaan!
Ilmoitus löytyi Turun Sanomista, elettiin alkuvuotta 1997. Hiihtolomalla ajettiin äitin kanssa Poriin hakemaan pentu kotiin, ja kyllä sitä sitten sen jälkeen pällisteltiinkin koko suvun voimin, voi kun se oli suloinen! Niin suloinen kuin bichonin pentu olla ja voi :) Allaolevassa kuvassa ollaan kyllä jo elämän ehtoopuolella, mutta se pentumaisuus ei koskaan hävinnyt.
Elokuussa 1999 pitikin sitten käydä hakemassa pienelle valkoiselle isoveljelle suuri musta pikkuveli, lapinlapsi Kanervakeijun Antero jota ystävällisesti Anteroksi kutsutaan.
Anterosta ja Benjasta tuli omalla huvittavalla tavallaan erottamattomat.
Piti ottaa kuva Benjan hienosta kaulapannasta, eipä sitä juuri muuten sitten taidettu käyttääkään.Piiperoinen paaperoinen siirtyi taivasmaille loppuvuodesta 2007, epilepsiaakin pahemmaksi osoittautui luusyöpä. Voi miten vieläkin kaipaan... Tämä pieni suuri koira jätti lähtemättömän jäljen, sellaisen tassunkuvan ja nenänpainalluksen, minun sydämeeni. Vaikka suru ei pystykään kilpailemaan hyvien muistojen kanssa, no, jokainen jotain tärkeää joskus menettänyt ymmärtää kyllä.
Mutta jäihän meille Antero, maailman suurin ja karvaisin Antero :) Siinä koirassa on ylitsevuotava rakkausvarasto, josta riittää hellyyttä ja ymmärrystä kaikille.
Antero täytti ruhtinaalliset 10 vuotta 22.5.2009, ja toivomme, että saamme pitää tämän sankarin keskuudessamme vielä kauan.
Kuinka pitkään tahansa ei kuitenkaan olisi tarpeeksi.
Mistä kaikki alkoi ja miten tähän päädyttiin?
Halusin koiran (taas?).
Koiran olen saamassa!
Tervetuloa tutustumaan elämäämme takautuvasti ennen pennun syntymää eli rotuharkintoihin, kasvattajan valintaan ja mutkiin matkalla, sekä aikaan pennun syntymästä eteenpäin!
Koiran olen saamassa!
Tervetuloa tutustumaan elämäämme takautuvasti ennen pennun syntymää eli rotuharkintoihin, kasvattajan valintaan ja mutkiin matkalla, sekä aikaan pennun syntymästä eteenpäin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
