Aloitimme eilen Huppepuppen kanssa koirakoulussa.
Tarkoituksena on opetella kunnon koirakansalaiseksi; kulkemaan sivulla, olemaan paikalla, istumaan ja makaamaan, sekä muita perinteisiä yleishyödyllisiä temppuja. Kurssikavereina meillä tulee olemaan ainoastaan jo aikuisikään ehtinyt berninarttu, sillä kolmas meidän ryhmässämme aloittaneista ylennettiin heti jatkoryhmään. Ja mitäs Huppe sitten... esitteli pupuhyppyjä ja pakoili kouluttajaa... :D
Hugo on hyvin innokas, ja helppo motivoida varsinkin leikin varjolla. Välillä vähän liiankin innokas (palaa kohtaan, missä puhutaan pupuhypyistä :D). Herkkujen kanssa on vähän niin ja näin, välillä kelpaa mikä tahansa ja välillä ei mikään. Eniveis, Hugo ehkä osaa jo mennä käskystä istumaan, odottaa paikallaan kun poistun parin metrin päähän, mennä auttavasti maahan sekä toki kulkea hienosti remmissä.
Seuraava opiskelukerta onkin jo torstaina, toivottavasti on vähäsen parempi ilma... Ei ollut koiraherralla motivaatio oikein huipussaan, kun oli niin märkää... Ja 45min on ihan liian pitkä aika keskittyä yhteen pötköön, joten käytiinkin sitten välillä vähän tuulettamassa hermoja ja haistelemassa Kupittaanpuiston hajuja.
Tarkoitus olisi kanssa harjoitella vähän näyttelyjuttuja, sillä Hugon (ja allekirjoittaneen!!!!!) näyttelydebyytti lähestyy uhkaavasti. Tervetuloa vaan katselemaan meitä 8. marraskuuta Turun Messukeskukseen, kun päräytämme kilpakaverit kalpeiksi Turun Seudun Kääpiökoirayhdistyksen epävirallisissa pentunäyttelyissä :D
ps.
Hugo nyt sitten jaksoi leikkiä papillonia aika hyvän tovin, tänään olikin jo oikea korva taas lurpallaan. Nyt meillä on taas yksikorvainen koira :)
tiistai 27. lokakuuta 2009
tiistai 20. lokakuuta 2009
Myöhäisillan mainostelua
Hugge kärttää jo kovasti että mentäis nukkumaan, mutta ei, kun allekirjoittaneella on blogistania-seikkailut vielä kesken. Ja mitä löytyikään...
Jutta Kootuista muruista järjestää meinaan arvonnan jonka palkintona on melkoisen herttainen kehystetty kuva. Mene ja katso itse ;)
(Jutalla on myös kaksi hauskaa hauvaa, Muru ja Mansikki, ja erittäin kaunis koti.) Niih.

Tunnisteet:
Muut jutut
maanantai 19. lokakuuta 2009
Where have all the pretty cows gone?
Hugo on metsäillyt melko tukevasti viimeiset päivät, tykkää siitä - tapansa mukaan - ihan sikana :)
Alkuperäinen idea oli kuvata Hugoa metsässä.
Ei voi sanoa että onnistui vaihtelevasti, sillä onnistui hyvin samalla tavalla :D
"Mitä sä siellä kuhnaat, mennään jo" sanoo hän.
Hugo käyttäytyy yhä erittäin mallikkaasti remmissä, ja nyt metsäillessä enemmänkin Hugo tulee yhä nätisti siihen suuntaan kuin minäkin. Jos nenä meinaa viedä polunhaarasta eri suuntaan, se kyllä palaa salamana jalkoihin kun äänellä muistutan että mihkä sitä oltiin menossa. Pysyiskin vaan sellasena...
Hugon kuvauksellisuus tuntui siis hyvin rajoitetulta tänään, joten keskityin kasvipuoleen. Toivoin myös että tällä kertaa olisi lehmät roikkuneet aidan vieressä, mutta ei, ei edes yhtä sarviparia näkynyt mailla, halmeilla.
Tulihan sieltä sitten loppujen lopuksi pari kivaa kuvaa itse sankaristakin.
Tunnisteet:
Valokuvia
tiistai 13. lokakuuta 2009
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Ostoslistalla uusi keittiön pöytä
Hugo on keksinyt linnut. Niitä lentää ulkona. Ulos näkee parhaiten keittiön pöydältä.
Lintuja on erityisen hyvä tarkkailla silloin, kun äiskä lukee sanomalehteä. Hugolla on myös hieno kissamainen tapa asettaa itsensä juuri sen kohdan päälle, mitä yritetään lukea.
Että jos vaan ostais uuden pöydän, että mahduttais kummatkin siihen kunnolla. Onhan tuo nykyinen ehkä muutenkin vähän liian pieni... :)
ps.
Hugo on jälleen ihan pystykorvainen.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009
perjantai 2. lokakuuta 2009
torstai 1. lokakuuta 2009
Sika Sikasen syyspäivä
Sika Sikanen aloittaa päivänsä nykyään viiden jäljissä pissalenkillä ja sen jälkeen tapahtuvalla aamiaisella. Tämän jälkeen allekirjoittanut menee takaisin nukkumaan, ja Sika Sikanen yleensä jatkaa touhuiluaan esim. naudankoipea jyystämällä. Kun isäntä lähtee kouluun, hän yleensä tuuppaa allekirjoittaneen pyynnöstä Sika Sikasen sänkyyn aamupäiväunille :)
Allekirjoittanut ja Sika Sikanen heräilevät yleensä yhdeksän jälkeen, jolloin onkin sitten ihan oikea lenkki ohjelmassa.
Lenkeillä Sika Sikanen harvemmin sikailee, vaan käyttäytyy yleensä kullannuppumaisesti :) Kohtaa hienosti niin isot kuin pienetkin koirat. Välillä pääsee jopa leikkimäänkin, tällä kertaa Manu-brassin kanssa!
Lenkkeilyn jälkeen on ohjelmassa yleistä sikailua, kuten oman kopan tyhjentämistä, vessapaperirullan silppuamista ja allekirjoittaneen sormien pureskelua kun suuvärkkiä kutittaa (eläinlääkäri kyllä väitti, että rautahampaita on jo tullut, vaikkeivat allekirjoittaneet ja isäntä mitään olekaan huomanneet).
Ennen allekirjoittaneen töihinlähtöä Sika Sikanen pääsee vielä pissalle, yleensä vain lyhyelle lenkille.

