Jopas olenkin laiskasti päivitellyt!
Viimeisintä edellisellä tokokerralla otettiin taas lisää uusia liikkeitä, mm. liikkeestä seisominen. Ja Hugohan oppii! Muuten fiilis jäi aika löysäksi ja vaillinaiseksi, ei ollut puppella inspiraatiota ja mäkin kuulostin oikeasti varmaan ihan tosi sairaan innostuneelta koittaessani kehua Hugoa :p Siinähän se meni kuitenkin, ihan jees.
Jätin kotitreenin melkein kokonaan pois ajaksi ennen seuraavaa kertaa, koska puppe tosiaan vinkkas että antaa nyt olla ton simputuksen kanssa välillä.
Viimeisin kerta olikin sitten jo valovuosia parempi, lelupalkkaus onnistui (mun hanskalla...) ja Hugo pääsi kuin pääsikin loistamaan näppäryydellään. Ymmärsi taas parissa minuutissa mitä haettiin, ja nyt mulla onkin pyörivän koiran sijasta peruuttava koira :D
Hugo kyllä jaksaa ilostuttaa innokkuudellaan, sitten kun se kerran oppii jonkin uuden jutun, se tarjoaa sitä joka väliin :)
Luoksepäästävyyden kanssa on yhä vähän niin ja näin, ei se nyt välttämättä enää perusasennosta poistu, mutta ahistamaan alkaa kamalasti. Maassa odottaminen oli huonontunut, ei se oikeen malttanut ja otti heti ekan häiriön luvaksi vaihtaa maisemaa. Vahvistettiin sitä siis paloissa, ja toivon, että se palautuis samalle varmuudelle kuin mitä parhaimmillaan oli. Sitä en kyllä tiedä mitä välissä sitten on tapahtunut, kun en ole mielestäni palkannut väärästä tmv, mutta tosiaan lähti paljon herkemmin kuin aikaisemmin.
Ensi viikolla onkin sitten viimeinen kerta tokoilua edessä. Äkkiä mennyt tää kuukausi! Mitäs sitten seuraavaksi?
ps.
Sivulletulo on jo ihan siisti. Pyörii enempi vaan jos on kovasti kierroksilla :)
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Luonnonlahjakkuus, kuulemma!
Kolmas käytännön ohjattu hallitoko takana!
Aloitettiin taas luoksepäästävyydellä, ahistaa yhä. Ahistaa, ahistaa, ahistaa... Kaupungissakin ahisti taas, ja teinkin itteni naurunalaiseksi tekemällä kontaktiharjoituksia Kauppatorin laidalla ääniefektein maustettuna, mutta kyllähän se Juupelikin siitä sitten piristyi.
Luoksepäästävyyden jälkeen otettiin seuraamista ja käännöksiä, "askel askel käännös palkka askel askel käännös palkka" ja lopulta mulla oli n. 3 jalkaa ja vain 1 toimiva käsi. Hugo kyllä seuraa, ei ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mutta seuraapa kuitenkin. Pitää ottaa suurennuslasin alle Hugon seuraamisasento, ja se miten (ja milloin) tulee palkka, nyt Hugo jätättää, seuraa kaukana ja mä palkanannolla vielä ohjeistan sitä entistä kauemmas.
Kokonaan uusia liikkeitä tulikin sitten tällä kertaa kaksin kappalein; hyppy ja liikkeestä seisominen.
Hyppy sujui, jahka esteessä oli enää yksi lauta jäljellä - toinen lauta laitettiin kyllä takaisin parin viimeisen hypyn ajaksi. Hugo hiffas jutun nopeasti ja merkin kanssa tehdystä virheestä viisastuneena en käyttänyt käsimerkkiä edes alussa. Etukäteen opeteltu ja opittu odota-käsky tuli hyödyksi tässäkin, pääsin esteen taakse vierelle seisomaan kun Hugo vaan seisoi ja seisoi ja seisoi... :)
Liikkeestä seisominen olikin sitten vähäsen haastavampaa, kun mä en itse meinannut pysyä järjestyksessä. Sanallinen käsky, oma liike pysähtyy, kehu ja palkka. Yeah, right... ;) Mutta seisoi se sitten, viiden minuutin harjoittelun jälkeen. Käsimerkin avulla tosin ja mun oma ruumiinkieli epäilemättä sanoi "jossas tulet tänne päin niin...!", mutta ihan todella hyvin siis ottaen huomioon sen, etten ole tota seisomista saanut Hugolle ennen opetettua.
Tehtäviä oli siis tällä kertaa vähemmän kuin aikaisemmin, mutta harjoittelu oli itsenäisempää ja taukoja pystyi pitämään paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla. Sain Hugon jopa innostumaan leikkipalkasta, ja tais se vähän muristakin leikkiessä ;)
Kysyin myös siitä merkin opettamisesta, periaatteessa käskyn opettamiseen käy mikä tahansa mutta toivottavaa tietysti on, että sitten kokeessa koira hakeutuu sen oranssin tötsän luo eikä esim. kehän laidalla postaavan yleisön kylmälaukun taakse - ymmärsit varmaan pointin... Ajattelin siis investoida tötsään. Yeah!
On kyllä muuten ihan tooodella mukavaa harjoitella niin, että joku seuraa sivusta ja kertoo mitä teen hyvin ja mitä voisin tehdä paremmin. Ei tarvi pohtia mitään juttuja omassa päässään, vaan vain kysyä ja vastauksen saa kuin apteekin hyllystä. Aika helppoa jopa suorastaan ;)
--
Ja jottei liian helpoksi käy... Kotona ollaan treenattu seuraamista, sivulletuloa ja tehty ihan perustavia uusintaharjoituksia istu- ja maahan-käskyjen välillä. Sivulletulokin onnistuu nykyään, eihän siihenkään mennyt kuin 2 viikkoa... :) Tässä pieni mallinäyte, pahoittelen ääniefektejä kuvaajana toimineen allekirjoittaneen taholta... :D Nyt tällä hetkellä on jo suurimmat pyörähdyksetkin jääneet pois, ja Hugo myös korjaa asentoaan uudella käskyllä. Videossa Hugo käy ..aika.. kovilla kierroksilla, ja tarjoaa sivulletulon lomaan uutta hienoa pyöri-temppuaan. Ihanaa :)
Hugo sai tänään muuten kaupungilta tuliaisiksi aktivointipallon, sillä me todettiin eilen "köyhän miehen aktivointipallon" (tennispalloon viilto ja nanna sisälle - kiitokset Ronjalle viillon tekemisestä) kanssa Hugon olevan uskomattoman kärsivällinen. Nyt ihkaoikean aktivointipallon kanssa sillä on vähän helpompaa, sillä karkkia tulee säännöllisin väliajoin kuhan jaksaa vaan tökkiä. Mun mielestä toi antaa ehkä jopa vähän liiankin helposti "periksi", kyseessä on siis Best Friendin S-kokoinen aktivointipallo.
Luulen, että Hugo toivoo joululahjaksi sellaista vähän haastavampaa "aktivointilautaa", mitä niitä nyt myydään lemmikkieläinliikkeessä. Sellaista puista hienoa joita on monia erilaisia.
Aloitettiin taas luoksepäästävyydellä, ahistaa yhä. Ahistaa, ahistaa, ahistaa... Kaupungissakin ahisti taas, ja teinkin itteni naurunalaiseksi tekemällä kontaktiharjoituksia Kauppatorin laidalla ääniefektein maustettuna, mutta kyllähän se Juupelikin siitä sitten piristyi.
Luoksepäästävyyden jälkeen otettiin seuraamista ja käännöksiä, "askel askel käännös palkka askel askel käännös palkka" ja lopulta mulla oli n. 3 jalkaa ja vain 1 toimiva käsi. Hugo kyllä seuraa, ei ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mutta seuraapa kuitenkin. Pitää ottaa suurennuslasin alle Hugon seuraamisasento, ja se miten (ja milloin) tulee palkka, nyt Hugo jätättää, seuraa kaukana ja mä palkanannolla vielä ohjeistan sitä entistä kauemmas.
Kokonaan uusia liikkeitä tulikin sitten tällä kertaa kaksin kappalein; hyppy ja liikkeestä seisominen.
Hyppy sujui, jahka esteessä oli enää yksi lauta jäljellä - toinen lauta laitettiin kyllä takaisin parin viimeisen hypyn ajaksi. Hugo hiffas jutun nopeasti ja merkin kanssa tehdystä virheestä viisastuneena en käyttänyt käsimerkkiä edes alussa. Etukäteen opeteltu ja opittu odota-käsky tuli hyödyksi tässäkin, pääsin esteen taakse vierelle seisomaan kun Hugo vaan seisoi ja seisoi ja seisoi... :)
Liikkeestä seisominen olikin sitten vähäsen haastavampaa, kun mä en itse meinannut pysyä järjestyksessä. Sanallinen käsky, oma liike pysähtyy, kehu ja palkka. Yeah, right... ;) Mutta seisoi se sitten, viiden minuutin harjoittelun jälkeen. Käsimerkin avulla tosin ja mun oma ruumiinkieli epäilemättä sanoi "jossas tulet tänne päin niin...!", mutta ihan todella hyvin siis ottaen huomioon sen, etten ole tota seisomista saanut Hugolle ennen opetettua.