Kullannuppu-Sikanen tykkää kaikenlaisesta ulkoilusta, paitsi sateella. Silloin se jää katoksen alle, ja sanoo uliuli :) Muutenkin se höpöttelee paljon, haukottelee ja sanoo njau, murisee ja tuhisee ja välillä myös möhisee. Haukkunut todistettavasti kaksi (2) kertaa.
Illalla sitten, kun kaikki ovat tulleet kotiin, pissailut ja kakkailut on hoidettu syömisten ja leikkituokioiden ohessa, on hyvä pistää maate. Yleensä sohvan selkänojalle, kun allekirjoittaneen on pakko tuijottaa vielä Greyn Anatomiaa yhteentoista asti.

Sitten Sika Sikanen siirtyy nätisti omaan koppaansa ja nukkuu siellä onnellisesti. Allekirjoittanut toivoo, että sinne lähemmäs kuutta.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
"Tällä on täällä tällanen vähän niinkuin patja, tunnetko?"
Hugo on nyt rokotettu ja siis virallisesti valmis suureen maailmaan :) Sai vähän yllättäen rabieksenkin sitten vahvisteen kanssa samalla, ell vaan kyseli että miten oli voinut ekan rokotuksen jälkeen (hyvin voi) ja tuikkasi sitten rabieksen perään. 63€ koko lysti tällä kertaa, tutulla ja turvallisella Kaarinan Eläinlääkäriasemalla. Vähän Hugo oli taas uneliaan oloinen, puolen tunnin varoaika eläinlääkärin läheisyydessä meni kuitenkin isäntäväellä Lidlissä shoppaillessa, ja kuskina toiminut "isoisä"(??) piti Hugolle autossa seuraa. Kotona siitä uneliaisuudesta ei muuten ollut sitten hajuakaan.
Ja mitä otsikkoon tulee, Hugo on nyt tasan 17 viikkoa vanha, ja painaa 2650g, eli painoa edellisestä kerrasta oli tullut lisää ~800g. Eläinlääkärin mielestä Hugo oli siis vähän tuhti, ei niin lihava kuitenkaan, että pitäisi alkaa tarkistamaan ruokintaa tmv, eli kasvanee tuosta vielä pois.