Tehtäviä oli siis tällä kertaa vähemmän kuin aikaisemmin, mutta harjoittelu oli itsenäisempää ja taukoja pystyi pitämään paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla. Sain Hugon jopa innostumaan leikkipalkasta, ja tais se vähän muristakin leikkiessä ;)
Kysyin myös siitä merkin opettamisesta, periaatteessa käskyn opettamiseen käy mikä tahansa mutta toivottavaa tietysti on, että sitten kokeessa koira hakeutuu sen oranssin tötsän luo eikä esim. kehän laidalla postaavan yleisön kylmälaukun taakse - ymmärsit varmaan pointin... Ajattelin siis investoida tötsään. Yeah!
On kyllä muuten ihan tooodella mukavaa harjoitella niin, että joku seuraa sivusta ja kertoo mitä teen hyvin ja mitä voisin tehdä paremmin. Ei tarvi pohtia mitään juttuja omassa päässään, vaan vain kysyä ja vastauksen saa kuin apteekin hyllystä. Aika helppoa jopa suorastaan ;)
--
Ja jottei liian helpoksi käy... Kotona ollaan treenattu seuraamista, sivulletuloa ja tehty ihan perustavia uusintaharjoituksia istu- ja maahan-käskyjen välillä. Sivulletulokin onnistuu nykyään, eihän siihenkään mennyt kuin 2 viikkoa... :) Tässä pieni mallinäyte, pahoittelen ääniefektejä kuvaajana toimineen allekirjoittaneen taholta... :D Nyt tällä hetkellä on jo suurimmat pyörähdyksetkin jääneet pois, ja Hugo myös korjaa asentoaan uudella käskyllä. Videossa Hugo käy ..aika.. kovilla kierroksilla, ja tarjoaa sivulletulon lomaan uutta hienoa pyöri-temppuaan. Ihanaa :)
Hugo sai tänään muuten kaupungilta tuliaisiksi aktivointipallon, sillä me todettiin eilen "köyhän miehen aktivointipallon" (tennispalloon viilto ja nanna sisälle - kiitokset Ronjalle viillon tekemisestä) kanssa Hugon olevan uskomattoman kärsivällinen. Nyt ihkaoikean aktivointipallon kanssa sillä on vähän helpompaa, sillä karkkia tulee säännöllisin väliajoin kuhan jaksaa vaan tökkiä. Mun mielestä toi antaa ehkä jopa vähän liiankin helposti "periksi", kyseessä on siis Best Friendin S-kokoinen aktivointipallo.
Luulen, että Hugo toivoo joululahjaksi sellaista vähän haastavampaa "aktivointilautaa", mitä niitä nyt myydään lemmikkieläinliikkeessä. Sellaista puista hienoa joita on monia erilaisia.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Tokot tähän mennessä
Niin.
Aloitimme Hugon kanssa tokon alkeiskurssin Ronjan & Adan seurana, tai "seurana" ja seurana mutta aloitettiin siis kuitenkin. Olen joskus aikoinani vuostuhannen alkupuolella käynyt Benjan kanssa tokon alkeiskurssin ja jatkanut harrastelua Anteron kanssa, aikana jolloin katsekontaktia opetettiin hokemalla "täällä, täällä!" ja sivulletulokin takaa kiertäen. Benja oli "vähän hankalasti" motivoitavissa, mutta Anterolla olis kyllä rahkeita riittänyt varmaan ihan virallisiinkin asti. Sitten se vaan jäi.
Hanna Hautamäen vetämää kurssia on nyt takana kaksi ohjattua käytännön kertaa ja yksi teoriakerta (koskien koiran oppimista), lisäksi meillä on ollut nyt yhdet omatoimitreenit Adan ja Ronjan kanssa. Koirankoulutuksen teoria kiinnostaa päivä päivältä enemmän ja enemmän, ja olen osaksi pakonkin edestä tutustunut erilaisiin palkkausmetodeihin ja ihan koiran käyttäytymisen perusteisiinkin.
Hugo toimii hyvin, noin niinkun vasemman jalan suvisaappaaksi mikä käy ylikierroksilla jahka selviää ensin kauhun aiheuttamasta sydänhalvauksesta. Palkkaus toimii pääasiassa namilla, ja kun koira painaa 3,5kg ja on ilmeisen herkkävatsainen, se tuottaa omat ongelmansa... tästä lisää jäljempänä.
--
Ensimmäisellä kerralla edellisviikon torstaina harjoiteltiin luoksepäästävyyttä, ja ohjaaja ei suosiolla tullut viittä metriä lähemmäs, koska Hugo sai odotetusti paskahalvauksen. Oli jo ennen hallille pääsyä paineistunut ihan mukavasti, juttu alkoi persliu'ulla heti matkalla bussipysäkille kun vastaan tuli säntäileviä pikkulapsia enkä ehtinyt tarpeeksi nopeasti tekemään tilanteelle mitään.
Luoksepäästävyysharjoituksen jälkeen jatkettiin luoksetulotreenillä (toimii hyvin, pientä hiomista sekä mulla että Hugolla - mä tuppaan antamaan tuplakäskyjä ja Hugo esittää luoksetulon loppuun hienon takajaloillaseisomistempun ennen alasistumista...), harjoiteltiin oikea-aikaista palkkausta ja katseltiin mikä palkka toimii milläkin koirakolla parhaiten, sekä sivulletuloa (oh my good.. no, nyt näin puolentoista viikon jälkeen tulee edes sivulle päin ilman käsivinkkiä).
Katsekontakti-harkka menikin sitten sarjaan "älä vaan kato mitä mä täällä opetan ennen ku mulle kerrotaan miten mun pitää opettaa", sillä metodit onkin tosiaan vähän muuttuneet. Katsekontaktia ei saa "enää" vahvistaa hakemalla "täällä, täällä!" ja pitämällä namia silmien lähellä, vaan nami käteen, käsi suoraksi pois kropan läheltä ja sitten vaan odotellaan että koira vilkaisee silmiin ja pääsee palkkaamaan. Hugo kyllä hakee katsekontaktia muutenkin hyvin, on aika tapittelija parhaimmillaan.
Kirsikkana kakussa tehtiin sitten vielä kontaktiharjoituksia. Hugo oikeastaan syttyi vasta sen aikana, kun kierreltiin kaikki sekaisin hallissa ja kehumalla, kannustamalla ja palkkaamalla pyrittiin pitämään koiran huomio itsessä. Jo alkoi tassu nousta ja pupuhyppyäkin esiteltiin :) Harkitsin jo aloittavani kaikki harkat kontaktitreenillä, koska Hugo vaan nyt näköjään tykkää musta ihan hirveesti :')
Treenit lopetettiin rauhoittumisharjoitukseen, mikä tulee kyllä enemmän Ronjalle tarpeen kuin Hugolle ;) Hugo on aika tottunut vaan "hengailemaan", matkustetaan niin paljon bussilla että joskus sitä vaan on pakko olla ihan hiljaa paikallaan. Ronja sen sijaan ei meinaa pysyä housuissaan, ja jos vaikka paikallaan onkin niin harvemmin hiljaa :) Ei huono tapa lopettaa harjoitusta kuitenkaan, itekin kerkee rauhassa pureskella oppimaansa.
--
Toinen kerta edellisviikon perjantaina oli "pelkkää teoriaa", aiheena koiran oppiminen. Käytiin läpi eri opetusmetodeja, motivointia, viettejä...; ihan sitä perusteoriaa mitä tarvitaan, jotta pystyy rakentamaan tukevan pohjan koulutukselle. Saatiin ihan oikeen monisteet ja tein jopa muistiinpanoja, ja käytiin Adan kanssa ihan hedelmällinen keskustelukin kotimatkalla. Kivaa kyllä jakaa ajatuksia heti tuoreeltaan jonkun kanssa, ja vaikka me nyt jostain syystä yleensä ollaankin samoilla linjoilla, niin aina se silti selkeyttää päätä kun joutuu pukemaan ajatuksensa sanoiksi.
--
Viime keskiviikon kolmas kerta, toinen käytännön hallitreeni siis, aloitettiin taas luoksepäästävyydellä. Koira perusasennossa, palkkaa nassuun kun ohjaaja tulee lähemmäs ja lopulta kättelemään. Hugo ahdistui, muttei pyrkinyt vaihtamaan maisemaa, vaikka väistikin n. metrin päähän. Peukkua tästä ;)
Luoksetulossa hiottiin jo vähän. Hugo hyppää yhä etutassut mun polviin, mutta tömäyttää kyllä pyllynsä saman tien maahan ja tassut olen pyytänyt ihan mun varpaille. Se on selkeästi yhdistänyt että niin KUULUU tehdä, joten hyvä minä taas... ei kun opettamaan pois. Hugo tosin jopa varasti kerran eli oli selkeästi korkeammilla kierroksilla kuin viime kerralla, ja oli muutenkin paljon rentoutuneempi.