Mutta kun mun mielestä se on niin laaaiiihaaa.... :)
Hugo muuten tilattiin töihinkin taas vierailulle, huomenissa matkustamme siis jälleen halki kaupungin suureen maailmaan :)
Tunnisteet:
Eläinlääkärissä,
Hugo
lauantai 26. syyskuuta 2009
Lurppakorvainen työkoira
Hugon mielestä paras paikka maata oli ... työpöydällä. Lattialla oli tylsää, sylissä tuli kuuma, joten näppäränä poikana Hugo sitten yks,kaks,yllättäen silppasi tuttuun tapaansa kättäni pitkin ja pisti pöydälle maata. Aamupäivisin on onneksi hiljaisempaa suorien asiakaskontaktien kanssa, joten aika paljon riitti niitä hetkiä kun Hugo sai rauhassa maata pöydällä ilman, että olin nostamassa sitä lattialle asiakkaan saapuessa.
Palaute oli pääasiassa positiivista, vain yksi leidi sai jonkin sortin psykosomaattisen allergiayskäkohtauksen kun sisäänkirjauksen loppuvaiheilla Hugo "astui esiin" pöydän alta käydäkseen juomassa. Otetaan kuitenkin huomioon se, että leidi oli tönöttänyt siinä jo sen 5-10min ilman mitään niiskutusta, ja pakottava yskä tarttui vasta suorasta näköhavainnosta ;)
Ymmärrän toki sen, että pieni (ja söpökin ;)) koira aiheuttaa herkille allergisen reaktion, ja että lainsäädäntökin jo kieltää eläintien tuomisen tiettyihin tiloihin. Sitä en kyllä ymmärrä, miten niin allergiaherkät ihmiset voivat sitten edes yöpyä hotelleissa, joihin lemmikit ovat tervetulleita, tai ylipäätänsä liikkua missään missä liikkuu ihmisiä, joilla saattaa olla lemmikkejä.
Koirapelkokin on jälleen asia erikseen, mutta ainakaan tuona yhtenä päivänä ei tullut niin hysteerisesti koiria pelkäävää asiakasta vastaan, jota olisi häirinnyt kaksi kiloa karvaa suljetun oven takana.
Ja silti, ylimmän johdon mukaan Hugo on yhä tervetullut mukanani töihin :)
Töissä sitä paahdetaan siis nytkin ja ilman koiraa. Isäntä ja Hugge viettävät vapaaviikonloppua anoppilassa Mimmin ja Rontin kanssa tupareita juhlien, ja minäkin toivottavasti pääsen liittymään seuraan töistä päästyäni.
Tunnisteet:
Hugo,
Muut jutut,
Valokuvia
tiistai 22. syyskuuta 2009
Ja eräänä kauniina(??) aamuna...
...minut herättikin phalène.
Hubbelgubbe on laskenut nyt kummatkin korvansa alas, toisen se tipautti tuossa viikko takaperin, ja tänään aamulla oli sitten kummatkin alhaalla. Kuvamateriaalia luvassa jahka meitä suositaan hyvällä, aurinkoisella säällä :) Turku on ollut aika harmaa viimepäivinä.
Harmaa keli ei ole kuitenkaan haitannut uusien koirakaverien saamista, tuorein tuttavuus on yläkerran Remu - Hugon kanssa samankokoinen 8vk sakemanninalku :) Eilen päästiin pihalla ihan tositoimiin ja huvitettiin parvekkeelle kerääntyviä naapureita lasten leikkikerholla... Hugo jallitti Remua ylt'ympäriinsä ja Remu-parka ehti välillä vaan vähäsen lyödä tassulla lisää vauhtia kun Hugo oli jo .. no aika kaukana :) Välillä Hugo-jänis juoksi suoraan Remua päin, kun ei nämä oletukset väistöreaktionopeuksista osuneet osapuolten välillä ihan yksiin.
Oli aika väskä pieni poika kun päästiin sisälle, mutta hauskaa oli paitsi pennuilla myös yleisöllä :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Korvapuoli Pissa-Lasse
Tänään se tapahtui, aamulla, kahdeksan jälkeen. Ihan yhtäkkiä.
Hugo-perkele rakas päätti tyhjentää rakkonsa sänkyyn.
...
Mikäs siinä sitten, pissareissu pyykkituvan kautta ja täkki ja lakanat pyörimään. En sano että v*tutti!!!
Noh, eniveis.
Hugo on myös päättänyt yhden yön aikana ruveta toiselta korvaltaan phalèneksi. Ajattelin ensin myös sitä että josko korvassa on roska tai muu häiriöjuttu, mutta eipä siellä mitään tunnu olevan, eikä Hugo sitä sen enempää rapsuttelekaan... Saa nähdä nouseeko se siitä vielä pystyyn, tai laskeutuuko toinen korva alas (on kyllä niin tukevasti pystyssä, etten usko). Tai ehkä jää Ronron-"sedän" tavoin erikorvaiseksi :)
..
Kiitokset myös kommentoineille!! Mukavaa kun "ilmiannatte" itsenne :)
Hugo-

maanantai 14. syyskuuta 2009
Note to self #2
Älä aina usko pahinta :)
Ensimmäinen työpäivä takana, Hugo jäi tyytyväisenä mutustamaan vessapaperirulla-arvoitusta (eli tämä perinteinen herkkuja piilotettuna tyhjän vessa- tai talouspaperirullan sisälle) kun lähdin töihin, eikä tullut edes sanomaan hyvästejä ovelle!
Isäntä kotiutui sitten ajallaan ja uninen Hugo kuulemma kömpi makuuhuoneen perukoilta, ilmeisesti oli möhnöttänyt aika suuren osan ajasta. Lattialla oli kakkat ja muuten huusholli oli mallillaan :)
On se viisas koira.
Aamupäivällä teimme ensimmäistä kertaa lähempää tuttavuutta edes jokseenkin samankokoisiin kavereihin, naapurirapun mäykky-mix-pariskunta Maisaan & Kalleen. Pariskunnan emäntä ihasteli että mukavaa kun Maisakin ottaa kontaktia, ei yleensä ilmeisesti oikein perusta muista koirista. Kaikki kolme pörräsivät hyvän tovin hännät heiluen, ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa :) Hugo arasteli enää vain vähäsen. Kyllä se tästä :)

Note-to-self
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Edistystä ja takapakkia
Edistystä:
Muuten elämä jatkuu mallillaan, Hugo madotettiin Canexilla niiden ah-niin-ihanien sian kylkisiivujen saattelemana ja hyvin maittoi :) Seuraavana terveydenhuollollisena toimenpiteenä on tehosterokotteet + rabies, ei alkavalla vaan seuraavalla viikolla.
Huomenna onkin sitten taas allekirjoittaneella edessä paluu normaalielämään, sillä neljän viikon kesäloma vetelee viimeisiään.
Näillä näkymin Hugo joutuu olemaan kotona yksin 2-4 tuntia, mikä ei kyllä ole paljoa sen pidempään kuin mitä olemme "harjoitelleet".
Raportoinkin varmaan seuraavaksi uuden note-to-self -listan, mitä kannattaa ottaa huomioon jos koiranpennussa asuu sisäinen sisustaja... Toistaiseksi Hugo on vain ilmaissut halunsa tuunata keittiönjakkaraa :)
- kynsienleikkuu sujuu nykyään MELKO mallikkaasti. Naapureiden ei siis enää tarvitse pohtia soittaakko Leyser paikalle vai ei... (Hugo on niiin drama queen!!)
- lenkkeilemme nykyään flexissä...
- ...ja uskallamme ohittaa myös vastaantulevat koirat muutenkin kuin ojanpohjan kautta (kiitokset meidän ihanaisen jurolle Anterolle joka ei välittänyt pienestä Hugo-pojasta hönkäsen pöläystä... :D)
- osaan arvioida Hugon ruuantarpeen, syö nykyään ainakin suurimman osan ruuastaan eikä jätä puolia kuppiin.
- flunssa kaatoi kaksijalkaiset petiin pariksi päiväksi, joten sisällepissailu pääsi vähän ... lisääntymään. Ei ole siis mattoja vieläkään lattialla :)
Muuten elämä jatkuu mallillaan, Hugo madotettiin Canexilla niiden ah-niin-ihanien sian kylkisiivujen saattelemana ja hyvin maittoi :) Seuraavana terveydenhuollollisena toimenpiteenä on tehosterokotteet + rabies, ei alkavalla vaan seuraavalla viikolla.
Huomenna onkin sitten taas allekirjoittaneella edessä paluu normaalielämään, sillä neljän viikon kesäloma vetelee viimeisiään.
Näillä näkymin Hugo joutuu olemaan kotona yksin 2-4 tuntia, mikä ei kyllä ole paljoa sen pidempään kuin mitä olemme "harjoitelleet".
Raportoinkin varmaan seuraavaksi uuden note-to-self -listan, mitä kannattaa ottaa huomioon jos koiranpennussa asuu sisäinen sisustaja... Toistaiseksi Hugo on vain ilmaissut halunsa tuunata keittiönjakkaraa :)
Loppukevennys:
Näin hauskaa on pienellä perhosella kun "isi" tulee kotiin ;D
ps. pikkulinnut (google analytics..) lauloivat, että meillä käy täällä useampikin lukija päivässä (tai sitten kasvattaja vaan käy vilkuilemassa puolen tunnin välein että miten poika pärjää maailmalla ;)). Kommentoikaa ihmeessä, jos vaan suinkin saatte kommentoinnin toimimaan!
maanantai 7. syyskuuta 2009
Note to self #1
Jos opetat koiranpentua leikin varjolla "suihkussa käymiseen", tee se joskus muulloin kun silloin, kun olet itse menossa saunaan sen jälkeen.
Varsinkin, jos haluat saunomisen jälkeen...
...putsata korvasi rauhassa ilman, että koiranpentusi pissaa vessan matolle jalkojesi juureen ("no ei sitä varmaan enää tarvi viedä ulos kun se pissas noin paljon ja on jo pimeää")
...katsoa rauhassa telkkaria ja käydä jääkaapilla ilman, että koiranpentusi pissaa paperin ohi jalkojesi juureen ("no nyt sitä ei ainakaan tarvi viedä enää ulos ku nytkin tuli noin iso pissa")
...nukkua yösi rauhassa ilman, että aamulla ensimmäisenä herättyäsi lasket jalkasi pissalätäkköön ("Hugo, lähdetäänkö pissalle??")
No, ainakin tuli Hugo nesteytettyä, ja kaikilla oli hauskaa - pissaepisodeja huomioimatta :)

perjantai 4. syyskuuta 2009
torstai 3. syyskuuta 2009
"No oota mä guuglaan että minkä ikäsenä..."
Hugo nostaa jalkaa. Believe it or not... Ensin luulin että se oli vahinko, että voikukat kutitti vatsan alta. Sitten voikukat kutittivat aika monta kertaa vatsan alta.
Ei, kyllä se nostaa jalkaa!! Ja ikää on 13 viikkoa + 1 päivä. Pientä mieshormoonia havaittavissa :)
Ei, kyllä se nostaa jalkaa!! Ja ikää on 13 viikkoa + 1 päivä. Pientä mieshormoonia havaittavissa :)
Tunnisteet:
Hugo
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Hassujen koirien kokoontumisajot
Sunnuntai...
Hugo kävi tutustumassa Koroisten tyttöihin, eli montterilaisiin (leonbergi x kultainen noutaja) siskoksiin Mimmiin ja Ronttiin. Isosisko-Rontti suhtautui lapsukaiseen äidillisen kohteliaasti, ja pikkusisko-Mimmi jaksoi leikkiäkin Hugon kanssa :)Kinkkukiusausta, marjapiirakkaa ja hassujen koirien kokoontumisajot :)
Hugo oli vapaana koko ajan, ja pysyi hienosti maisemissa. Ennen ensitreffejä piti kyllä mennä auton alle piiloon mammuttimaisia ja kamalan kovaa haukkuvia siskoksia, mutta sieltäkin tultiin hienosti pois jahka ehdin kutsumaan. :) Pihalla oli paljon kaikkea jännää kuten suuri nurmikko, marjapuskia joiden alla mahtui seikkailemaan, sekä ... fasaani. Fasaani kyllä havaitsi Hugon ennen kuin Hugo fasaania.
Koirat tulivat keskenään kertakaikkiaan loistavasti toimeen, yhtään pahaa sanaa ei sanottu puolin eikä toisin :)