Maahanmeno sujuu Hugolta hyvin, jopa niin hyvin että se varastaa ja ennakoi. Makasi paikallaan kuin tatti paskassa kun mä opettelin tanssimaan ripaskaa, kävelin ympäri, kaivelin taskuja ja tuijottelin nurkkiin.
Nyt tuli mukaan myös ensimmäinen ihan oikea uuden jutun opetus, eli merkki. Kyllähän Hugolle karkki kelpaa, mutta ei oikein lähtenyt ilman käsimerkkiä kun oon ilmeisesti opettanut jo siihenkin. Ostoslistalla siis merkkikartio, kun jäi vähän sellainen kutina, ettei merkkiä välttämättä voi opettaa millä tahansa "merkillä"?
Viimeisenä ennen rauhoittumista otettiin vielä seuraamista ja käännöksiä. Tässä mä koen olevani haasteellisemmassa asemassa koiran kokoisten koirien omistajiin verrattuna, sillä saan tosissaan varoa etten astu Hugon päälle. Toisaalta, en edes halua kovin tiivistä ja "hallittua" seuraamista, sillä kaikella todennäköisyydellä tulemme esiintymään useammin näyttely- kuin tokoaitojen sisällä. Ihan ok:sti meni tämäkin kuitenkin, tehot vaan alkoi loppua ja Hugon maha oli jo ilmeisen täynnä maksakikkareista joten meni vähän löysäillen.
Tästä toisesta hallikerrasta jäi jo parempi maku suuhun, Hugo oli kaiken kaikkiaan avoimempi ja mäkin sain taas paljon kaikkea uutta ajateltavaa.
--
Viimeisimmät harkat meillä oli omatoimitreeninä Adan ja Ronjan kanssa nyt perjantaina. Ajeltiin seuraavaan saareen jonkun ilmeisesti käytöstä poistetulle laitumelle, jolla saa olla aika rauhassa.
Tehtiin sekalaisesti edellä opittuja asioita, myös tuota uuden uutukaista merkkiä. "Merkkinä" toimi maastosta erottuva pystyynkuollut koivunverso, ja Hugokin lähti kuin pyssyn suusta ilman käsimerkkiä kun tajusin kantaa sen pois merkin takaa namiesittelyn jälkeen ja laskea irti käskyyn yhdistettynä.
Hugo osaa odota-käskyn jo entuudestaan, joten nyt on haasteena saada koira pyörähtämään oikein päin ja todella ymmärtämään se, mitä käskyllä tarkoitetaan (muuta kuin sitä, että jossain jonkun jutun takana on herkkuja joita saa mennä syömään ja mutsi vielä kehuukin kaiken lisäksi). Oli siis pakko treenata tätäkin ilman kunnon merkkiä, toivottavasti ei mennyt ihan harakoille...
Luoksetuloa tuli treenattua ilmeisesti vähän liikaakin, sillä Hugo alkoi ottamaan pelkän katsekontaktin jo tänne-käskyksi. Niin kauan kun mä vaan katselin pilviä ja laskin lintuja taivaanrannassa Hugo kyllä pysyi paikallaan, mutta lähti heti katsekontaktin jälkeen. Pysähtyy kyllä muuten näköjään yhdellä käskyllä myös kesken matkan jos tehostaa käsimerkillä... ;)
Tokoiltiin varmaankin noin tunnin verran, tehtiin seuraamista, paikallamakuuta, tänne-käskyn toteuttamista ilman hyppyä ja sivulletuloa - aika perussettiä.
Ihan alussa Hugo oli hetken huonovointinen syystä se, tämä tai tuo, ahmi heinää ja oksensi ja päästi löysää suoraan läpi. Piristyi kuitenkin heti oksentamisen jälkeen, ja seuraava kakke oli jo normaali. Tiedä sitten oliko syynä stressi, Adan holtiton ajotapa pienillä kinttupoluilla vai kenties Auringon suhde Kuuhun ja Venukseen...?!
--
Kuitenkin.
Tokoilu näin pitkästä aikaa tuntuu mukavalta, antaa vähän lisäväriä tähän koiranomistamiseen.
Ollaan harjoiteltu myös ihan kotona ja lenkeillä, eniten lähinnä sivulletuloa ja seuraamista. Seuraamiseen Hugo on ehdollistunut jo hyvin, hakeutuu lenkilläkin usein vierelle ja enemmän melkeen saan tehdä töitä sen kanssa, että se tosiaan irtoutuu mennään-käskyn (ts. vapaa) jälkeen haistelemaan omille teilleen. Seuraaminen on yhä laiskaa ja Hugo tulee aika jäljessä.
Paikallaanmakua ollaan harjoiteltu toistaiseksi pääasiassa sisätiloissa, koska Hugo selkeästi karsastaa kylmään maahan menemistä enkä viitsi tässä vaiheessa alkaa tappamaan innostusta. Paikallaanolo istuen onnistuu kuitenkin, sen vakavamman häiriön alla ei olla vielä harjoiteltu.
--
Oman lisävärinsä antaa myös Hugon sisälle tekemät kakkelit aina riippuen siitä, minkä värisiä herkkuja olen sille edellisissä treeneissä syöttänyt... Huokaus.
Sen maha täyttyy siis todella nopeasti, ja kun normaaliruokana jo syötän helposti sulavaa, niin pasken määrä noin triplaantuu aina treenipäivien jälkeen, vaikka jätänkin toisen ruokintakerran niiltä päiviltä pois. Ongelma tässä ei siis ole Hugon tuleminen täyteen ja näin motivaation laskeminen vaan ihan todella se, että Hugo on alkanut paskoilemaan sisälle öisin.
Ratkaisuksi tähän ongelmaan olen ajatellut palkan muuttamista helpommin sulavaksi (todennäköisesti palaamme tuttuun ja turvallisiin 100% kana-turska-kierteisiin), lelu/leikkipalkan opettamista ja ihan palkan vähentämistä. Toivon tämän auttavan myös noihin hetkellisiin mahaoireisiin, ja ostoslistalla on myös jotain probioottisia maitohappobakteereja koiran suolistoon sovitettuna, piimästä kun tuo ei pahemmin perusta.
Aloitimme Hugon kanssa tokon alkeiskurssin Ronjan & Adan seurana, tai "seurana" ja seurana mutta aloitettiin siis kuitenkin. Olen joskus aikoinani vuostuhannen alkupuolella käynyt Benjan kanssa tokon alkeiskurssin ja jatkanut harrastelua Anteron kanssa, aikana jolloin katsekontaktia opetettiin hokemalla "täällä, täällä!" ja sivulletulokin takaa kiertäen. Benja oli "vähän hankalasti" motivoitavissa, mutta Anterolla olis kyllä rahkeita riittänyt varmaan ihan virallisiinkin asti. Sitten se vaan jäi.
Hanna Hautamäen vetämää kurssia on nyt takana kaksi ohjattua käytännön kertaa ja yksi teoriakerta (koskien koiran oppimista), lisäksi meillä on ollut nyt yhdet omatoimitreenit Adan ja Ronjan kanssa. Koirankoulutuksen teoria kiinnostaa päivä päivältä enemmän ja enemmän, ja olen osaksi pakonkin edestä tutustunut erilaisiin palkkausmetodeihin ja ihan koiran käyttäytymisen perusteisiinkin.
Hugo toimii hyvin, noin niinkun vasemman jalan suvisaappaaksi mikä käy ylikierroksilla jahka selviää ensin kauhun aiheuttamasta sydänhalvauksesta. Palkkaus toimii pääasiassa namilla, ja kun koira painaa 3,5kg ja on ilmeisen herkkävatsainen, se tuottaa omat ongelmansa... tästä lisää jäljempänä.
--
Ensimmäisellä kerralla edellisviikon torstaina harjoiteltiin luoksepäästävyyttä, ja ohjaaja ei suosiolla tullut viittä metriä lähemmäs, koska Hugo sai odotetusti paskahalvauksen. Oli jo ennen hallille pääsyä paineistunut ihan mukavasti, juttu alkoi persliu'ulla heti matkalla bussipysäkille kun vastaan tuli säntäileviä pikkulapsia enkä ehtinyt tarpeeksi nopeasti tekemään tilanteelle mitään.
Luoksepäästävyysharjoituksen jälkeen jatkettiin luoksetulotreenillä (toimii hyvin, pientä hiomista sekä mulla että Hugolla - mä tuppaan antamaan tuplakäskyjä ja Hugo esittää luoksetulon loppuun hienon takajaloillaseisomistempun ennen alasistumista...), harjoiteltiin oikea-aikaista palkkausta ja katseltiin mikä palkka toimii milläkin koirakolla parhaiten, sekä sivulletuloa (oh my good.. no, nyt näin puolentoista viikon jälkeen tulee edes sivulle päin ilman käsivinkkiä).
Katsekontakti-harkka menikin sitten sarjaan "älä vaan kato mitä mä täällä opetan ennen ku mulle kerrotaan miten mun pitää opettaa", sillä metodit onkin tosiaan vähän muuttuneet. Katsekontaktia ei saa "enää" vahvistaa hakemalla "täällä, täällä!" ja pitämällä namia silmien lähellä, vaan nami käteen, käsi suoraksi pois kropan läheltä ja sitten vaan odotellaan että koira vilkaisee silmiin ja pääsee palkkaamaan. Hugo kyllä hakee katsekontaktia muutenkin hyvin, on aika tapittelija parhaimmillaan.
Kirsikkana kakussa tehtiin sitten vielä kontaktiharjoituksia. Hugo oikeastaan syttyi vasta sen aikana, kun kierreltiin kaikki sekaisin hallissa ja kehumalla, kannustamalla ja palkkaamalla pyrittiin pitämään koiran huomio itsessä. Jo alkoi tassu nousta ja pupuhyppyäkin esiteltiin :) Harkitsin jo aloittavani kaikki harkat kontaktitreenillä, koska Hugo vaan nyt näköjään tykkää musta ihan hirveesti :')
Treenit lopetettiin rauhoittumisharjoitukseen, mikä tulee kyllä enemmän Ronjalle tarpeen kuin Hugolle ;) Hugo on aika tottunut vaan "hengailemaan", matkustetaan niin paljon bussilla että joskus sitä vaan on pakko olla ihan hiljaa paikallaan. Ronja sen sijaan ei meinaa pysyä housuissaan, ja jos vaikka paikallaan onkin niin harvemmin hiljaa :) Ei huono tapa lopettaa harjoitusta kuitenkaan, itekin kerkee rauhassa pureskella oppimaansa.
--
Toinen kerta edellisviikon perjantaina oli "pelkkää teoriaa", aiheena koiran oppiminen. Käytiin läpi eri opetusmetodeja, motivointia, viettejä...; ihan sitä perusteoriaa mitä tarvitaan, jotta pystyy rakentamaan tukevan pohjan koulutukselle. Saatiin ihan oikeen monisteet ja tein jopa muistiinpanoja, ja käytiin Adan kanssa ihan hedelmällinen keskustelukin kotimatkalla. Kivaa kyllä jakaa ajatuksia heti tuoreeltaan jonkun kanssa, ja vaikka me nyt jostain syystä yleensä ollaankin samoilla linjoilla, niin aina se silti selkeyttää päätä kun joutuu pukemaan ajatuksensa sanoiksi.
--
Viime keskiviikon kolmas kerta, toinen käytännön hallitreeni siis, aloitettiin taas luoksepäästävyydellä. Koira perusasennossa, palkkaa nassuun kun ohjaaja tulee lähemmäs ja lopulta kättelemään. Hugo ahdistui, muttei pyrkinyt vaihtamaan maisemaa, vaikka väistikin n. metrin päähän. Peukkua tästä ;)
Luoksetulossa hiottiin jo vähän. Hugo hyppää yhä etutassut mun polviin, mutta tömäyttää kyllä pyllynsä saman tien maahan ja tassut olen pyytänyt ihan mun varpaille. Se on selkeästi yhdistänyt että niin KUULUU tehdä, joten hyvä minä taas... ei kun opettamaan pois. Hugo tosin jopa varasti kerran eli oli selkeästi korkeammilla kierroksilla kuin viime kerralla, ja oli muutenkin paljon rentoutuneempi.
Maahanmeno sujuu Hugolta hyvin, jopa niin hyvin että se varastaa ja ennakoi. Makasi paikallaan kuin tatti paskassa kun mä opettelin tanssimaan ripaskaa, kävelin ympäri, kaivelin taskuja ja tuijottelin nurkkiin.
Nyt tuli mukaan myös ensimmäinen ihan oikea uuden jutun opetus, eli merkki. Kyllähän Hugolle karkki kelpaa, mutta ei oikein lähtenyt ilman käsimerkkiä kun oon ilmeisesti opettanut jo siihenkin. Ostoslistalla siis merkkikartio, kun jäi vähän sellainen kutina, ettei merkkiä välttämättä voi opettaa millä tahansa "merkillä"?
Viimeisenä ennen rauhoittumista otettiin vielä seuraamista ja käännöksiä. Tässä mä koen olevani haasteellisemmassa asemassa koiran kokoisten koirien omistajiin verrattuna, sillä saan tosissaan varoa etten astu Hugon päälle. Toisaalta, en edes halua kovin tiivistä ja "hallittua" seuraamista, sillä kaikella todennäköisyydellä tulemme esiintymään useammin näyttely- kuin tokoaitojen sisällä. Ihan ok:sti meni tämäkin kuitenkin, tehot vaan alkoi loppua ja Hugon maha oli jo ilmeisen täynnä maksakikkareista joten meni vähän löysäillen.
Tästä toisesta hallikerrasta jäi jo parempi maku suuhun, Hugo oli kaiken kaikkiaan avoimempi ja mäkin sain taas paljon kaikkea uutta ajateltavaa.
--
Viimeisimmät harkat meillä oli omatoimitreeninä Adan ja Ronjan kanssa nyt perjantaina. Ajeltiin seuraavaan saareen jonkun ilmeisesti käytöstä poistetulle laitumelle, jolla saa olla aika rauhassa.
Tehtiin sekalaisesti edellä opittuja asioita, myös tuota uuden uutukaista merkkiä. "Merkkinä" toimi maastosta erottuva pystyynkuollut koivunverso, ja Hugokin lähti kuin pyssyn suusta ilman käsimerkkiä kun tajusin kantaa sen pois merkin takaa namiesittelyn jälkeen ja laskea irti käskyyn yhdistettynä.
Hugo osaa odota-käskyn jo entuudestaan, joten nyt on haasteena saada koira pyörähtämään oikein päin ja todella ymmärtämään se, mitä käskyllä tarkoitetaan (muuta kuin sitä, että jossain jonkun jutun takana on herkkuja joita saa mennä syömään ja mutsi vielä kehuukin kaiken lisäksi). Oli siis pakko treenata tätäkin ilman kunnon merkkiä, toivottavasti ei mennyt ihan harakoille...
Luoksetuloa tuli treenattua ilmeisesti vähän liikaakin, sillä Hugo alkoi ottamaan pelkän katsekontaktin jo tänne-käskyksi. Niin kauan kun mä vaan katselin pilviä ja laskin lintuja taivaanrannassa Hugo kyllä pysyi paikallaan, mutta lähti heti katsekontaktin jälkeen. Pysähtyy kyllä muuten näköjään yhdellä käskyllä myös kesken matkan jos tehostaa käsimerkillä... ;)
Tokoiltiin varmaankin noin tunnin verran, tehtiin seuraamista, paikallamakuuta, tänne-käskyn toteuttamista ilman hyppyä ja sivulletuloa - aika perussettiä.
Ihan alussa Hugo oli hetken huonovointinen syystä se, tämä tai tuo, ahmi heinää ja oksensi ja päästi löysää suoraan läpi. Piristyi kuitenkin heti oksentamisen jälkeen, ja seuraava kakke oli jo normaali. Tiedä sitten oliko syynä stressi, Adan holtiton ajotapa pienillä kinttupoluilla vai kenties Auringon suhde Kuuhun ja Venukseen...?!
--
Kuitenkin.
Tokoilu näin pitkästä aikaa tuntuu mukavalta, antaa vähän lisäväriä tähän koiranomistamiseen.
Ollaan harjoiteltu myös ihan kotona ja lenkeillä, eniten lähinnä sivulletuloa ja seuraamista. Seuraamiseen Hugo on ehdollistunut jo hyvin, hakeutuu lenkilläkin usein vierelle ja enemmän melkeen saan tehdä töitä sen kanssa, että se tosiaan irtoutuu mennään-käskyn (ts. vapaa) jälkeen haistelemaan omille teilleen. Seuraaminen on yhä laiskaa ja Hugo tulee aika jäljessä.
Paikallaanmakua ollaan harjoiteltu toistaiseksi pääasiassa sisätiloissa, koska Hugo selkeästi karsastaa kylmään maahan menemistä enkä viitsi tässä vaiheessa alkaa tappamaan innostusta. Paikallaanolo istuen onnistuu kuitenkin, sen vakavamman häiriön alla ei olla vielä harjoiteltu.
--
Oman lisävärinsä antaa myös Hugon sisälle tekemät kakkelit aina riippuen siitä, minkä värisiä herkkuja olen sille edellisissä treeneissä syöttänyt... Huokaus.
Sen maha täyttyy siis todella nopeasti, ja kun normaaliruokana jo syötän helposti sulavaa, niin pasken määrä noin triplaantuu aina treenipäivien jälkeen, vaikka jätänkin toisen ruokintakerran niiltä päiviltä pois. Ongelma tässä ei siis ole Hugon tuleminen täyteen ja näin motivaation laskeminen vaan ihan todella se, että Hugo on alkanut paskoilemaan sisälle öisin.
Ratkaisuksi tähän ongelmaan olen ajatellut palkan muuttamista helpommin sulavaksi (todennäköisesti palaamme tuttuun ja turvallisiin 100% kana-turska-kierteisiin), lelu/leikkipalkan opettamista ja ihan palkan vähentämistä. Toivon tämän auttavan myös noihin hetkellisiin mahaoireisiin, ja ostoslistalla on myös jotain probioottisia maitohappobakteereja koiran suolistoon sovitettuna, piimästä kun tuo ei pahemmin perusta.
lauantai 9. lokakuuta 2010
perjantai 1. lokakuuta 2010
Kuvanlisäysongelmia ja liian vähän aikaa mihinkään koskaan
Bloggerin kuvanlisäyspalvelu ei oikein pelitä, lisää kuvia tältä ihanan sumuiselta aamulenkiltä myöhemmin.