Tässä vielä vähäsen videoaineistoa :)
(Kärsivällisyyttä.. tiedoston kanssa ei ole koossa pihistelty!)
Kotiintuomisina kaneliomenoita ja valkeakuulaita, sangollinen sieniä sekä pieni ja väsynyt mutta silminnähden päiväänsä tyytyväinen Hugo.
Hugelstam on muuten viime yön aikana päättänyt nostaa sen viimeisenkin phalène-korvansa papillon-korvaksi, vaikka me huoltojoukoissa olemmekin kyllä täysin tyytyväisiä mihin tahansa kahteen toimivaan korvaan :)

Mimmi ja Rontti,
Valokuvia,
Videokuvaa
lauantai 29. elokuuta 2009
Pentuajan pyörittelyä
Meille on "jo" kehittynyt ihan kiva rutiini ulkoilujen ja syömisten kanssa, ja laskeskelin että käymme ulkona n. 8-10 kertaa päivässä. Rupes melkeen naurattamaan kun mietin kuinka helppoa onkaan sitten tulevaisuudessa käydä lenkillä vain sen kolme, neljä kertaa päivässä :D
Hugo herättelee mut säännöllisesti aamuisin siinä kuuden paikkeilla, ja lähdemme siitä suoraan aamupissalle. Tähän asti Hugo on pissannut kerran yöllä sisälle, yleensä vissiin aika vähän just ennen mun herättämistä. Tänään oli kuitenkin eka "kuiva" yö!
Pissareissun jälkeen lykkään sille safkat naaman eteen, Hugo syö ja mä juon kahvit & luen Hesarin. Sitten seurustelemme hetken ja käymme uudestaan ulkona, jolloin tulee yleensä pissan lisäksi kakka.
Toisen ulkolenkin jälkeen kello lähentelee kahdeksaa, ja painumme kummatkin pehkuihin vielä noin pariksi tunniksi.
Sen jälkeen päivä sujuukin lenkkeillessä, peuhatessa ja nukkuessa - Hugo syö nykyään kolme kertaa päivässä (aamulla, iltapäivällä ja illalla) koska se neljäs kerta ei enää oikein uponnut.
Viimeisen kerran käymme pissalla iltahämärissä yhdeksän maissa, joskus myöhemminkin. Olen pohdiskellut että tuo yöväli taitaa jäädä aika pitkäksi, mutta ei tunnu kyllä Hugoa häiritsevän... Se nukkuu pääasiassa koko yön (paitsi että viime yönä isännän myöhäinen kotiutuminen aiheutti vähän mielenosoituksellista tohveleiden raahaamista unikoppaan...), tai on ainakin melko hiljaista poikaa jos välillä onkin hereillä.
Isäntä on myös alkanut tulla hyväksytyksi, Hugo ei ole enää niin paljoa pelkästään mun perään. Saan jopa käydä rauhassa yksin vessassa ja tupakalla, jos isäntä on maisemissa.
Hugo on saanut kanssa ensimmäisen koirakaverinsa, naapurilla hoidossa ollutta Lilli-chihua on treffattu muutamaan otteeseen :) Huomenissa olisi tarkoitus käydä treffaamassa vähäsen isompia tyttökoiria, anoppilan Ronttia ja Mimmiä. Ensi viikolla on ohjelmassa meidän Anteron tapaaminen.

(Olo on vähäsen kuin vastasyntyneen lapsen äidillä, jutut pyörii pissan, kakkan ja ruuan ympärillä...)

keskiviikko 26. elokuuta 2009
Priima pentu
Hugo kävi eilen tiistaina 25. elokuuta hakemassa ensimmäiset rokotteensa, tarkalleen päivää vaille 12 viikon ikäisenä. Automatka sujui leppoisasti kaikkien ohjekirjojen sääntöjen vastaisesti - paras paikka löytyi autossakin mun niskan takaa... etupenkillä!
Kaarinan Eläinlääkäriaseman ystävällinen lääkäritäti totesi perusteellisen läpikäynnin jälkeen Hugon olevan "priima pentu", kaikki hännännipukasta hammaskalustoon saakka oli hyvässä kunnossa :) Sitten lykättiin nappulaa nassuneteen ja pienen uikahduksen saattelemana piikki niskavilloihin. That's it! Tiskin kautta (57€...) takaisin autoon ja kotiin. Huggelskuggel oli seuraavat pari tuntia melkoisen veto pois, mutta nyt rokotuskäynti on muisto vain. Virtaa riittää, vaikka ollaankin yritetty noudattaa eläinlääkärin neuvoa ottaa vähän rauhallisemmin.. Lenkilläkin veti sellaiset hepulit että oksat pois, naapureilla on varmaan hauskaa seurailla meitä ikkunoista :)
Ajattelin nyt sitten laittaa niitä kuviakin kun niitä on pariltakin taholta toivottu (terveisiä vaan :)), jos vaan kameran piuha löytyy jostain ja isännän kone suostuu yhteistyöhön Canonin kanssa.