Aloitimme eilen "toko-kurssin aloitteleville" Adan & Ronjan sekä beussinpennun ja innokkaan tollerin kanssa. Heh. :D Kirjoittelen tästä(kin) lisää, nyt on aika ottaa imuri toiseen ja rätti toiseen käteen ja vähän siivota, ennen illan tokoteoriapläjäystä ;) Ihan ku kouluun menis! :D
tiistai 28. syyskuuta 2010
Sydämentykytyksiä, vaihteen vuoksi
Olemme vaihtaneet aamurutiinia, luovuttiin pentujutuista nyt kun Hugo on "viittä vaille puoltoistavuotias" ;) Hugohan on herättänyt mut aamupissalle joskus aamukuuden paikkeilla, ja pissan ja safkaamisen jälkeen ollaan menty takaisin nukkumaan. Tämä on nyt viime aikoina johtanut siihen, että olen lopulta päässyt ylös sängystä vasta puolenpäivän nurkilla, jolloin aamupäivä menee kokonaan harakoille kun iltapäivällä pitää jo mennä töihin.
No, nyt mä en suostu heräämään, vaikka se kuin herättää. Nukun itsepintaisesti (välillä komentamiseen heräten, tosin...) yhdeksään, eikä meillä ole (yllättäen) ollut yhtään pissaa, kakkaa eikä sen puoleen nälkäänkuollutta koira-raukkaakaan sisällä.
Tämä on johtanut siihen, että me tehdään päivän pitkä lenkki aamulenkkinä. Lenkit on n. tunnin, puolentoista mittaisia, metsäilyä yleensä, 5-6 kilsaa mitaltaan eli aika hissukseen edetään.
Metsään vei siis tiemme tänäkin aamuna, oon jo lyönyt hanskat tiskiin tän epäonnisen sienestämisen kanssa joten sienikorikin vaihtui kameraan. Ruska ei ole vielä ihan ylimmillään täällä, vaikka onkin ollut mukavan syksyistä (aurinko paistaa täydellä terällä, lämpöä siinä 6-7 astetta). Ihania ilmoja!
Ja mitä niihin sydämentykytyksiin sitten tulee?
Hugoahan on nyt pistänyt ampiainen kaksi kertaa, ekalla kerralla käytiin päivystyksessä, ja tokalla kerralla vaan tungin kyytablettia naamaan jahka olin hölkännyt tästä samaisesta metiköstä kotiin koira kainalossa.
No hehheh, tällä kertaa olikin sitten astetta isompi kaveri vastassa, vaikka poikanenhan siis tämäkin.
Hugo tietysti bongasi kyyn ennen mua, vaikka eipä tossa paljoa bongaamista ollut, kun kyyvauvaraukka pällisteli ihan polun vieressä ja oli melko kohmeisen oloinen. En sitten tietenkään tiennyt ehtikö se purra, mulle tyytyi vaan sähisemään, joten eipä taas muuta ku koira kainaloon ja hölkkää kotiin...
Soitin eläinlääkärille vähän konsultaatio-ohjeita, ja tulimme siihen tulokseen, ettei ainakaan siltä istumalta tarvinnut lähteä visiitille. Kyy ei ilmeisestikään purrut, koska Hugosta ei löydy aristavaa puremajälkeä, ei turvotusta, ikenet oli koko ajan ok - samoin syke.
Nyt tätä kirjoitellessa episodista on jo hyvät 2h aikaa, ja Hugo on ihan normaali oma itsensä, eikä löydy vieläkään turvotusta tai aristusta mistään. Säikähdyksellä taidettiin selvitä.
Milloinkohan meidän hyvä tuuri loppuu? Viimeisin ampiaisepisodihan oli, kun Hugo bongasi maa-ampiaispesän ja mähän nypin sen turkista useamman ampiaisen pois - ainekset katastrofiin. Samaten tässä, kyynpoikasen purema voi olla jopa pahempi kuin aikuisen, koska ne eivät osaa vielä säännöstellä myrkyn määrää.
Ja enitenhän hämää se, että sinä 12 koirallisena vuotena aikana ennen Hugoa, meidän poikia ei pistänyt yksikään ampiainen eikä purrut yksikään kyy, ja nyt Hugo on magnetoinut näitä siihen verrattuna oikein urakalla. Toki me metsistellään ehkä enemmän kuin mitä silloin, mutta ei mulla kyllä ole silti aikomustakaan lopettaa metsälenkkeilyä ampiaisten ja kyiden takia.
No, onneks kohta on talvi... :)
perjantai 24. syyskuuta 2010
3h melkein eksyksissä
Ei me varsinaisesti kartalta missään vaiheessa pudottu, mutta... :D
Ronja emäntineen on näköjään vakiintunut meidän metsäilyseuraksi. Käytiin vähän "seuraavalla saarella" katselemassa paikkoja, ja ihan mukavia paikkoja löydettiinkin.
Ronja emäntineen on näköjään vakiintunut meidän metsäilyseuraksi. Käytiin vähän "seuraavalla saarella" katselemassa paikkoja, ja ihan mukavia paikkoja löydettiinkin.
Käytiin rannalla - tietysti kun saaressa ollaan - ja vesipeto pääsi uimaan. Hugokin kävi vähän kastautumassa mutta totesi, että antaa olla, levänsyöminen on mukavampaa touhua...
Ronja kuitenkin ui, haki keppiä, haukkui, juoksenteli vähän ja ui taas. Tultiin siihen päätelmään, että Ronja on takuuvarmasti hiljaa vain silloin, kun se ui keppi suussa :)
Sussiunakkoon!
"Lapset" (ei voi sanoa tytöt eikä pojat ja koiratkin kuulostaa hassulta) pääsi niittyaukealle spurttailemaan, tehtiin vähän kotitokoa melko hyvällä menestyksellä. Nakki on taikasana.
Hugo tulee luo :)
Tassut sikkaralla...
Ja korvat pystyssä :)
Hugo handlaa paikka- ja tänne-käskyt melko hyvin, ei olla erityisen paineen alla treenailtu koska en (vielä) koe sitä välttämättömäksi. Sivulletuloakin opetellaan vanhanaikaisesti takaa kiertäen.
On se Ronja vaan kaunis...! Tiekkö jos Kitakin (lpku Pihlajamäen Duulivoima) jää kakkoseksi ennen pitkää.
Hugohan on yhäti ykkönen, mutta painii toisaalta myös ihan eri sarjassa. Siinä missä Hugo on söpö ja hyväntuulisennäköinen höpsänduudeli, Ronja ja Kita ovat alkukantaisia, susimaisia ja kunnioitusta herättäviä.
Ronja on saanut hyvin lihaa luiden päälle, rauhoittunutkin, vaikka kyllä kuulo on välillä silti koetuksella kun neiti pystykorva-metsästyskoira availee äänijänteitään. Ohituskurssille osallistuminen on kuitenkin kuulemma osoittautunut vaivan arvoiseksi, sillä vieraiden koirien ohitus onnistuu jo huomattavasti hiljaisemmin :D
Ronja pysyy vapaana hyvin maisemissa, on kateissa max minuutteja kerrallaan ja tulee takaisin sen näköisenä, että häh, en mä nyt vaan päässyt nopeammin ku kutsuit, älä stressaa!
Sunnuntaina olis tarkoitus lähteä ihan Isoon Metsään, Kuhankuonolle harjoittelemaan vaeltamista. Mulla oli tänään oikeen vaelluskengät jalassakin, ja hyvin ne tämän ~3h / 10km eksymisen pelitti ilman hiertymiä.
Hugo jaksaa mettässä myös hyvin, ei samalla lailla (varmasti matalasta maavarastaan johtuen) painele omia polkujaan kuin Ronja, muttei osoita mitään väsymisen merkkejä. Kotona kyllä uni maistuu, ja ihan ansaitusti.
ps.
Bloggerissa on näköjään mahdollista valita kuvien kooksi nyt myös "alkuperäinen", eli meidän tapauksessa 533x800. Kertokaapa, jos aiheuttaa ongelmia, niin palaan takaisin tuohon "erittäin suureen".
tiistai 14. syyskuuta 2010
Metsistelyä
Hugolla on uusi "kaveri", Ronja. Ronja joutui kodinvaihdon eteen ja tuli Adalle, ja Ada ja Ronja sitten tietysti käyvät meillä metsistelemässä :)
Me löydettiin "uusi" kiva polkukin, jossa ei näytä muita käyvän, joten kummatkin piskiläiset saavat juoksennella vapaana.
Hugo ja Ronja tulevat hyvin toimeen.. ..niin kauan, kunhan Ronja ei käy Hugon iholle. Hugosta on tullut kovin kranttu leikkikaverikoiriensa kanssa, ja esim. Ronja leikkii Hugon mielestä ihan liian rankasti. Hugo kyllä sanoo Ronjalle, että suksis kuule ämmä kuuseen, ja Ronja uskoo kiltisti.