lauantai 22. elokuuta 2009
Meillä on...
- ihmetelty pää kallellaan Super Mario Brossin musiikkia
- ryöstetty tohveleita ja roikuttu ikkunaverhoissa(!!)
- lenkkeilty reippaasti
- leikitty vuorikaurista, maansiirtokonetta ja tutkimusmatkailijaa
- nukuttu sohvan selkänojalla
- nukuttu äiskän olkapäillä (ihan paras paikka)
- oltu hienosti yksin kotona ruhtinaalliset 13 minuuttia ja vinkaistu vain pari kertaa ennen pehkuihin painumista (isäntä viritteli kännykän videokameran hyllyn päälle siksi aikaa kun lähdettiin käymään kaupassa)
- hurmattu naapureita "ai ei se ollukaan kissa!"
Mitäs muuta sitä pieni pentu sitten tekisikään :)
Tunnisteet:
Hugo
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Kuka syö kaiken eikä pelkää mitään? :)
Se on Hugo!
Meidän suuri pieni mies, joka kotiutui eilen tuskallisen 6h junamatkustamisen (mukaanlukien Pasilan aseman läpijuoksu) jälkeen. Tuskallista se oli siis lähinnä mulle ja siskolleni joka oli matkakumppanina, Hugo lähinnä hengaili ja otti torkkuja kopassa. Ei pal hetkauttanu :)
Kotiin päästyä tehtiin melkein samoin tein house inspection, junassa Hugo oli jo toimittanut bag inspectorin virkaa. Sitten kakkat paperille ja pissat hetken päästä vähän ohi (on tämän häveliään pennun pissatusavunhuutomerkkien lukemisen kanssa vähän hiljaista...) ja kaikki hyvin - täällä ollaan siis! Käytiin sitten pihallakin vielä pissillä, vaikka syöminen(...) olisikin ollut mukavampaa. Ehkä siitä lisää joskus.
Yö meni levollisesti, ihmisväki taantui nukkumaan kymmenen jälkeen samaan aikaan pennun kanssa. Suunnitelmana oli nukuttaa Hugo kopassa makkarissa sängyn vieressä, makkarin ovi kiinni ja pissapaperi ja vesikippo mukana. Pikkasen piti piipata, mutta Hugo rauhottui ehkä noin suurinpiirtein heti, kun laskin käden koppaan. Suunnitelma onnistui :)
Aamusta oli sitten yhdet pissat (paperin ohi... hankala sitä on pimeässä tähdätä?!) mutta maittavan muikkuaterian jälkeen olikin sitten hyvä käydä ulkona tarpeilla. Nyt ollaan rampattu pihalla, otettu päikkäreitä, syöty juotu ja riekuttu. Reipas poika!
Kaiken kaikkiaan, Hugolla on aika kadehdittava elämänasenne. Kaikkeen suhtaudutaan "ok, näin se siis menee" -tyyppisesti, ei mitään turhia arkailla ja itseluottamushan on siis rajaton. Hugo ei ole kuitenkaan mikään tyhmänrohkea, ei se täälläkään suuna päänä juossut kämppää läpi vaan sievän systemaattisesti tutkiskellen. Tuli vähän testattua pelkoreagointiakin, vessan vetäminen olikin yllättävän pelottavaa, mutta Hugo hienosti "säikähti paikallaan". Hevosilla ainakin toivottu ominaisuus, lienee koirillakin?
Niin, mitä tuohon syömiseen tulee - ihan kaikki kelpaa. Housun lahkeet, hihansuut, nenät, parrat, korvanlehdet, porsliinilautaset, hiuksetkin menisi, samoin kaulakoru. Hyvällä luvalla saa sitten mutustaa villasukkaa, omaa peittoa, puruluujuttuja ja leluja. Varpaat on big no-no!
Ensimmäinen päivä on siis toistaiseksi sujunut mallikkaasti, tuossa se pieni nyt nukkuu matolla ja tuhisee. Kovasti on mun perään ja isäntää pitää vähänen mielistellä kun sillä on niin möreä ääni (mutta sikakiva parta :)).
Kuviakin voisin yrittää järjestää, ajattelin kuitenkin kerrankin nauttia jostain jollain muulla tapaa kuin linssin läpi. Ei se pentuaika niin kauaa kestä.

torstai 13. elokuuta 2009
Jännitys tiivistyy..!
Kaksi päivää töitä jäljellä, sitten alkaa loma. Viikonloppuna vierailemme rotuyhdistyksen päivillä, ja sitten maanantaina minä ja siskoni hyppäämme junaan kohti Kiteetä.
Tiistaina palaamme kotiin Hugon kanssa.
Haluatteko vallitsevan tunnelman?
Tiistaina palaamme kotiin Hugon kanssa.
Haluatteko vallitsevan tunnelman?
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKKKK!!!!!!
IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKK!!!!!

Kyllä, termi "olla kauhuissaan" kuvaa ehkä olotilaani lähimmin tällä hetkellä. Uhhuhh.
En kauhistele sitä, miten meidän elämämme tulee muuttumaan (itse asiassa en usko että se juurikaan tulee muuttumaan, siis sillä tavoin että joutuisimme luopumaan jostain. Enemmän saamme tilalle, ehdottomasti). En kauhistele sitä, ettenkö pystyisi kasvattamaan "salikelpoista" koiraa, osaisi ruokkia ja hoitaa sitä oikein.
Kauhistelen sitä, kuinka pieni se on, ja miten osaankaan näin melkein tasan 10 vuoden tauon jälkeen olla pentukoiran kanssa. Mitä sen kanssa tehdään? Mitä jos vahingossa "hajotan" sen? Näen painajaisia että astun pennun tassun päälle, unohdan sen parvekkeelle, suljen vahingossa rappukäytävään, jätän sen pään kylpyhuoneen oven väliin. Että naapurin koira syö sen (meillä on naapurustossa paljon koiria, pieniä ja isoja, hiljaisia ja äänekkäitä), kyy puree tai mopo ajaa yli.

Voivoivoivoi...
Kaikki kyllä lohduttavat, että hyvin se menee - kunhan on varovainen eikä ota turhia riskejä. Enkä ole muutenkaan mikään häseltäjätyyppi, tai harrasta mitään vaarallisia juttuja. Silti!
Voivoivoi...
--
Eniveis, Hugolla on nyt oma kansio, mihin olen kerännyt kaiken kasvattajan lähettämän materiaalin ja muitakin juttuja. Lisäksi Hugo on saanut ensimmäiset omat juttunsa: nylonisen kokoontaitettavan kuljetuskopan, baby-blue-fleeceviltin sekä Pissi Pois -suihkepullon :D
Lauantaina pitäisi käydä klöhjäämässä edesmenneen bichon-papan jäämistöä, sieltä löytyy mm. hieno leopardikuvioinen koiransohva (...) sekä ruoka- ja vesikippoja ja kuppeja, remmejä, pantoja, valjaita, leluja, kampoja, karstoja, kynsisaksia, sade- ja talvitakkeja ja vaikka mitä tarpeellista (ja tarpeetonta).
Kyllä tämä tästä taas.
ps. Pahoittelut kuvien puutteesta, omaa tietokonettani ei ole vieläkään kytketty kiinni ja kaikki kuvat ovat siellä jemmassa. Ehkä joskus... tänään ja huomenna vielä töitä, sitten alkaa kesäloma!

perjantai 7. elokuuta 2009
"Maailman nopein"
Ai, meillä on näköjään kuuluisa kaima :)
"Hugo-koira kisaa maailman nopeimpia vastaan Irlannissa".
Allekirjoittanut viettää tänään vapaapäivää, joten ohjelmassa on pyykinpesun lisäksi vierailu Itäharjun Mustiin & Mirriin ja sikamaisen halpojen parvekekalusteiden nouto Claes Ohlsonilta. Mustista & Mirristä on ostoslistalla kantokoppa - uhkasin jo eilen että tuon pennun kotiin kiinalaisen ruokakaupan muovikassissa, kun en ole sellasta koppaa vielä löytänyt, mistä pitäisin... Noh, makaaberi huumori sikseen, kopan nyt vaan olisi löydyttävä! Ehkä toistan myös vierailuni Kaarinan Happy Petiin, sinne vaan on hankalahkoa kulkea bussilla kun on täysin eri suunnalla. Vaikka mikäs tässä, kooko pääivä aaiikaa!