Ronja on mukava koira muutenkin, n. 2,5-vuotias Savonlinnan tyttö ja ilmeisesti suomenpystykorvan ja länsisiperianlaikan rakkauen hetelmä. Ääntä siitä lähtee enemmän kuin pienestä kylästä, ja miehet on aavistuksen pelottavia, mutta kilttihän tuo tuntuu olevan kuin mikä.
Me löydettiin "uusi" kiva polkukin, jossa ei näytä muita käyvän, joten kummatkin piskiläiset saavat juoksennella vapaana.
Välillä tehdään vähän temppuja...
..tai hengaillaan muuten vaan Adan kanssa, koska se on kiva, koska sillä on nakkeja. Tietysti :)
Hugo ja Ronja tulevat hyvin toimeen.. ..niin kauan, kunhan Ronja ei käy Hugon iholle. Hugosta on tullut kovin kranttu leikkikaverikoiriensa kanssa, ja esim. Ronja leikkii Hugon mielestä ihan liian rankasti. Hugo kyllä sanoo Ronjalle, että suksis kuule ämmä kuuseen, ja Ronja uskoo kiltisti.
Ronja on mukava koira muutenkin, n. 2,5-vuotias Savonlinnan tyttö ja ilmeisesti suomenpystykorvan ja länsisiperianlaikan rakkauen hetelmä. Ääntä siitä lähtee enemmän kuin pienestä kylästä, ja miehet on aavistuksen pelottavia, mutta kilttihän tuo tuntuu olevan kuin mikä.
Ja niiin kaunis.
Syksykin tekee jo tulojaan, viime viikolla polut oli ihan puhtaina lehdistä, mutta nyt oli jo ihan matto maassa. Aamuisin on usein sumuista.
maanantai 13. syyskuuta 2010
"Korjauksia"
Sainpa tuossa sähköpostia Anteron edesmenneen isän Hiidenparran Ikikivan omistajalta.
"Otolla" ei kuulemma ollut PRA, vaan joku muu sairaus, mitä jenkkiläinen firmakaan ei ollut osannut verinäytteestä päätellä. Olisivat halunneet testata lisää lähisukulaisia, harmi vaan, ettei tieto esim. meidän korviimme koskaan kantautunut. Noh, Koiranetissähän Hiidenparran Ikikiva on yhä PRA-positiivisena, toivottavasti asia korjautuu joskus jos tulos kerta on virheellinen.
Antero itse on silmistään yhä terve. Näkee kyllä senkin edestä (ja haistaa!), mitä ei enää kuule :)
Antero oli tietysti, itseoikeutetusti, muun perheen mukana Koroisilla tanssimassa meidän kihlajaisia tuossa viikko takaperin :) Tapansa mukaan seurusteli enemmän ihmis- kuin koiraväen kanssa, mutta taisi hetkittäin jopa erehtyä leikkiinkin tyttöjen (ja Hugon) kanssa.
Mimmi-arkajalka hengaili pääasiassa pellonreunassa, vain etäisesti tapahtumia tutkiskellen. Uskalsi pihallekin sitten, kun vieras ihmisväki oli sisällä.
Hugo saalisteli, milloin mitäkin. Ötököitä ja lintuja.
Ja mitäs Rontti sitten metsästää? No oravia tietenkin :D Rontille täytyy antaa tunnustus erittäin sitkeästä oravanväsytyksestä pelkällä katseella.
"Otolla" ei kuulemma ollut PRA, vaan joku muu sairaus, mitä jenkkiläinen firmakaan ei ollut osannut verinäytteestä päätellä. Olisivat halunneet testata lisää lähisukulaisia, harmi vaan, ettei tieto esim. meidän korviimme koskaan kantautunut. Noh, Koiranetissähän Hiidenparran Ikikiva on yhä PRA-positiivisena, toivottavasti asia korjautuu joskus jos tulos kerta on virheellinen.
Antero itse on silmistään yhä terve. Näkee kyllä senkin edestä (ja haistaa!), mitä ei enää kuule :)
Antero oli tietysti, itseoikeutetusti, muun perheen mukana Koroisilla tanssimassa meidän kihlajaisia tuossa viikko takaperin :) Tapansa mukaan seurusteli enemmän ihmis- kuin koiraväen kanssa, mutta taisi hetkittäin jopa erehtyä leikkiinkin tyttöjen (ja Hugon) kanssa.
Mimmi-arkajalka hengaili pääasiassa pellonreunassa, vain etäisesti tapahtumia tutkiskellen. Uskalsi pihallekin sitten, kun vieras ihmisväki oli sisällä.
Hugo saalisteli, milloin mitäkin. Ötököitä ja lintuja.
Ja mitäs Rontti sitten metsästää? No oravia tietenkin :D Rontille täytyy antaa tunnustus erittäin sitkeästä oravanväsytyksestä pelkällä katseella.
torstai 2. syyskuuta 2010
Syystuulia haistelemassa
Niin se taas kävi, kesä loppui kahdessa päivässä.
Ei se silti haittaa, sillä syksy on yhä ehdottomasti lempivuodenaikani... Illat pimenee, saa polttaa kynttilöitä ja pukeutua hyvällä omallatunnolla villasukkiin, paksuihin neuletakkeihin ja kohta jo pipoonkin. Ilma on raikas, aamulenkki osuu auringonnousuun ja nukkuminenkin tapahtuu siihen sopivassa valoisuudessa eli pilkkopimeässä.
Käytiin tänään taas pitkästä aikaa pitkospuistelemassa, ja nyt oli kamerakin mukana. Hugo pysyi jo melkein kokonaan pitkospuiden päällä, ja hulahti ohi vain kerran (ja senkin onneksi melko kuivaan kohtaan). Viimeksihän Hugo poistui merkityltä reitiltä useamman kerran, ja pari kertaa osui "vähän kosteampaan" kohtaan. Alueella vesi on jostain syystä hyvin rautapitoista, ja olikin kiva pestä punaruskeaa raudalta tuoksahtavaa koiraa.
Ei se silti haittaa, sillä syksy on yhä ehdottomasti lempivuodenaikani... Illat pimenee, saa polttaa kynttilöitä ja pukeutua hyvällä omallatunnolla villasukkiin, paksuihin neuletakkeihin ja kohta jo pipoonkin. Ilma on raikas, aamulenkki osuu auringonnousuun ja nukkuminenkin tapahtuu siihen sopivassa valoisuudessa eli pilkkopimeässä.
Käytiin tänään taas pitkästä aikaa pitkospuistelemassa, ja nyt oli kamerakin mukana. Hugo pysyi jo melkein kokonaan pitkospuiden päällä, ja hulahti ohi vain kerran (ja senkin onneksi melko kuivaan kohtaan). Viimeksihän Hugo poistui merkityltä reitiltä useamman kerran, ja pari kertaa osui "vähän kosteampaan" kohtaan. Alueella vesi on jostain syystä hyvin rautapitoista, ja olikin kiva pestä punaruskeaa raudalta tuoksahtavaa koiraa.
lauantai 28. elokuuta 2010
Ajatuksia koiranomistamisesta
Hugo on ollut meillä nyt reilun vuoden verran, ja kaikki on mennyt lähes niin hyvin kun on vain toivoa voinut. "Niin makaa kuin petaa" pitää paikkansa hyvin, ja täytyy sanoa, että jo mä petasinkin tätä koiranottamista!
Pelkäsin Hugoa hankkiessani kovasti sitä, miten osaisin kasvattaa yhteiskuntakelpoisen koiran - ei mitään tokovaliota, mutta koiran, jonka kanssa pystyisi tekemään niinsanotusti kaikkea. Olinhan toisaalta kasvattanut "jo" kaksi koiraa ennestäänkin, ylihelpon Anteron ja Benjan, joka antoi kaiken anteeksi, eikä ongelmia ollut ollut.
No, eipä ongelmia ole vieläkään :)
Piti oikein miettiä sitä, olenko sitten jotenkin erityisen hyvä koiranomistaja. No, en, vaikka satavarmasti teenkin meidän pihan pisimmät koirankusetuslenkit. Olen vain hyvin suoraviivaistava ihminen, en tee kärpäsestä härkästä ja pidän pientäkin koiraa eläimenä, ne jutut on ihan perusluonteessa eikä mistään kirjoista luettu.
Tämä hyvän perusluonteeni määrittävä tekijä, stressin välttäminen ja varman päälle pelaaminen, on varmasti jonkun mielestä myös tylsää ja riskitöntä; etten testaa itseäni tarpeeksi ja pistä itseäni likoon. Menen siitä mistä aita on matalimmalla sillä en ole kilpailuhenkinen, en halua mainetta enkä kunniaa (mammona kyllä käy, kiitos!) eikä minulla ole mitään suuria haaveita tulevaisuutta kohtaan. Olen monessa mielessä melko low maintenance -tyyppi.
Ehkäpä, jos rotuvalintani olisi toinen, olisi niitä ongelmiakin ;)
Ehkä jos olisin hankkinut koirani muita teitä, tekemättä taustatutkimusta, kuuntelemalla pelkästään itseäni ja omia halujani (jolloin minulla olisi borzoi, englanninbuldoggi, amstaffi tai muu silmää miellyttävä mutta muuten käytännössä mahdoton rotu... :D), jos taas en olisi kuunnellut itseäni vaan vain pelkästään muita...
Tekeekö se minusta sitten huonomman ihmisen tai koiranomistajan, että pelaan varman päälle niin, että kaikilla, paitsi minulla myös koiralla, on mukavaa? Että en halua elämääni mitään ylimääräistä lisähaastetta ja jännitystä.
Olisinhan voinut toteuttaa itseäni hankkimalla borzoin. No, mitäs siitä, etten ole erityisen urheilullinen enkä omista niin paljoa maata, että koira saisi rauhassa päästellä kaikki puput pois päiviltä. Olisin voinut hankkia myös vaikka sen amstaffin. Eipä siinäkään mitään, en vain todellakaan ollut kovin varma siitä, pystyisinkö hoitamaan kunnialla niin aktiivisen ja omalla tavallaan vaativan rodun pitämisen yhteiskuntakelpoisena.
En lähtenyt yrittämään. Otin helpon tien.
Pelkäsin Hugoa hankkiessani kovasti sitä, miten osaisin kasvattaa yhteiskuntakelpoisen koiran - ei mitään tokovaliota, mutta koiran, jonka kanssa pystyisi tekemään niinsanotusti kaikkea. Olinhan toisaalta kasvattanut "jo" kaksi koiraa ennestäänkin, ylihelpon Anteron ja Benjan, joka antoi kaiken anteeksi, eikä ongelmia ollut ollut.
No, eipä ongelmia ole vieläkään :)
Piti oikein miettiä sitä, olenko sitten jotenkin erityisen hyvä koiranomistaja. No, en, vaikka satavarmasti teenkin meidän pihan pisimmät koirankusetuslenkit. Olen vain hyvin suoraviivaistava ihminen, en tee kärpäsestä härkästä ja pidän pientäkin koiraa eläimenä, ne jutut on ihan perusluonteessa eikä mistään kirjoista luettu.
Tämä hyvän perusluonteeni määrittävä tekijä, stressin välttäminen ja varman päälle pelaaminen, on varmasti jonkun mielestä myös tylsää ja riskitöntä; etten testaa itseäni tarpeeksi ja pistä itseäni likoon. Menen siitä mistä aita on matalimmalla sillä en ole kilpailuhenkinen, en halua mainetta enkä kunniaa (mammona kyllä käy, kiitos!) eikä minulla ole mitään suuria haaveita tulevaisuutta kohtaan. Olen monessa mielessä melko low maintenance -tyyppi.
Ehkäpä, jos rotuvalintani olisi toinen, olisi niitä ongelmiakin ;)
Ehkä jos olisin hankkinut koirani muita teitä, tekemättä taustatutkimusta, kuuntelemalla pelkästään itseäni ja omia halujani (jolloin minulla olisi borzoi, englanninbuldoggi, amstaffi tai muu silmää miellyttävä mutta muuten käytännössä mahdoton rotu... :D), jos taas en olisi kuunnellut itseäni vaan vain pelkästään muita...
Tekeekö se minusta sitten huonomman ihmisen tai koiranomistajan, että pelaan varman päälle niin, että kaikilla, paitsi minulla myös koiralla, on mukavaa? Että en halua elämääni mitään ylimääräistä lisähaastetta ja jännitystä.
Olisinhan voinut toteuttaa itseäni hankkimalla borzoin. No, mitäs siitä, etten ole erityisen urheilullinen enkä omista niin paljoa maata, että koira saisi rauhassa päästellä kaikki puput pois päiviltä. Olisin voinut hankkia myös vaikka sen amstaffin. Eipä siinäkään mitään, en vain todellakaan ollut kovin varma siitä, pystyisinkö hoitamaan kunnialla niin aktiivisen ja omalla tavallaan vaativan rodun pitämisen yhteiskuntakelpoisena.
En lähtenyt yrittämään. Otin helpon tien.
Ja meillä on hyvä näin.
Olen onnellinen enkä kadu :)
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Pelastusyksikön hätävalmiuden testaus
Löllöiltiin taas alkuviikko tapamme mukaan isin ja äitin hoivissa.
Eilen tiistaina illansuussa istuttiin siskon kanssa sohvalla töllötintä töllöttämässä, kun Hugo tuli portaat alakertaan ja sai melko jännän hepulin... Kutsuin sen luo, sydän kävi miljoonilla kierroksilla ja koko koira oli sekavan ja huonovointisen oloinen, ja ajateltiin ensin hetki että sillä on vaan huono olo; Hugo teki kulinaristisia löytöjä pihalle kaivamastaan multakuopasta, nääs.
Parin minuutin sisällä puppe alkoi vetää veteläksi, ja kävin sitten katsomassa portailta - siellä oli ampiainen. Noh joo, ei muuta kuin päivystävälle... Meillä ei sitten TIETENKÄÄN ollut niitä hemmetin kyytablettejakaan, omat tabletit oli tietysti kotona, ja isin ja äitin kaikkien vene- ja kesäjuttujen mukana veneellä. Kuinka yllättävää.
Autossa Hugo meni aika huonoksikin jo, veti ihan siniseksi ja pysyi hädin tuskin tolkuissaan, läähätti ja oli huonovointisen oloinen. Kun päästiin päivystykseen asti, puppe alkoi osoittaa paranemisen merkkejä, ja pöydällä tutkittavana ikenet olikin jo normaalit, samoin sydämen lyönnit. Tais tulla pieni adrenaliinitujaus vastaanotolle tullessa :)
Päivystävä antoi kuitenkin Hugolle varmuuden vuoksi kortisonia ihon alle, ja siitäkös se riemu sitten vasta repes. Hugo reagoi melko voimakkaasti, raapi kohtaa aika hulluna, ulisi ja vikisi ja yritti piiloon jahka vaan suostui liikkumaan. Jätettiin se sitten vielä tunniksi tarkkailuun, vaikka takaisin haettaessa päivystävä sanoikin "kipujen" unohtuneen heti, kun mun takaraivo hävis näkyvistä. Heh.
Kiitos tästä ja heihei 95€, olisin keksinyt parempaakin tekemistä ko. rahalle.
Mutta minkäs teet, se on pieni raha siitä että rakas on terve ja hengissä.
(Turku on muuten kiva kaupunki koittaa saada elukka päivystykseen klo 19-20 välillä, iltapäivystys alkaa vasta klo 20.00 ja suurin osa vastaanotoista sulkee ovensa viimeistään klo 19.00. Ampaisen pisto tapahtui noin varttia vaille kahdeksalta ja lähdettiin suoraan ajamaan päivystykseen, sain vasta matkalla sieltä ihmisen langan päähän ja ilmoitin vaan ykskantaan että nyt ollaan muuten tulossa. Kiitos edes tästä kuitenkin, kaikkiallahan ei päivystykseen pääse välttämättä lainkaan.)
Eilen tiistaina illansuussa istuttiin siskon kanssa sohvalla töllötintä töllöttämässä, kun Hugo tuli portaat alakertaan ja sai melko jännän hepulin... Kutsuin sen luo, sydän kävi miljoonilla kierroksilla ja koko koira oli sekavan ja huonovointisen oloinen, ja ajateltiin ensin hetki että sillä on vaan huono olo; Hugo teki kulinaristisia löytöjä pihalle kaivamastaan multakuopasta, nääs.
Parin minuutin sisällä puppe alkoi vetää veteläksi, ja kävin sitten katsomassa portailta - siellä oli ampiainen. Noh joo, ei muuta kuin päivystävälle... Meillä ei sitten TIETENKÄÄN ollut niitä hemmetin kyytablettejakaan, omat tabletit oli tietysti kotona, ja isin ja äitin kaikkien vene- ja kesäjuttujen mukana veneellä. Kuinka yllättävää.
Autossa Hugo meni aika huonoksikin jo, veti ihan siniseksi ja pysyi hädin tuskin tolkuissaan, läähätti ja oli huonovointisen oloinen. Kun päästiin päivystykseen asti, puppe alkoi osoittaa paranemisen merkkejä, ja pöydällä tutkittavana ikenet olikin jo normaalit, samoin sydämen lyönnit. Tais tulla pieni adrenaliinitujaus vastaanotolle tullessa :)
Päivystävä antoi kuitenkin Hugolle varmuuden vuoksi kortisonia ihon alle, ja siitäkös se riemu sitten vasta repes. Hugo reagoi melko voimakkaasti, raapi kohtaa aika hulluna, ulisi ja vikisi ja yritti piiloon jahka vaan suostui liikkumaan. Jätettiin se sitten vielä tunniksi tarkkailuun, vaikka takaisin haettaessa päivystävä sanoikin "kipujen" unohtuneen heti, kun mun takaraivo hävis näkyvistä. Heh.
Kiitos tästä ja heihei 95€, olisin keksinyt parempaakin tekemistä ko. rahalle.
Mutta minkäs teet, se on pieni raha siitä että rakas on terve ja hengissä.