lauantai 1. elokuuta 2009
Raskain takana, pahin edessä..?
Eilen muutettiin, ystävien ja sukulaisten voimin, kymmenisen kilometriä etelämpään sillan taakse. Perintölipasto ja -peili tulivat perille ehjänä, mutta taistelun lokki vs kukkaruukku voitti lokki... No, onneksi tässä perheessä noita kukkaruukkuja riittää.
Koko roudaus oli päivässä ohi, pahvilaatikkoja oli epäilemättä kymmeniä (mm. kaksi pahvilaatikollista KATTILOITA), monta jätesäkillistä vaatteita ja petivaatteita, varsinaisista huonekaluista nyt puhumattakaan. No ne sentään mahtuivat kämppiin sisälle.
Ja on se luksusta!! Mulla on liesituuletin, maustekaappi, siivouskaappi, vessa eri tilassa kuin sauna ja kylppäri (lattialämmityksellä!), liukuovin suljettava eteisen kaappi (mihin saa hienosti kengät piiloon pieniltä naskalinteräviltä koiranhampailta :)), tilava parveke ja vaikka mitä. Keittiössäkin hana missä on sekoittaja, ei tarvitse itse sekoitella hanoista vääntämällä sopivaa välimaastoa jääkylmän ja tulikuuman päistä.
Naapuritkin (osaksi) vaikuttaa ihan mukavilta, mitä nyt illalla viereseltä parvekkeelta huudeltiin että ei täällä tiukkapipot kestä, sen verran on monenlaista porukkaa yhtiössä. Tiedä sitten mitä tuolla "monenlaisella" tarkoitti, erinäisiä vähemmistönedustajia on jo omin silminkin todistettu, vaan eipä tuo haittaa ennen kun (jos?) jotain tapahtuu. Tiekkö jos huutelija itse olisi ollut se tiukkapipojen pinnankiristäjä ;)
Kauppaakin voisin vielä kehaista - lähikaupassa on LIHATISKI. Taivaallista!!
--
Ja mitä pieneen koiraherraan tulee, "hän" on kuulemma toteuttanut kulinaristisia mieltymyksiää kuivahtanutta sammakonpoikaa syödessä. Tulee siis hyvin sopeutumaan tähän ravintola-alan sekatyöntekijöiden porukkaan :)
Kaksi viikkoa!! Sitten se on täällä :) Isäntäkin jo analysoi että kyllä hän sitten varmasti "innostuu" enemmän, kun pentu on konkreettisesti täällä. Nyt se on vaan pelkkä ajatus hänen päässään.

Pennut
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Bohohohoring
Ajatukset ei nyt yhtään pysy töidenteossa, vaikka nyt vielä pitäis jaksaa juurikin tehdä töitä. Muuttopäivä on ylihuomenna, ja se on seuraava vapaa ja viimeinen vapaa tulevaan reiluun kahteen viikkoon ennen kesälomaa ja Hugon kotiintuloa :) Sitten on neljä viikkoa pelkkää pennunelämää ja tutustumista uuteen kotipaikkaan.
Aika vaan menee niin hitaasti
Tämäkin viikko on kestänyt jo ikuisuuden.

Ja nyt ei aika kulu nopeasti edes töissä, kiireisin aika on selkeästi ohi joten ehtii jopa syödä lounastakin nykyään. Ehtii myös ajatella ja haaveilla, kärvistellä suorastaan! Ja sitten tässä käy taas niin klassisesti, että odotan kesälomaa ja Hugon tuloa kuin kuuta nousevaa, ja sitten kun se aika tulee, en osaakaan sitten olla ja nauttia.
Tunnisteet:
Muut jutut
maanantai 27. heinäkuuta 2009
"Marsuja" katsastamassa
Juna lähti lauantaiaamuna Kupittaalta kohti Kiteetä klo 7.41, minä lähdin junan mukana. Perillä Kiteellä olinkin sitten 14.30... Matka meni leppoisasti lueskellessa ja torkahdellessa.
Matka kasvattajan itsensä luo sujui hyvin ja voi että mikä siellä minua sitten odottikaan :)
Meidän Hugo!

Äitikoira Mimar oli kaunis ja suloinen, piti pennuistaan hyvää huolta ja jaksoi myös leikittää pikkuisia. Ja tuo karva ja nuo korvat... Ihanaa!!! Ja niin kaunis katse! Ja on Hugokin kyllä nassultaan sellainen söpöliini ettei vertaista löydy :)

Ylläolevassa kuvassa poseeraava Myy-tyttönen lähti sitten tosiaan kohti Vantaata sunnuntaina. On muuten iloinen ja ystävällinen pentu!
Nyt sitten vaan odotellaan taas ja jännitellään että miten saan nää viimeiset viikot kulumaan, onneksi työt ja muutto pitää kiireisenä. Näillä näkymin pentu tulee kotiin elokuun kolmantena viikonloppuna, eli kolmen viikon päästä.
Matka kasvattajan itsensä luo sujui hyvin ja voi että mikä siellä minua sitten odottikaan :)
Meidän Hugo!Ja Hugon lisäksi toki kolme muuta pientä marsvinia ja yksi vähän isompi tyttö, joka lähtikin sitten omaan kotiinsa sunnuntaina.
Viikonloppu meni pentuja ihmetellessä ja ihastellessa, reippaita olivat kaikki ja jokainen oma suuri persoonansa :D Hugo on pennuista suurin ja komein, tietysti, reippaan ja rohkeammankinoloinen, joten se oli sillä sitten selvä.

"Millos tän saa sit tulla hakemaan kotiin??"

Äitikoira Mimar oli kaunis ja suloinen, piti pennuistaan hyvää huolta ja jaksoi myös leikittää pikkuisia. Ja tuo karva ja nuo korvat... Ihanaa!!! Ja niin kaunis katse! Ja on Hugokin kyllä nassultaan sellainen söpöliini ettei vertaista löydy :)

Ylläolevassa kuvassa poseeraava Myy-tyttönen lähti sitten tosiaan kohti Vantaata sunnuntaina. On muuten iloinen ja ystävällinen pentu!
Nyt sitten vaan odotellaan taas ja jännitellään että miten saan nää viimeiset viikot kulumaan, onneksi työt ja muutto pitää kiireisenä. Näillä näkymin pentu tulee kotiin elokuun kolmantena viikonloppuna, eli kolmen viikon päästä.
Hui :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)