(Turku on muuten kiva kaupunki koittaa saada elukka päivystykseen klo 19-20 välillä, iltapäivystys alkaa vasta klo 20.00 ja suurin osa vastaanotoista sulkee ovensa viimeistään klo 19.00. Ampaisen pisto tapahtui noin varttia vaille kahdeksalta ja lähdettiin suoraan ajamaan päivystykseen, sain vasta matkalla sieltä ihmisen langan päähän ja ilmoitin vaan ykskantaan että nyt ollaan muuten tulossa. Kiitos edes tästä kuitenkin, kaikkiallahan ei päivystykseen pääse välttämättä lainkaan.)
maanantai 16. elokuuta 2010
Hugo goes frenchy
Elonäyttely tuli ja meni, oli vähän läpihuutojutun fiilis edelliseen kertaan verrattuna (ei jännittänyt niin paljoa, matkustus oli helpompaa ja jotenkin olo oli vähän "selkeämpi" viime kertaan verrattuna) mutta hyvä, että tuli mentyä :)
Phalèneille ja papilloneille oli tullut tuomarimuutos, joten ah niin eksoottinen hollantilainen miestuomari vaihtuikin suomalaiseen naistuomariin.
Pirjo Aaltonen tuomaroi ilmeisen jämptisti, sillä phalèneista vain yksi sai ERIn (ja se siis ei ollut meiän koera) ja papillonit jäivät käsittääkseni kokonaan ilman.
Hugo oli luokkansa ainut, ja palkittiin laatuarvostelussa arvosalla Erittäin Hyvä (ellei täydellinen, erittäin hyvä, täydellinen; sanomme me :)). Arvostelu oli yksityiskohtaisempi kuin viimeksi, mutta periaatteessa hyvin samantyyppinen - kaikki "viat" johtuivat arkuudesta, mutta ne, joita ei enää voi parantaa (esim. kulmaukset, korvien asento jne) olivat yhäti hyvällä mallilla.
Hugo oli tällä erää ehkä jotenkin väsyneempi kuin Forssassa, syynsä oli taas ehkä muualla nukutussa edellisessä yössä. Pitäisi selkeästi pyrkiä tulemaan paikalle ihan viime tipassa (nytkin oltiin reilusti yli 2h ennen kehän alkua paikalla) ja pitämään puppe hyväntuulisena, jotta se jaksaisi vääntää vähän show-meininkiäkin. Liikkeistä tuli kuitenkin mainintana "liikkuu halutessaan varsin hyvin" eli nyt pitäis sitten vaan saada se liikkumaan kehässä samalla tavalla kuin kotona.
Ja mitä siihen pöydällä oloon tulee - siihen sen vaan lätkäsin ja siinä se sitten vaan oli. That's it. Heh.
ps. pahoittelut kuvattomasta postaukseksta, lohdutuksena uusi hieno otsikkokuvakebannerihässäkkä.
Phalèneille ja papilloneille oli tullut tuomarimuutos, joten ah niin eksoottinen hollantilainen miestuomari vaihtuikin suomalaiseen naistuomariin.
Pirjo Aaltonen tuomaroi ilmeisen jämptisti, sillä phalèneista vain yksi sai ERIn (ja se siis ei ollut meiän koera) ja papillonit jäivät käsittääkseni kokonaan ilman.
Hugo oli luokkansa ainut, ja palkittiin laatuarvostelussa arvosalla Erittäin Hyvä (ellei täydellinen, erittäin hyvä, täydellinen; sanomme me :)). Arvostelu oli yksityiskohtaisempi kuin viimeksi, mutta periaatteessa hyvin samantyyppinen - kaikki "viat" johtuivat arkuudesta, mutta ne, joita ei enää voi parantaa (esim. kulmaukset, korvien asento jne) olivat yhäti hyvällä mallilla.
Hugo oli tällä erää ehkä jotenkin väsyneempi kuin Forssassa, syynsä oli taas ehkä muualla nukutussa edellisessä yössä. Pitäisi selkeästi pyrkiä tulemaan paikalle ihan viime tipassa (nytkin oltiin reilusti yli 2h ennen kehän alkua paikalla) ja pitämään puppe hyväntuulisena, jotta se jaksaisi vääntää vähän show-meininkiäkin. Liikkeistä tuli kuitenkin mainintana "liikkuu halutessaan varsin hyvin" eli nyt pitäis sitten vaan saada se liikkumaan kehässä samalla tavalla kuin kotona.
Ja mitä siihen pöydällä oloon tulee - siihen sen vaan lätkäsin ja siinä se sitten vaan oli. That's it. Heh.
ps. pahoittelut kuvattomasta postaukseksta, lohdutuksena uusi hieno otsikkokuvakebannerihässäkkä.
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Puppe purjehtii
Viisi satamaa ja seitsemän yötä - yhdet kakkat peräkajuuttaan ekana yönä, ja ekalla siivulla parit oksennukset.
Hugo sai kuitenkin täysin merikelpoinen -luokituksen :)
Uiminen oli huisin kivaa, ja täällä kotisaaressa tapahtuva linjaaminen metsäpoluille vaihtui sujuvasti linjaamiseen rannalle. Hugo ei kuitenkaan vieläkään oikeastaan uinut, mutta kahluutteli mielellään. Myös rakkolevä maistui, sitä oli kiva sukeltaa sopivan pörinän kera niin, että koko pää oli veden alla. Googlettelin piruuttani rakkolevää ja törmäsin tietoon, että sitä voisi ihminenkin käyttää ravintona. Heh, taitaa jäädä Hugon heiniksi tämä levänsyönti.
Sinilevää oli yhdessä marinassa yhtenä aamuna, ei mitään huimia määriä. Myös tuota rakkolevää oli mielestäni enemmän kuin aikaisempina kesinä, ja vesi oli kirkkaampaa. Rakkolevähän on terveen veden merkki, eli ehkä meidän Itämerellämme on vielä toivoa. Ei parane heittää lusikkaa nurkkaan, vaikka Itämeren suojelu onkin vähän niin ja näin. Mur.
Merituuli toi mukanaan paljon nuuskuteltavaa, vaikka suurin osa matkoista taittuikin nukkuessa. Hugo viihtyi paremmin kannella kuin kannen alla, taisi ottaa Anterosta mallia.
Antero ja Hugo mahtuivat hyvin samaan paattiin, osaksi kyllä Anteron ihan äärettömän kiltteyden takia.
Antero osoitti vähäsen mieltään Hugon tulosta, viettämällä aikaa peräkajuutassa ja keulakannella, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt. Samalle sohvallekin mahtuivat kuitenkin tarpeen vaatiessa, eli ruokailemaan. Antero ei Hugolle sanonut halaistua sanaa huonosta mielestään, vaan väisti mieluummin itse.
Kesän komein ukkosmyrskykin piti mennä Hankoon asti kokemaan, eikä tuo Hugge-poika tunnu vieläkään ukkosta pelkäävään. Melkein ainut juttu, mikä Hugoa häiritsi matkan aikana, oli naapuriveneiden asukit ja liian läheltä ohittavat potskit. Mutta täytyyhän pienellä koiralla olla tarpeeksi suuri reviiri ;)
Lenkkeilyä tuli kymmeniä kilsoja, äitikin ihmetteli että "kylläpä se jaksaa hyvin noin pieneksi koiraksi". Tuli niin Hangon kuin Tammisaarenkin kadut ja kujat tutuiksi.
Ihan perinteiseksi kunnon merimieheksi Hugo ei kuitenkaan ryhtynyt, eli ei ole nyt tyttöä joka satamassa ;)
Paaljon enemmän oli kuitenkin veneileviä koiria kuin ennen, tai siltä ainakin tuntui. Hugo oli pienimmästä päästä, Antero sieltä suuremmasta muttei muuten suurin. Pellareihin puettuna oli chihuja, shelttejä, villiksiä, montterilaisia, kettuterrierejä, tiibetinspanieleja, westejä - ja se yksi belgi malinois mikä oli vielä Anteroakin isompi!
Välillä jos alkoi väskättää, löytyi kyllä syli mihin pääsi kiipeämään. Jussarössä oli näääiiiin tylsää, mutta onneksi isi oli aulis kanniskelemaan pikkukoiraa.
Potskin paras paikka oli paarpuurin puolella kajuutan oviaukon vieressä, joko korokkeella hoodin suojissa tai sitten vähän alempana genuan köysien päällä. Hoodin suojissa oli korkeammalla, mutta genuan köysien päällä pysyi tassut paremmin ja siitä näki keulakannelle.
Hugo söi vähän huonosti, ja kärsi ujosta kakasta melkein koko reissun ajan. Leikki kuitenkin maistui, eikä Hugo muuten ollut moksiskaan vene-elämästä. Jenni ja isi ja äiti ja kaikkihan siis ovat ihan hulluna Hugoon, joka on niin pieni ja suloinen ja hyväntuulinen piskiläinen :)
Borta bra men hemma bäst, sanoi Hugo ja päätti ottaa torkut junassa matkalla kotiin.
Huomisaamuna allekirjoittanut ostostenkantajansa kanssa (sori, rakas <3) lähteekin paria jalkaa suuremmalla potskilla kohti Tukholmaa, ja jättää Hugon siskonsa hoiviin.
Rankkaa, tämä lomailu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
